91ÇàÇà²Ý

Palvelut

Aalto-julkaisusarjat

Aalto-yliopiston julkaisusarjoissa julkaistaan Aallon tutkimukseen, taiteelliseen toimintaan ja opetukseen liittyviä julkaisuja. Aalto-yliopiston tulee olla teoksen pääkustantaja. Julkaisusarjoja on viisi ja niissä julkaistaan mm. väitöskirjoja, raportteja, kokoomateoksia, oppimateriaaleja ja työpapereita.
A book and a pen with Aalto logo. Photo by Aino Huovio.
Kuva: Aino Huovio

Julkaisemisessa noudatetaan Aalto-yliopiston avoimen julkaisemisen (Open Access) tavoitteita. Avoin verkkojulkaiseminen saattaa teokset laajemman yleisön saataville ja edistää siten Aalto-yliopiston tutkimuksen, taiteellisen toiminnan ja opetuksen näkyvyyttä. Aalto-yliopiston avoimen tieteen ja tutkimuksen linjaus.

Aalto-julkaisusarjoilla ei ole julkaisutyöryhmää tai kustannustoimittajaa. Kullakin teoksella tulee olla omasta takaa vastaava henkilö tai työryhmä, joka huolehtii itsenäisesti teoksen suunnitteluun, kustantamiseen ja budjetointiin liittyvistä käytännön asioista ja sopimuksista sekä teoksen julkaisemisesta aiheutuvista kustannuksista. Teoksesta vastaavalla henkilöllä tai työryhmällä tulee olla Aalto-yliopistolaisen esihenkilön tai yksikön johtajan lupa teoksen julkaisemiseen. Tällä käytännöllä pyritään varmistamaan se, että julkaistavat teokset ovat sisällöltään laadukkaita.

Julkaisusarjoille on suunniteltu Aalto-yliopiston visuaalisen ilmeen mukaiset kannet. Suosittelemme Aalto-kansien käyttöä kaikille sarjoissa julkaistaville teoksille. Yhtenäiset kannet liittävät aaltolaisten julkaisut Aalto-yliopistoon. Sarjoissa on kuitenkin mahdollista julkaista myös omilla kansilla lukuun ottamatta väitöskirjasarjaa.

Aalto-julkaisulle on mahdollista hakea myös pelkkä ISBN-tunnus ja julkaista teos Aalto-julkaisusarjan ulkopuolella.

Kaikista teoksista tulee tehdä sähköinen versio arkistointia varten PDF/A-formaatissa
Painetuista kirjoista tulee lisäksi toimittaa yksi kappale Harald Herlin -oppimiskeskuksen kokoelmaan ja kuusi kappaletta lakisääteisiksi vapaakappaleiksi Kansalliskirjastoon. 

Lue lisää

Doctoral hats in Aalto University Conferment

Ohjeet väitöskirjan julkaisemiseen

Väitöskirjan julkaiseminen ja painattaminen sekä arkistointi

Tohtorinkoulutus
Tätä palvelua tarjoaa:

Oppimispalvelut

Löysitkö tästä tarvitsemasi tiedon? Jos et, ota meihin yhteyttä.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu