Tukea häirintätilanteisiin
Opiskelija, oletko kohdannut häirintää tai epäasiallista kohtelua?
Aalto-yliopisto edellyttää työntekijöiltään ja opiskelijoitaan sekä muilta yhteisön jäseniltä vastuullista ja kunnioittavaa käytöstä toisiaan kohtaan. Emme hyväksy minkäänlaista epäasiallista kohtelua, kiusaamista emmekä häirintää. Kaikilla yhteisön jäsenillä on vastuu työ- ja opiskeluyhteisön ilmapiiristä ja hyvinvoinnista.
Opiskelija, oletko kohdannut häirintää tai epäasiallista kohtelua?
Aalto-yliopiston kulttuuri on monimuotoinen ja syrjimätön. Toimimme vastuullisesti ja kunnioitamme muiden yhteisömme jäsenten oikeutta turvalliseen ja miellyttävään yliopistoympäristöön, joka mahdollistaa häiriöttömän työskentelyn ja opiskelun. Emme hyväksy minkäänlaista epäasiallista käytöstä tai häirintää.
Eettiset periaatteet (Code of Conduct) muodostavat Aalto-yhteisön kulttuurin perustan, ja toteutamme niiden avulla arvojamme ja tapaamme toimia.
Aalto-yliopisto on sitoutunut hyvään tieteelliseen käytäntöön. Tutkimuseettisiin kysymyksiin löydät apua ja tietoa.
Hyvän tieteellisen käytännön ohjeiden loukkaukset, tiedevilppien tutkinta
Aalto-yliopiston ja sen tytäryhtiöiden eettisessä kanavassa työntekijät, opiskelijat ja muut yliopistoyhteisön jäsenet sekä sidosryhmiimme kuuluvat henkilöt voivat ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä tai epäkohdista.
Tietoa ja dokumentteja avuksi yhteiskirjoittajuudesta sopimiseen.
Luottamukselliset tutkihenkilöt tohtoriopiskelijoille, jotka haluavat keskustella kokeneen professorin kanssa
Tohtorinkoulutukseen liittyvien aalto.fi-sivujen hakemisto