91

Uutiset

Maaria Nordman nimitetty geoinformatiikan apulaisprofessoriksi

Nordmanin tutkimus keskittyy geodynamiikkaan, geodesiaan ja paikannukseen.
Professori Maaria Nordman istuu rakennetun ympäristön laitoksen tilojen edessä.
Professori Maaria Nordman. Kuva: Adolfo Vera.

FT Maaria Nordman (s.1981) on nimitetty Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitokselle apulaisprofessoriksi ajalle 1.10.2019-30.9.2022. Professuurin alana on geoinformatiikka.

Professori Nordmanin erikoisalaa ovat geodynamiikka ja geodesia. Hän on tutkinut muun muassa maankuoren liikkumista jääkauden jälkeen, Itämeren vesimassan muutoksien aiheuttamia maankuoren liikkeitä, maankuoren liikkeiden vaikutusta geodeettisiin mittauksiin ja satelliittipaikannuksen tarkkuutta.

Nordman on työskennellyt ennen Aaltoa erikoistutkijana sekä aiemmin myös muissa tutkimustehtävissä Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksessa. Hän on tehnyt geodesian väitöstyönsä ”Improving GPS time series for geodynamics studies” Paikkatietokeskuksen kanssa ja väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2010.

Paikkatietokeskuksella työskentelyn lisäksi Nordman on toiminut tutkijatohtorina Tukholman yliopistossa sekä Ottawan yliopistossa, Kanadassa. Professori Nordman on alun perin kotoisin Kuopiosta ja hän on suorittanut akateemiset opintonsa Helsingin yliopistossa.

Yhteystiedot:

Maaria Nordman, apulaisprofessori (Assistant Professor)

Puh. +358 50 3533 852

Email: maaria.nordman@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ville Viikari, Tapio Lokki, Tomi Laurila ja Tuomas Savolainen.
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulun laitosjohtajat valittu

Tomi Laurila aloittaa sähkötekniikan ja automaation laitoksen johtajana ja Tuomas Savolainen Metsähovin radio-observatorion johtajana. Ville Viikari ja Tapio Lokki jatkavat tehtävissään.
Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Laajalahden luonnonsuojelualue Espoossa
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Merenpinnan nousu voi hävittää merkittävän osan Suomen rannikon arvokkaista luontotyypeistä

Yli viidennes merenrantaniityistä ja hiekkarannoista voi kadota vuosisadan loppuun mennessä.
Ville Jokinen
Nimitykset Julkaistu:

Ville Jokinen on nimitetty määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään Kemian ja materiaalitieteen laitokselle

FT Ville Jokinen on nimitetty Aalto-yliopiston kemian ja materiaalitieteen laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen Associate professorin tehtävään 1.6.2025 alkaen. Professuurin ala on mikrovalmistus.