Opettajan käsikirja
Tietoa ja palveluja laadukkaan opetuksen ja oppimisen tueksi
Laadukkaan opetussuunnitelman suunnittelussa keskeistä on yhteisen ymmärryksen rakentaminen opettajayhteisön kanssa kaikissa kehittämisen vaiheissa. Linjakkaalla opetuksella tarkoitetaan sitä, että opetuksen osaamistavoitteet, sisällöt, arviointimenetelmät ja opiskeluilmapiiri muodostavat johdonmukaisen ja eheän kokonaisuuden.
Opetussuunnitelman yhteisellä kehittämisellä varmistetaan, että opiskelijat oppivat tutkintonsa aikana useilla eri tavoilla ja menetelmillä ja osaaminen kehittyy asteittain. Eheä, linjakas ja ennakoitava opiskelupolku tukee opiskelijan hyvinvointia ja motivaatiota ja yhteissuunnittelulla voi parhaimmillaan olla myös yhteisön työhyvinvointia tukeva vaikutus.
Jotta yhteistyö on sujuvaa, on tärkeää tunnistaa opetussuunnitelmatyöhön liittyvät keskeiset toimijat ja niiden väliset suhteet: keiden on tärkeää olla mukana kehittämisessä ja miten. Lisäksi on hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan oman yhteisön kehittämisen prosessia, toimintatapoja ja rakenteita: onko meillä yhteisesti sovittuja käytäntöjä yhteiskehittämiselle vai onko tarvetta luoda uusia rakenteita? Tunnistammeko opetussuunnitelmatyön prosessin vaiheet samalla tavalla?
Alta löydät:
Tällä sivulla voit perehtyä Aalto-yliopiston opetussuunnitelmatyön toimintatapoihin ja prosessiin sekä toimijoihin ja rooleihin.
Opetussuunnitelman kehittämisessä voidaan tunnistaa neljä vaihetta, jotka toteutuvat kaksivuotisen opetussuunnitelmakauden aikana. Kehittämistyö voidaan nähdä myös jatkuvana työnä, sillä uuden opetussuunnitelman kehittäminen voidaan aloittaa heti edellisen julkaisun jälkeen. Vaiheita voi soveltaa koulutusohjelman tai pääaineen tarpeiden mukaan.
Opetussuunnitelman kehittämisen vaiheet:
Opetussuunnitelman kehittämisen lähtökohtana on tietoon perustuva, ohjelman ja sen opetussuunnitelman kattava itsearviointi.
Itsearvioinnissa arvioidaan opetussuunnitelman onnistumista eri osa-alueilla. Arviointi pohjautuu palaute- ja tilastotietoon, jonka perusteella luodaan ymmärrys ohjelman nykytilasta yhdessä opettajayhteisön, sidosryhmien ja opiskelijoiden kanssa. Aalto-yliopisto osallistuu kansallisiin ja kansainvälisiin arviointeihin, auditointeihin ja vertaisarviointeihin (benchmarking) ja tekee säännöllisesti itsearviointeja liittyen oppimisen ja opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lisäksi seurataan opiskelijoiden opintosuorituksia, valmistumista ja työllistymistä sekä kerätään opiskelun aikaista palautetta opiskelijoilta sekä palautetta koulutuksen ja osaamisen laadusta työnantajilta ja valmistuneilta.
Itsearvioinnin toteuttaminen etenee kolmen vaiheen kautta:
A) Tunnistamalla ja priorisoimalla keskeiset kehitettävät osa-alueet: mitä haluamme tietää? Haluammeko arvioida ohjelman tarkoitusta ja tavoitteita, houkuttelevuutta, opiskelukokemusta, linjakkuutta vaiko yhteisiä toimintatapoja?
Alla olevat itsearviointikysymykset auttavat sinua analysoimaan ohjelmaa ja opetussuunnitelmaa eri näkökulmista. Kysymyksiä voidaan kutsua myös elinvoimaisen ohjelman viitekehykseksi. Aloita tunnistamalla ja valitsemalla sinun ohjelmallesi keskeisimmät kysymykset.
B) Kokoamalla ja analysoimalla relevantti tieto: millaista tietoa ja dataa tarvitaan arvioinnin toteuttamiseksi ja keiden on tärkeää olla mukana keskustelemassa datasta? Tämä alustava analyysi on tärkeä, jotta keskustelussa ovat osallisina oikeat tahot ja siinä voidaan keskittyä olennaiseen dataan.
Alta löydät:
Laadukkaiden oppimiskokemusten tueksi olemme luoneet kattavat toimintatavat koulutuksen arviointiin ja laadunvarmistukseen.
Opetuksen ja opiskelun toteutumista koskeva data ja siitä tehtävät analyysit ovat tärkeä lähtökohta koulutuksen ja ohjelman seurantaan ja kehittämiseen.
Aalto-yliopisto osallistuu kansallisiin ja kansainvälisiin arviointeihin, auditointeihin ja vertaisarviointeihin (benchmarking) ja tekee säännöllisesti itsearviointeja liittyen oppimisen ja opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Sisäisiä ja ulkoisia arviointeja ja kyselyjä toteutetaan monivuotisen arviointiohjelman mukaisesti.
Aallossa kerätään opiskelijoilta palautetta eri vaiheissa opintoja. Opiskelijoiden palautteen hyödyntäminen on tärkeä osa opetuksen ja koulutuksen kehittämistyötä sekä opiskeluun liittyvien palveluiden kehittämistä ja laadunvarmistusta. Kerättyä palautetta käytetään usealla eri tavalla ja tasolla. Tämän lisäksi palautteen vaikuttavuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Myös opiskelijajärjestöt ja killat ovat kiinnostuneita palautteiden tuloksista.
C) Rakentamalla yhteistä ymmärrystä ohjelman nykytilasta keskustelemalla yhteisön kanssa: millaisten menetelmien kautta voimme keskustella itsearvioinnin havainnoista sekä rakentaa yhteistä ymmärrystä ohjelman nykytilasta?
Alta löydät:
Opetussuunnitelman kehittämisen tavoitteet tunnistetaan ja asetetaan pohjautuen tehtyyn opetussuunnitelman arviointiin.
Opetussuunnitelman kehittämisen tavoitteet määritellään arviointitiedon analysoinnin pohjalta yhdessä opettajayhteisön, opiskelijoiden ja sidosryhmien kanssa. Kehittämistavoitteiden asettamisessa keskeistä on sisäisten ja ulkoisten tavoitteiden synkronointi ja niiden priorisointi sekä konkreettisen pitkän ja lyhyen aikavälin toimenpidesuunnitelman laatiminen ja sen toteutumisen seuranta.
Ensimmäisenä tunnistetaan ja priorisoidaan keskeiset kehitettävät osa-alueet: millaisia kehittämistavoitteita voidaan tunnistaa tehdyn arvioinnin pohjalta? Mitä ovat ohjelman omat kehittämistavoitteet ja millaisia yliopiston tai koulun yhteisiä tavoitteita tulee huomioida? Millä tavoin näitä sisäisiä ja ulkoisia tavoitteita voidaan synkronoida? Mitä on tärkeää kehittää heti ja mitä voidaan kehittää pidemmällä tähtäimellä?
Seuraavaksi laaditaan kehittämissuunnitelma, jossa kehittämiselle määritellään selkeät tavoitteet ja toimenpiteet ja sovitaan vastuut, aikataulu ja tarpeen mukaan seurantatapaaminen. On myös tärkeää sopia, miten kehittämistyöstä viestitään: mihin tietoon ja palautteisiin päätökset perustuvat.
Alta löydät:
Pitkän aikavälin tavoite opetussuunnitelmatyössä on tutkimukseen perustuva ja tulevaisuuteen suuntautunut opetussuunnitelma, joka ohjaa opiskelijaa valmistumaan tavoiteajassa. Kauden 2026-2028 opetussuunnitelmien kehittämisen tavoitteet ovat kotimaisten kielten, suomen ja ruotsin, aseman vahvistaminen opetuksessa englannin kielen rinnalla, kansainvälisten opiskelijoiden työllistymisvalmiuksien vahvistaminen ja läpileikkaavien teemojen integroiminen ohjelmiin.
Linjakkaalla opetuksella tarkoitetaan sitä, että opetuksen osaamistavoitteet, sisällöt, arviointimenetelmät ja opiskeluilmapiiri muodostavat johdonmukaisen ja eheän kokonaisuuden. Linjakkuutta voidaan tarkastella opintojaksojen ja niiden toteutusten sisällä, niiden välisesti sekä koko opetussuunnitelman tasolla.
Opintojaksojen linjakkuuden lisäksi merkityksellistä on koko ohjelman ja tutkinnon tason linjakkuus: hyvin suunnitellun ja eheän koulutusohjelman opetuksessa osaaminen kehittyy aiemmin opittua syventäen ja loogisesti liiallisia päällekkäisyyksiä välttäen. Tällöin esimerkiksi jonkin taidon soveltamiseen edetään vasta, kun siihen on ensin johdatettu ja perehdytty aiemmin opinnoissa. Linjakkuuden rakentamisessa keskeistä on yhteisen ymmärryksen rakentaminen opetussuunnitelmasta ja sen yhteissuunnittelu ohjelmatasolla.
Opetussuunnitelman linjakkuuden kehittäminen tapahtuu seuraavien vaiheiden kautta:
Alta löydät:
Mitä on osaamisperustainen opetuksen ja oppimisen suunnittelu?
Curriculum mapping -työkalu tukee osaamistavoitteisiin vastaavan opetuksen suunnittelua.
Aalto-yliopistossa oppimisen arviointi on tarkkaan mietitty pedagoginen prosessi, jolla halutaan tukea oppimista, ei vain mitata sitä.
Aalto-yliopiston tapa toimia pohjautuu jatkuvan parantamisen PDCA-periaatteeseen (Plan-Suunnittele, Do-Toteuta, Check-Arvioi, Act-Kehitä). Opetussuunnitelman julkaisun jälkeen ja opetuksen käynnistyttyä jatkuva kehittäminen toteutuu edistämällä avointa palautekulttuuria ja palautteen vastavuoroisuutta opetuksessa.
Palaute on väline, jonka avulla opettaja voi vahvistaa vuorovaikutusta opiskelijoiden kanssa, arvioida oman työnsä tuloksia ja kehittää omaa toimintaansa.
Opetuksen ja oppimisen toteuttamisen aikainen opetuksen kehittäminen tapahtuu seuraavien vaiheiden kautta:
Alta löydät:
Aallossa kerätään opiskelijoilta palautetta eri vaiheissa opintoja. Opiskelijoiden palautteen hyödyntäminen on tärkeä osa opetuksen ja koulutuksen kehittämistyötä sekä opiskeluun liittyvien palveluiden kehittämistä ja laadunvarmistusta. Kerättyä palautetta käytetään usealla eri tavalla ja tasolla. Tämän lisäksi palautteen vaikuttavuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Myös opiskelijajärjestöt ja killat ovat kiinnostuneita palautteiden tuloksista.
Kurssipalaute on ainutlaatuinen osa Aalto-yliopiston palautekokonaisuutta, sillä se tavoittaa opiskelijat läpi heidän opintojensa systemaattisesti koko Aallossa. Kurssipalautteen hyödyntäminen on tärkeä osa opetuksen ja koulutuksen kehittämistyötä sekä opiskeluun liittyvien palveluiden kehittämistä ja laadunvarmistusta. Kurssipalautetyökalu löytyy MyCoursesista. Kerättyä palautetta käytetään usealla eri tavalla ja tasolla ja sen hyödyntämiseen kiinnitetään erityistä huomiota Aallossa.
Aalto-yliopisto osallistuu kansallisiin ja kansainvälisiin arviointeihin, auditointeihin ja vertaisarviointeihin (benchmarking) ja tekee säännöllisesti itsearviointeja liittyen oppimisen ja opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Sisäisiä ja ulkoisia arviointeja ja kyselyjä toteutetaan monivuotisen arviointiohjelman mukaisesti.
Aalto-yliopiston laatupolitiikka ja johtaminen perustuvat jatkuvan kehittämisen periaatteeseen.
Yhteisöllisyydessä ja osallisuudessa keskeistä on että yhteisön jäsenet kokevat tulevansa hyväksytyksi ja arvostetuksi omana itsenään. Opiskeluyhteisöön kuulumisella tarkoitetaan kokemusta opintojen merkityksellisyydestä ja samaistumisesta opiskelijayhteisöön. Kuulumisen tunne on yksilöllinen, ja prosessi voi lähteä käyntiin vain jos opiskelija samaistaa itsensä yhteisöön. Siksi on tärkeää miettiä inklusiivia, monenlaiset opiskelijat sallivia kurssikäytäntöjä.
Aalto-yliopiston Opettajapalvelut tarjoaa pedagogisia kursseja opetushenkilökunnan pedagogisen osaamisen tueksi.
Curriculum Development -kurssi (3 ECTS) on opetussuunnitelman kehittämiseen keskittyvä kurssi, joka on tarkoitettu kaikille aktiivisille opetushenkilökunnan jäsenille, jotka osallistuvat laajempien opetuksen kokonaisuuksien, kuten ohjelmien, pääaineiden tai sivuaineiden opetussuunnitelmien kehittämistyöhön.
Kurssilla tutustut tälläkin sivulla kuvattuihin opetussuunnitelmatyön vaiheisiin ja menetelmiin ja osallistut osana ryhmääsi ohjelmallenne/pääaineellenne ajankohtaisen teeman kehittämiseen. Kurssilla toteutettava kehittäminen voi liittyä esimerkiksi opetussuunnitelman tavoitteiden, sisällön tai linjakkuuden uudistamiseen. Kurssi tarjoaa myös oivallisen tilaisuuden kuulla muissa ohjelmissa tapahtuvasta kehittämistyöstä ja jakaa parhaita käytäntöjä.
Opetuksen suunnittelu -kurssilla (5 ECTS)työstetään yhtä omaan opetukseen kuuluvaa kurssia. Kurssin aikana osallistuja laatii analyysin omaan opetukseen kuuluvan kurssin nykytilasta linjakkaan opetuksen suunnittelun näkökulmasta sekä laatii suunnitelman kurssin kehittämisestä.
Tiedot kurssitarjonnasta ja ilmoittautumisesta julkaistaan pedagogisen koulutuksen pääsivulla.
Haluatko kehittää taitojasi opettajana? Osallistu Aallon pedagogisille kursseille!
Tietoa ja palveluja laadukkaan opetuksen ja oppimisen tueksi
Aalto-yliopiston opetussuunnitelmatyön ohjeet ja aikataulu on koottu tälle sivustolle.