91

Uutiset

Uusi suppea prosessi tutkimuseettiselle lausunnolle

Aalto-yliopistossa on nyt kaksi prosessia tutkimuseettisille lausuntopyynnöille: varsinainen tutkimuseettinen lausun91-yliopiston tutkimuseettiseltä toimikunnalta ja puheenjohtajan antama päätös ns. suppeassa prosessissa.
documents
Kuva: Paula Kokkola

Aalto-yliopisto tarjoaa kaksi eri prosessia tutkimuseettisille lausuntopyynnöille: varsinainen tutkimuseettinen lausun91-yliopiston tutkimuseettiseltä toimikunnalta ja toimikunnan puheenjohtajan antama päätös ns. suppeassa prosessissa. Suppea prosessi soveltuu tutkimuksille, joissa tutkimuseettinen lausunto tarvitaan esimerkiksi tutkimuksen rahoittajalle tai julkaisijalle. 

Tutkija voi pyytää tutkimuksensa suppeaa arviointia toimikunnalta seuraavissa tilanteissa:

Tutkimus,

  • jossa tutkimuseettisen lausuntopyynnön pääasiallinen syy on rahoittajan, kumppanin tai julkaisijan vaatimus

TAI 

  • jossa Aalto-yliopiston tutkija käyttää Aalto-yliopiston opiskelijoita ja opetusta koskevaa tutkimusdataa tutkimukseensa (tavoitteena tutkimustuotos)

JA

  • joka ei selkeästi sisällä mitään ohjeen ”Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2019”  kriteereihin liittyvää perustetta tutkimuseettiseen arviointiin 

JA

  • joissa ei kerätä sensitiivistä tai erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia henkilötietoja. 

Suppean käsittelyn suorittaa yksi puheenjohtajan nimeämä tutkimuseettisen toimikunnan jäsen tai varajäsen sekä lainopillinen neuvonantaja.  Tutkimuseettisen lausuntoesityksen esittelee puheenjohtajalle tutkimuseettisen toimikunnan sihteeri tehdyn arvioinnin perusteella. Puheenjohtaja tekee päätöksen tutkimuseettisestä lausunnosta toimikunnan nimissä. Lopputuloksena oleva tutkimuseettinen lausunto vastaa varsinaisen menettelyn johdosta annettavaa lausuntoa ja on siten tutkijan käytettävissä dokumenttina, jolla tutkimuseettinen arviointi todetaan suoritetuksi

Käytännössä suppeaa tutkimuseettistä lausuntoa pyydetään täyttämällä tutkimuseettinen lausuntopyyntö lomake asiaankuuluvine liitteineen. Kysymyksiin, jotka koskevat tutkimuseettisiä riskejä merkitään; ”ei sovellu”, jos tutkimuseettisiä kysymyksiä ei ole. 

Arviointiprosessin pohjalta puheenjohtaja voi siirtää lausuntopyynnön komiteakäsittelyyn. 

Voit lähettää tutkimuseettisen lausuntopyynnön milloin tahansa suppeaa arviointia varten. Muista klikata lomakeelta tutkimukseesi soveltuva arviointiprosessi. 

Aalto-yliopiston tutkimuseettinen toimikunta käsittelee varsinasta tutkimuseettistä tarkastelua vaativat lausuntopyynnöt entiseen tapaan. Toimikunnan lausuntopyyntöjen ja kokousten aikataulut löydät täältä: Tutkimuseettinen toimikunta | Aalto-yliopisto

Jos sinulla on kysyttävää, älä epäröi ottaa yhteyttä Aalto-yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan sihteeriin Annukka Jyrämään

Katso lisää: Tutkimuseettinen toimikunta | Aalto-yliopisto

Oposeminaari 2018

Tutkimuseettinen ennakkoarviointi: Tutkimuseettinen toimikunta

Tutkimuseettinen toimikunta huolehtii ihmiseen kohdistuvan ei-lääketieteellisen tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin järjestämisestä yliopistossa.

Palvelut
Annukka Jyrämä

Annukka Jyrämä

Erityisasiantuntija
U901 Research Services
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

GloWater
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miten veden kestävä ja oikeudenmukainen käyttö turvataan kriisien ajassa?

Monitieteinen GloWater-projekti kehittää ratkaisuja, joiden avulla valtiot ja yritykset voivat hallita vesiriskejään ja vahvistaa vesivastuullisuuttaan kansalaisyhteiskunnan näkökulmat huomioiden. Projekti tuottaa myös uusia näkökulmia vesivarojen kestävyyteen huomioimalla veden roolin koko maapallon tilan säätelyssä.
Ihmisiä mustissa akateemisissa kaavuissa ja sinisissä hatuissa seremoniassa. Osa seisoo, toiset taputtavat istuen.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootiota 2025 vietettiin juhlavissa merkeissä

Kaikkiaan 59 maisteria ja 41 tohtoria promovoitiin. Yhteensä osallistujia oli 225, ja promootioviikkoa vietettiin juhlavissa ja iloisissa tunnelmissa.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Laajalahden luonnonsuojelualue Espoossa
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Merenpinnan nousu voi hävittää merkittävän osan Suomen rannikon arvokkaista luontotyypeistä

Yli viidennes merenrantaniityistä ja hiekkarannoista voi kadota vuosisadan loppuun mennessä.