91�����

”Sunnuntai-iltaisten jalkapallotreenien jälkeen joukkuekaverini halusi jutella työasiasta. Hän veti tuolloin tutkimusprojektia Kemian tekniikan korkeakoulussa, minä olin tutkijana Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.

Ystävä oli tutkimuksensa kanssa jumissa ja etsi uusia näkökulmia. Juttutuokion päätteeksi hän pyysi minua mukaan projektiin. Yllätyin. Minkälaista yhteistyötä kaltaiseni kuvataiteilija ja kuvataideopettaja voisi tehdä insinöörien kanssa?

Tutkimuksen aiheena oli kiertotalouden edistäminen rakennusteollisuudessa. Tarkasteltavana oli teräksestä ja mineraalivillasta valmistettu seinäpaneeli, jonka elinkaarta haluttiin pidentää ja löytää sille uusia käyttötapoja. Paneelia käytettiin materiaalina esimerkiksi varastohalleissa, mutta rakennusten purkuvaiheessa siitä syntyi pelkkää jätettä.

Työskentely tapahtui työpajoissa, ja osallistujat olivat useilta eri aloilta. Kahdessa ensimmäisessä tapaamisessa syvennyimme aiheeseen ja pallottelimme ajatuksia aivoriihessä.

Kolmannella kerralla oli tarkoitus minun johdollani kehittää tuotetta taiteen keinoin, muuttamalla konkreettisesti sen muotoa ja käyttöä.

Valmistelin työpajaa paljon enemmän kuin opetustani yleensä. Silti menin paikalle epäileväisenä. Entä jos tästä ei tulisikaan mitään.

Mukana oli viitisentoista henkeä: opiskelijoiden, insinöörien ja taiteilijoiden lisäksi muiden muassa lentomekaanikko, sairaanhoitaja ja veturinkuljettaja. Minua askarrutti, minkälaista jälkeä syntyy, kun erilaiset ajattelutavat kohtaavat.

Arvelin joutuvani motivoimaan ja maanittelemaan osallistujia, jotta he uskaltaisivat iskeä kätensä saveen, tarttuisivat heille ehkä vieraaseen luovaan työhön.

Mutta ei mennyt kauaa, kun verstaalla alkoi tapahtua! Porukka teki luonnoksia, maalasi ja piirsi. Seinäpaneelit saivat kyytiä, niitä työstettiin käsin ja koneellisesti.

Syntyi muun muassa viherseinä, takkamoduuli ja linnunpönttö. Työpajan tuotokset koottiin näyttelyksi.

Yllättäen tajusin, että vaikka puhumme asioista eri käsitteillä, olemme kaikki innokkaita ideoimaan, kokeilemaan ja kehittämään, kun siihen vain tarjotaan tilaisuus. Taiteilijan, veturinkuljettajan ja insinöörin ajattelu- ja työskentelytavat ovat yllättävän samanlaisia.

Yhä edelleen pelaan jalkapalloa ystäväni kanssa. Hän työskentelee kestävyysratkaisujen johtavana asiantuntijana Sitrassa. Minä olen palannut Aaltoon uuteen, strategiseen tehtävään.

Monialainen ja poikkitieteinen yhteistyö on yllättävän hedelmällistä. Saatoimme Nani Pajusen kanssa olla jo tuolloin radikaalin luovuuden lähteillä.”

Artikkeli on julkaistu lokakuussa 2021.