Radioteleskooppi seuraa osittaista auringonpimennystä pilvienkin läpi

Tiistaina 25. lokakuuta Suomessa ja Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatoriossa Kirkkonummella seurataan osittaista auringonpimennystä. Auringonpimennys näkyy kello 12.11—14:31 ja se on syvimmillään kello 13.21, jolloin Aurinko on peittynyt 62,7 prosenttisesti. Tarkat ajat on laskettu näkyväksi Kirkkonummella ja läntisellä Uudellamaalla.
Metsähovissa sijaitsee Suomen ainoa tähtitieteellinen radio-observatorio. Vaikka sää olisi osittaisen auringonpimennyksen aikaan pilvinen, Metsähovin radioteleskoopilla on mahdollista kuvata aurinkokarttoja ja tallentaa pimennys jopa pilvien läpi, kunhan pilvikerros on riittävän tasainen.
Metsähovissa tapahtumaa seuraa myös Kansainvälisen tähtitieteen liiton auringonpimennykseen erikoistuneen työryhmän puheenjohtaja Jay M. Pasachoff. Toista kertaa Suomessa vieraileva professori Pasachoff odottaa innolla auringonpimennyksen näkemistä jo 37 kerran. Ensimmäisellä Suomi-vierailullaan vuonna 1990 hän katseli perheensä kanssa täydellistä auringonpimennystä lentokoneesta. Hänen arkistonsa kymmenien auringonpimennysten seuraamisesta on luettavissa osoitteessa
”Täydelliset auringonpimennykset ja taivaan äkillinen pimeneminen ovat ehkä dramaattisimmat asiat, joita kukaan ihminen voi nähdä. Jokaisen pimennystä katsovan henkilön tulee hankkia erityiset auringonpimennyssuodattimet silmien turvallisuuden vuoksi”, hän muistuttaa.
”Auringonpimennyksiä tapahtuu sen verran harvoin, että vaikka ne eivät ole meillä tieteellisen tutkimuksen ytimessä, haluamme saada kaikki pimennykset havaittua alusta loppuun. Yleisesti auringonpimennyksen yhteydessä voidaan tutkia Auringon pinnan ja sen osien ominaisuuksia”, Metsähovin johtaja Joni Tammi kertoo.
Professori Pasachoffin pitkä ura ja tietämys Auringonpimennysten seurannasta tiedetään myös Metsähovissa ja hänen vierailunsa syventää Metsähovin aurinkotutkimuksen kansainvälistä yhteistyötä.
Auringonpimennysten hyöty tähtitieteelle johtuu Kuun vaikutuksesta. Mikäli Auringossa sattuu olemaan pimennyksen aikana aktiivisia alueita, radiokirkastumia, näiden yksityiskohtia eli rakenteita tutkitaan tarkasti Metsähovissa.
Koska tiedämme ennen ja jälkeen pimennyksen Kuun ja Auringon etenemisnopeuden taivaan halki tarkasti, Professori Pasachoff kertoo, että pystymme yhdistämään eri mittalaitteiden keräämän datan äärimmäisen tarkasti.
”Voimme saavuttaa korkeamman erotuskyvyn yhdistämällä Metsähovin dataan äärimmäisen ultravioletin ja röntgentaajuuksien näkymät pimennystä seuraavista satelliiteista kuten NASAn Solar Dynamics Observatory ja Japanin Hinode.”
Auringonpimennyksen havainnointi kehittää laitteiston tutkimus- ja kehitystyötä
Metsähovissa havaitaan Aurinkoa päivittäin, mutta aurinkotutkimuksen painopisteet ovat Auringon pitkäaikaisen muuttuvuuden seurannassa sekä yksittäisten auringonpurkausten tutkimuksessa. Auringonpimennyksen havainnointi on tärkeää laitteiston tutkimuksen, kehityksen ja suorituskyvyn arvioimisen kannalta.
”Kuun ja Auringon saaminen samaan kuvaan auttaa laitteiston tarkkuuden selvittämisessä ja kalibroinnissa. Auringonpimennyksessä meillä on mahdollista myös arvioida normaalia tarkemmin Auringon pinnalla näkyvien alueiden kokoa ja muotoa radiotaajuuksilla, koska Kuun reuna toimii eräänlaisena tarkentimena”, Tammi kertoo.
Ilmiötä voi kuvailla samankaltaiseksi kuin jos voimakkaasti likinäköinen katselee kaukaista valonlähdettä. Hän ei pysty tarkkaan sanomaan kaukaisen ja sumuiselta näyttävän lampun kokoa, mutta jos avustaja kävelee valon edestä tunnetulla nopeudella, pystytään valon pimentymisestä ja jälleen kirkastumisesta laskemaan varsin tarkasti kohteen koko ja muoto.
ǰٴǰǾԲöö Juha Kallunki kertoo, että kaikilla on mahdollisuus seurata Auringonpimennyksen kulkua ja etenemistä reaaliaikaisesti seuraamalla Metsähovin tuottamia Auringon millimetrialueen tarkkuuskarttoja.
”Lisäksi seuraamme pienempien aurinkoteleskooppien dataa, miten auringon radiosäteilyn kokonaisvuo muuttuu pimennyksen edetessä sekä ympäristöparametrejä, kuten ulkolämpötilan muutoksia”.
Päivän aikana koottavat materiaalit ja linkit päivittyvät lähes reaaliajassa verkkoon osoitteessa
Auringonpimennyksistä tuleva data päätyy myös Metsähovin avoimeen , jota kuka tahansa voi jälkikäteen käyttää haluamallaan tavalla.
Professori Pasachoffin verkkoluento pimennyksistä 25.10. klo 18 alkaen on seurattavissa .
Tähtitieteellinen yhdistys URSA seuraa pimennystä . Katso ja osallistu Kaivopuiston tähtitornilla.
äپٴDz:
Metsähovin johtaja Joni Tammi
joni.tammi@aalto.fi
puh. 029 442 4858
Jay M. Pasachoff
Professori
Puheenjohtaja (International Astronomical Union Working Group on Solar Eclipses)
Email: jpasacho@williams.edu
Laboratorioinsinsinööri Juha Kallunki
juha.kallunki@aalto.fi
puh. 029 442 4852
Metsähovin radio-observatorio
Metsähovi on Suomen ainoa tähtitieteellinen radio-observatorio.

Lue lisää uutisia

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita
Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia
Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa
Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.