Professori Zhipei Sunille myönnettiin johtavan fotoniikan alan järjestön fellow-jäsenyys

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun professori Zhipei Sun nimitettiin optiikan ja fotoniikan alan johtavan kansainvälisen ammattijärjestön Optical Societyn (OSA) fellow-jäseneksi. Tunnustuksen perusteena on Sunin uraauurtava tutkimus matalaulotteisten materiaalien fotoniikan ja optoelektroniikan sovellusten parissa.
Zhipei Sun toimii professorina ja tutkimusryhmän johtajana Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella. Hänen tutkimuksensa keskittyy kaksiulotteisten kerrostettujen materiaalien hyödyntämiseen erilaisissa fotoniikan sovelluksissa. Hän osallistuu myös Suomen Akatemian Fotoniikan tutkimuksen ja innovaatioiden lippulaiva PREINin ja kvanttiteknologian kansallisen huippuyksikön Quantum Technology Finland QTF:n toimintaan.
OSA Fellow -jäsenyys on kunniamaininta, joka myönnetään optiikan ja fotoniikan alan edistämisestä korkeintaan kymmenelle prosentille järjestön jäsenistä. Tänä vuonna OSA:n johtokunta nimitti yhteensä 118 jäsentä 24 maasta fellow-jäseniksi näiden saavutuksista muun muassa alan tutkimuksen, koulutuksen ja liiketoiminnan saralla.
³¢±ð³ó»å¾±²õ³Ùö³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù±ð&²Ô²ú²õ±è;.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹
Lue lisää uutisia

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa
Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla
Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita
Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!