91ÇàÇà²Ý

Opiskelijan opas

Uutiset

Nyt saa äänestää! Miten käytämme 13 000 euroa opiskelijoiden hyvinvointiin?

Alkusyksystä 2023 opiskelijat saivat ideoida, miten yliopiston tulisi käyttää 13 000 euroa opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamiseen kampuksella. Nyt on aika äänestää parasta ideaa toteutettavaksi kevään 2024 aikana.
Opiskelijoita pyöräilemässä kampuksella.
Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Lukuvuoden 2023 alkaessa Aalto-yliopiston opiskelijoilta kysyttiin, miten he haluaisivat käyttää 13 000 euroa yliopiston budjetista kampuksen pienkehittämiseen teemana hyvinvointi kampuksella. Ideointi perustui "yksi euro jokaiselle opiskelijalle" -osallistavan budjetin projektiin, joka järjestettiin nyt jo kolmannen kerran. Tavoitteena on yhä kehittää kampusta osallistamalla opiskelijat päätöksentekoon.

Opiskelijoiden lähettämiä ideoita saatiin yhteensä 28 kappaletta. "Kiitos kaikille ideointiin osallistuneille opiskelijoille! Oli mukava huomata, miten kiinnostuneita yhteisen kampuksemme kehittämisestä ollaan - jälleen vain mielikuvitus oli ehdotusten rajana. Kaikki ideat huomioidaan ja myös tämän äänestyksen ulkopuolelle jääneet ehdotukset välitimme kyseisistä asioista vastaaville tahoille", sanoo Aalto-yliopiston suunnittelupäällikkö Raili Pönni.

Projektin järjestäjät (edustajat yliopistosta, ACREsta sekä AYY:stä) valitsivat tänä vuonna kolme ehdotusta äänestettäväksi. Jatkoon valituissa ehdotuksissa toteutui ideoinnin tärkeimmät kriteerit, eli opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen, inklusiivisuus, saavutettavuus, kestävyys, budjettiraami ja toteutuksen aikataulu.

Lisätietoja osallistavan budjetoinnin projektista antaa ACREn projektipäällikkö Aapo Pihkala, aapo.pihkala@aalto.fi.

Äänestä parasta ideaa 30.11.2023 mennessä!

Nyt on aika äänestää, mikä jatkoon valituista ideoista toteutetaan kampuksella kevään-kesän 2024 aikana. Äänestä parasta ideaa täällä ().

Voittaja julkistetaan vuoden 2024 alussa. Voit tutustua äänestettäviin ehdotuksiin alla.

Uutisointia osallistavan budjetoinnin projektista

Otaniemi - kuva Unto Rautio

Ehdota, miten käyttäisit 13 000 euroa Aalto-yliopiston opiskelijoiden hyvinvointiin!

Jätä ehdotuksesi 29.9.2023 mennessä osallistavan budjetoinnin hankkeeksi parantamaan opiskelijoiden hyvinvointia kampuksella. Ideoista äänestetään voittaja vielä vuoden 2023 aikana.

Uutiset
Väre building in Otaniemi campus

Torkkumiskapselit äänestettiin voittoon

Vuoden 2022 osallistavan budjetoinnin äänestyksen voittaja selvisi marraskuun lopussa. Lepääminen nousi tänä vuonna voiton teemaksi.

Uutiset
kampus kesällä

Opiskelijoiden osallistavan budjetoinnin äänestys ratkesi – voittajaksi valittiin puutarhapenkit

Keväällä 2021 Aalto-yliopiston opiskelijoilta kysyttiin, miten he haluaisivat käyttää 12 000 euroa yliopiston budjetista kampuksen kehittämiseen opiskelijoiden hyvinvoinnin näkökulmasta.

Uutiset
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto student, Niklas Hamberg (front row, left hand side) outside European parliament.
Yliopisto Julkaistu:

Opiskelija Niklas Hamberg edusti Aaltoa ja Unite! vuoden 2025 European Student Assemblyssa Strasbourgissa

Yli 250 eurooppalaista yliopisto-opiskelijaa kokoontui toukokuussa Euroopan parlamenttiin Strasbourgiin osallistuakseen vuoden 2025 European Student Assemblyyn (ESA).
Hierontatuoli Kandidaattikeskuksessa.
Kampus, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Osallistavan budjetoinnin myötä hierontatuolit kampukselle

Osallistavan budjetoinnin myötä hierontatuolit kampukselle
Henkilö koskettaa suurta digitaalista näyttöseinää, joka näyttää värikkäitä grafiikoita ja erilaisia kuvia.
Opinnot Julkaistu:

Tekoäly opetuksessa ja oppimisessa – Tukea ja koulutusta kaikille aaltolaisille

Aalto-yliopisto tarjoaa nyt tukea ja koulutusta generatiivisen tekoälyn käyttöön opetuksessa ja oppimisessa. Kaikki aaltolaiset voivat käyttää Aalto AI Assistantia, ja räätälöidyt koulutukset sekä itseopiskelumateriaalit auttavat alkuun vastuullisesti ja tehokkaasti. Ilmoittaudu koulutukseen jo tänään ja tutustu, miten tekoäly voi tukea työtäsi.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 16. kesäkuuta 2025 klo 9.00-19.00

MyCoursesin päivitys 16.6.2025 klo 9.00-17900. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.