91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Varautuminen kiertäviin sähkökatkoihin Otaniemen kampuksella

Maailmanlaajuisen energiakriisin myötä myös Suomessa varaudutaan alueellisesti kiertäviin sähkökatkoihin. Aalto-yliopisto ei ole kansallisesti huoltovarmuuskriittinen toimija, joten mahdollisen sähköpulan uhatessa myös Otaniemen kampuksella voi olla kiertäviä sähkökatkoja, mitkä vaikuttavat myös avoimen yliopiston opetukseen.
Talvimaisema Laajalahden luonnonsuojelualueelta
Kuva: talvinen Laajalahti, Aalto-yliopisto/ Unto Rautio

Otaniemen rakennukset on jaettu sähkönjakelun keskeytysalueisiin, joiden mukaan mahdolliset sähkökatkot kiertävät kestäen todennäköisesti kaksi tuntia kerrallaan. Caruna ottaa käyttöön keskeytysalueet, mikäli Otaniemi joutuu sähkökatkojen piiriin. Katkon päätyttyä sähköt pidetään päällä ainakin seuraavat kaksi tuntia. Koko Otaniemen laajuinen sähkökatko on epätodennäköinen. 

Toimi näin sähkökatkoksen aikana

Sähkökatkon aikana suosittelemme poistumaan rakennuksesta, koska työturvallisia olosuhteita rakennuksessa ei silloin voida taata. Rakennuksista pääsee ulos, mutta takaisin sisälle ei pääse. Katkon päätyttyä rakennukseen voi jälleen palata.  

Kampuksen langattomat ja kiinteät verkkoyhteydet eivät ole sähkökatkon aikana käytössä. Myös mobiiliverkkoyhteyksissä saattaa olla häiriöitä. Kampuksen palvelimet kuitenkin toimivat varavirralla, joten esimerkiksi Aallon tietokannat ovat käytettävissä etäyhteydellä.

Opetuksen ja arviointien osalta noudatetaan erillisiä ohjeita. Opetukseen liittyvistä järjestelyistä ja opiskelutilojen käytöstä tiedotetaan lisää aalto.fi-sivustolla myöhemmin. Seuraa kurssin Mycourses-sivua sähkökatkon aiheuttamien mahdollisten tuntimuutosten varalta.

Kolmannessa perioidissa alkaville kursseille ilmoittautuneille opiskelijoille lähetetään asiaan liittyen sähköpostiviesti. Varaudu mahdollisiin kiertäviin sähkökatkoihin tutustumalla ²õä³ó°ìö°ì²¹³Ù°ì´Ç²õ´Ç³óÂá±ð¾±²õ¾±¾±²Ô.

Pidempi, koko yliopistoa koskeva uutinen aiheesta

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.
Juha tekemässä vapaaehtoistyötä.
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikka vei mennessään – alumnin tarina Otaniemestä työelämään

Kemian tekniikan korkeakoulusta valmistunut alumni Juha Malinen kertoo lämpimästi opiskeluvuosistaan Otaniemessä, opinnoista, jotka tukivat työelämään siirtymistä ja auttoivat löytämään oman paikan kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa.
Säikeistyksiä-näyttely Heurekassa. Kuva: Susanna Oksanen.
Opinnot Julkaistu:

Opiskelijoiden jättimäinen Mama-teos kuvastaa äitien ja naisten usein näkymättömiä rooleja

SÄIKEISTYKSIÄ-näyttely avautuu 10. kesäkuuta Heurekassa. Se esittelee Aalto-yliopiston matematiikkaa ja taiteita yhdistävän kurssin opiskelijatöitä. Yksi kuudesta opiskelijaryhmästä loi näyttelyyn kohtua muistuttavan Mama-teoksen, joka edustaa äitiyttä, naiseutta ja tasapainoa.