91ÇàÇà²Ý

Opiskelijan opas

Uutiset

Valmistuva opiskelija – vastaa Kandipalautekyselyyn!

Kandipalaute on tärkein kandidaatinopintoihin vaikuttava kysely. Vastaamalla kyselyyn vaikutat koulutusohjelmien kehittämiseen ja Aallolle tulevaan valtion myöntämään perusrahoitukseen. Vastaaminen kyselyyn vie noin 15 minuuttia. Palautteesi on tärkeää.

Kandipalaute on yliopistojen valtakunnallinen sähköinen opiskelijapalautekysely. Kyselyn avulla on tarkoitus saada tietoa opiskelijoiden opiskelusta ja opetuksesta eri tieteenaloilla.

Vastauksillasi on merkitystä

Tavoitteena on saada mahdollisimman tarkka kuva kokemuksistasi ja mielipiteistäsi koskien tähänastisia opintojasi ja saamaasi opetusta.

"Opiskelijoiden näkemykset ovat odotettu ja arvokas palaute sekä yksittäisille koulutusohjelmille että koko yliopistolle. Kandipalautteen tulosten perusteella on esimerkiksi kiinnitetty huomioita opiskelijoiden omiin vaikutusmahdollisuuksiin opetuksen kehittämisessä muun muassa tekemällä paremmin näkyväksi opiskelijajäsenpaikkoja eri toimielimissä. Kandipalautteesta nousee myös esiin hyviä käytäntöjä yhteisöllisyyden edistämiseen ja vertaisoppimisen tukeen koulutusohjelmissa, näitä pyritään jakamaan opetuksen eri foorumeilla", Petri Suomala, opetuksesta vastaava vararehtori, sanoo.

Antamasi palaute on tärkeä osa koulutusohjelmien arviointia ja kehitystyötä. Vastaamalla rakennat osaltasi Aallon palautekulttuuria ja pääset vaikuttamaan koulutusohjelmien kehittämiseen ja tulevien opiskelijoiden opiskelukokemuksiin.

Vastaamalla vaikutat koulutuksen kehitykseen ja rahoitukseen

Kun haet valmistumista Sisussa, sinut ohjataan vastaamaan Kandipalautteeseen. Myös kandiseminaareissa varataan jatkossa aikaa Kandipalautteeseen vastaamiseen. Voit vastata kandipalautteeseen myös suoraan osoitteessa  

Kandipalautteen vastausprosentti ja palautteen laatu vaikuttavat merkittävästi Aallon saamaan ja valtion myöntämään perusrahoitukseen.  

Aiempia Kandipalautetuloksia voit tarkastella Opetushallinnon tilastopalvelu .

Lue lisää valmistumisen hakemisesta: /fi/hakemukset-ohjeet-ja-saannot/valmistumisen-hakeminen

(okm.fi)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pieni ruskea ja kermanvärinen tunturisopuli kurkistaa vihreän kasvillisuuden läpi metsässä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Alan parhailta asiantuntijoilta kokonaisvaltainen katsaus kestävyysmurrokseen – avoin luentosarja ja tohtorikurssi syksyllä

Kestävä kehitys on aikamme välttämättömyys. Kestävyysmurros-tohtoripilotti (SusTra) tarjoaa kaikille mahdollisuuden osallistua avoimille Studia Generalia -luennoillemme syksyllä 2025.
Aalto University students discussing in a group and enjoyng a summer sunny day outside Aalto University campus
Opinnot Julkaistu:

Kieliä, kulttuuria ja viestintää

Kielikeskuksessa on tarjolla monipuolisesti kielten, kulttuurin ja viestinnän kursseja.
Ryhmätilanne
Opinnot Julkaistu:

Opiskelukykysi ja -hyvinvointisi tueksi, kesä 2025

Hei opiskelija! Aallossa on tarjolla opiskeluhyvinvointia tukevaa itseopiskelumateriaalia ja ohjausta kesän aikana. Myös YTHS palvelee opiskelijoita kesällä.
Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Opiskelijan asumisen tukeen muutoksia 1.8.2025 – nämä asiat sinun on hyvä tietää

Suurin osa opiskelijoista voi saada opintotuen asumislisää syyslukukauden 2025 alusta alkaen. Voit hakea asumislisää
aikaisintaan kesäkuussa.