91ÇàÇà²Ý

Lahjoita tulevaisuus

Katsaus lahjoittajille

Yliopiston vuosittainen katsaus lahjoittajille on julkaisu, jossa nostamme esille edellisvuoden tapahtumia sekä kerromme nykyisistä ja tulevista hankkeista.

Katsaus lahjoittajille on kurkistus yliopiston varainhankintaan mutta myös kiitos lahjoittajillemme, jotka tukevat toimintaamme omalla arvokkaalle panoksellaan. 

Kiitos kaikille lahjoittajillemme!

Olipa lahjoittamasi summa sitten mitä tahansa viidestä eurosta viiteenkymmeneen miljoonaan euroon, panoksesi on merkityksellinen. Lahjoitukset ovat konkreettinen osoitus yhteisömme sitoutumista tutkimukseen perustuvaan päätöksentekoon, rohkeaan yrittämiseen, luovaan ajatteluun sekä yli alarajojen kurottavaan innovointiin. 

Lahjoittajien kasvava joukko on myös kannustus opiskelijoillemme: lahjoittajatarinat sekä kampuksella näkyvät lahjoituksista kertovat nimilaatat muistuttavat opiskelijoita, että yhtä vuosikurssia laajempi Aalto-yhteisö seisoo heidän tukenaan ja uskoo heidän potentiaaliinsa.

Katsaus lahjoittajille

Lahjoittamalla tukea kehitykselle

Aalto-yliopiston opetus- ja kulttuuriministeriöltä saama julkinen perusrahoitus on vähentynyt reaalisesti yli kolmanneksen verrattuna vuoteen 2010, jolloin yliopisto aloitti toimintansa. Meillä ei yhteiskuntana ole varaa säästää koulutuksesta ja tutkimuksesta. 

Jotta meillä olisi jatkossakin uraauurtavaa tutkimusta ja ennakkoluulottomia, periksiantamattomia tekijöitä, meidän on panostettava sekä pitkäjänteiseen perustutkimukseen että kohdennettuun innovaatiotyöhön. Lahjoita ja sijoitat tulevaisuuteen, josta voit olla ylpeä.

Eri väreissä, fonteissa ja tyyleissä olevien A-kirjainten kollaasi, joka on aseteltu ruudukkoon.

Aalto-yliopisto

Lahjoita hyvinvoivan yhteiskunnan turvaksi, Suomen kilpailukyvyn vahvistamiseksi ja globaalien haasteiden ratkaisemiseksi.

Lahjoitustapa
Valitse lahjoitussumma
Lahjoitussumma
Valitse lahjoitussumma
Lahjoitussumma
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu