91

Uutiset

Weisell-säätiö lahjoittaa 70 000 euroa Aalto-yliopisto Juniorille

Lahjoitus kohdennetaan toiminnan skaalaamiseen, jonka avulla Junior tavoittaa yhä useamman lapsen ja nuoren.
Aalto-yliopisto Juniorin robotiikkatuokio

Aalto-yliopiston pitkäaikainen tukija Weisell-säätiö lahjoittaa Aalto-yliopisto Juniorille 70 000 euroa. Lahjoitus kohdennetaan robotiikkatuokioiden skaalaamiseen.

”Robotiikkaan liittyvät työpajat ovat Juniorin suosituimpia työpajoja, ja ne varataan aina nopeasti loppuun”, kertoo Aalto-yliopisto Juniorin päällikkö Veli-Matti Ikävalko. Robotiikkatyöpajoilla halutaan innostaa lapsia robotiikan, ohjelmoinnin, elektroniikan ja automaation maailmaan ikäryhmälle sopivalla tasolla. 

”Jatkamme robotiikkatyöpajojen järjestämistä Otaniemen kampuksella Junior Labin tiloissa, mutta tilat ja aika siellä ovat rajalliset. Weisell-säätiön lahjoituksen myötä pääsemme nyt myös jalkautumaan kouluihin ja tavoittamaan yhä useamman lapsen ja nuoren”, Ikävalko iloitsee. 

”Testasimme teknologiatuokioita viime lukukaudella kouluissa, ja ne otettiin erittäin innostuneesti vastaan”, sanoo Riikka Keto-Tokoi, teknologia-aiheista vastaava koordinaattori. ”Lahjoitus auttaa meitä tarjoamaan kurkistuksen robotiikan maailmaan myös sellaisille kouluryhmille, joilla ei ole mahdollisuutta saapua Otaniemessä sijaitsevaan Junior Labiin.”

Jalkautuvat robotiikkatuokiot aloitetaan jo tällä syyslukukaudella. 

Lego Spikes, joita käytetään robotiikkatyöpajoissa
Jalkautuvissa työpajoissa käytettävää robotiikkaa.

”Palkkaamme tuokioita varten koordinaattorin, joka suunnittelee työpajat ja käy kouluissa Aalto-yliopiston opiskelijaohjaajien kanssa. Kohdealue on etenkin Uusimaa, mutta resurssien salliessa olemme valmiita matkaamaan kauemmaksikin”, Ikävalko sanoo. 

Lahjoituksella hankitaan myös uusia robotteja työpajoja varten. 

Weisell-säätiö on Aalto-yliopiston pitkäaikainen tukija

Weisell-säätiö tukee hankkeita, jotka liittyvät mereen, ympäristöön, tutkimukseen ja koulutukseen. Säätiöltä saatujen lahjoitusten avulla Aalto-yliopisto on muun muassa kouluttanut myynnin osaajia lahjoittamalla myynnin työelämäprofessuuriin sekä tukenut ja varustanut Metsähovin radioasemaa.

Tämänkertaisen lahjoituksen taustalla on säätiön halu vahvistaa tulevaisuuden teknologiaosaamista.  

”Kehittyvässä maailmassa teknologiaosaajien ja -ymmärtäjien tarve vain kasvaa. Uskomme, että tämänkaltainen koulutus on omiaan lisäämään kiinnostusta teknologian ymmärtämiseen”, sanoo Weisell-säätiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Voipio

”Olemme kiitollisia Weisell-säätiölle tästä uudesta lahjoituksesta! Se auttaa meitä tuottamaan yhä useammalle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden kokea oppimisen iloa. Robotiikan äärellä pystymme konkretisoimaan teknologian ja ihmisen vuorovaikutusta monipuolisesti ja ajatuksia herättävästi”, sanoo Petri Suomala, Aalto-yliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori. 

Teksti Helena Salminen Aalto-yliopisto

Kuvat Aalto-yliopisto Junior

Aalto-yliopisto Junior

Aalto-yliopisto Junior on taidetta, tiedettä, teknologiaa ja taloutta lapsille, nuorille ja opettajille – opetuksen tueksi, omaksi iloksi ja innostuksen lähteeksi.

Lue lisää
Aalto Junior logo

Lahjoitusuutisia

Group of four students walking in a path in a Finnish forest.
Lahjoita tulevaisuus

Katsaus lahjoittajille

Vuosittainen Aalto-yliopiston katsaus lahjoittajille
Jens Schmidt, photo by Mikko Raskinen
Lahjoita tulevaisuus

Lämmin kiitos kaikille Prodeko-rahastoon lahjoittaneille tuestanne

Lahjoituksilla on merkittävä vaikutus alan opetuksen, tutkimuksen ja opiskelijoiden työelämätaitojen kehittämiseen.
Kauppakorkeakoulun pohjakerros. Kuva: Mika Huisman
Lahjoita tulevaisuus

Osa opinnoista ulkomailla

Opiskelijavaihtoon suunnatut lahjoitukset tekevät kansainvälisistä opinnoista mahdollisia.
Aalto-yliopisto Junior teknologiatyöpaja
Lahjoita tulevaisuus

Oppimisen iloa junioreille

Aalto-yliopisto Junior innostaa lapsia ja nuoria oppimaan, oivaltamaan ja luomaan uutta.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijoita Korkeakoulunaukiolla
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun tutkijat ja asiantuntijat ovat jälleen jakaneet asiantuntemustaan monissa kansainvälisissä medioissa

Kevään 2025 (maalis-toukokuu) aikana Kauppakorkeakoulu oli esillä useissa julkaisuissa, jotka saavuttivat yli 270 000 katselukertaa ympäri maailmaa.
GloWater
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miten veden kestävä ja oikeudenmukainen käyttö turvataan kriisien ajassa?

Monitieteinen GloWater-projekti kehittää ratkaisuja, joiden avulla valtiot ja yritykset voivat hallita vesiriskejään ja vahvistaa vesivastuullisuuttaan kansalaisyhteiskunnan näkökulmat huomioiden. Projekti tuottaa myös uusia näkökulmia vesivarojen kestävyyteen huomioimalla veden roolin koko maapallon tilan säätelyssä.
Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Ihmisiä mustissa akateemisissa kaavuissa ja sinisissä hatuissa seremoniassa. Osa seisoo, toiset taputtavat istuen.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootiota 2025 vietettiin juhlavissa merkeissä

Kaikkiaan 59 maisteria ja 41 tohtoria promovoitiin. Yhteensä osallistujia oli 225, ja promootioviikkoa vietettiin juhlavissa ja iloisissa tunnelmissa.