Professori Monika Österbergin tiimille Vaikuttavuussäätiön rahoitus biopohjaisten pakkausmateriaalien kehittämiseen

Vaikuttavuussäätiön tämän vuoden Tandem Industry Academia-rahoituksen saaneista hankkeista kolme kahdeksasta ovat Aalto-yliopiston hankkeita. Kemian tekniikan korkeakoulun professori Monika Österbergin tiimin saamassa 190 700 € rahoituksessa Aalto-yliopisto ja Kemira tutkivat yhdessä mahdollisuuksia kehittää täysin biopohjaisia pakkausmateriaaleja ja vähentää näin muovin käyttöä pakkausteollisuudessa. Tulokset hyödyttävät niin akateemista tutkimusta kuin alan teollisuuttakin ja vauhdittavat siirtymistä biopohjaiseen kiertotalouteen.
”Tandem Industry Academia -rahoitus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä tiivistä yhteistyötä yrityksen kanssa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi ja tasavertaisin ehdoin. Tällaisen yhteistyön avulla voimme syventää Aalto-yliopiston ja teollisen kumppanimme Kemiran välisiä yhteyksiä. Mielestäni rahoitus tarjoaa myös erinomaisen mahdollisuuden postdoc-tutkijalle saada parempi käsitys siitä, miten tutkimustyötä tehdään yrityksissä, sekä laajentaa ura- ja tutkimusmahdollisuuksia”, sanoo Monika Österberg.
Muissa TIA-rahoituksen saaneissa Aalto-yliopiston hankkeissa pyritään kehittämään parempia ratkaisuja 3D-tulostuksen laadunvarmistukseen ja aivosairauksen hoitomenetelmien kehittämiseen.
Lisätietoja rahoituksen saaneista hankkeista
Lisää tietoa rahoitettavista hankkeista löytyy .
Biotuotekemia
Prof. Monika Österbergin johtama tutkimusryhmä

Lue lisää uutisia

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa
Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla
Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita
Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!