Neurotieteen konferenssi siirrettiin onnistuneesti verkkoon

Neurotieteen BrainSTIM 2020 -konferenssia ei voitu koronaepidemian vuoksi järjestää Otaniemessä suunnitelmien mukaisesti, joten se päätettiin siirtää verkkoon. Kaksipäiväisen tilaisuuden järjestelyistä olivat päävastuussa Aalto-yliopiston neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitoksen tutkijat Jaakko Nieminen ja Aino Tervo, jotka myös järjestivät konferenssistudion Otaniemeen.
”Kun koronatilanteen vaikutus oli selvillä, meillä oli yhteensä 70 hyväksyttyä konferenssiesitelmää. Lähdimme selvittämään, olisivatko tutkijat valmiita osallistumaan etäkonferenssiin. Moni kertoi toivovansa, ettei konferenssia peruttaisi, koska niin moni muu oli jo perumassa”, Aino Tervo sanoo.
Konferenssissa oli lopulta yhteensä yli 50 esittäjää ja vajaa tuhat katsojaa 18 eri maasta. Etäkonferenssi oli julkinen ja maksutta kaikkien saatavilla. Siihen pystyivät helposti osallistumaan myös nuoret opiskelijat tai tutkijat toiselta puolen maailmaa.
“Olin iloinen, ettei minun tarvinnut matkustaa Yhdysvalloista aina Suomeen saakka. Samalla säästyi lentopetrolia, joka taas vaikuttaa suoraan lentämisen päästöihin”, sanoo yksi konferenssin pääpuhujista, Brownin yliopiston professori Stephanie Jones.
Konferenssin pääesitelmät
Etäkonferenssi järjestettiin yhteensä neljällä eri alustalla, koska yksikään alusta ei tarjonnut kaikkia toivottuja ominaisuuksia. Suulliset esitelmät olivat , posterit virtuaalisessa posterihallissa ja keskustelu Zoomissa sekä . Vaikka kaikki konferenssin ohjelma nivottiinkin yhteen շɾٳٱä, siirtyminen eri alustojen välillä oli paikoin haastavaa konferenssivieraan näkökulmasta. Esitelmät päätettiin myös nauhoittaa etukäteen, jotta vältyttiin teknisiltä ongelmilta.
”Puheet esitettiin minuutilleen suunnitellussa aikataulussa, ja esittäjät vastasivat puheiden jälkeen kysymyksiin reaaliaikaisesti. Esitykset olivat jopa korkeatasoisempia kuin tavanomaisessa konferenssissa”, sanoo konferenssin puheenjohtajana toiminut professori Risto Ilmoniemi.
“Erityisesti esitysten jälkeiset kysymykset olivat hyödyllisiä ja niille olisi voinut antaa enemmänkin aikaa. Etäkonferenssissa voisi mahdollistaa yleisiä keskusteluja tiettyjen, esimerkiksi puheista kumpuavien, aiheiden ympärille. Näitä keskusteluja kannattaisi moderoida, että ne pysyvät riittävästi aiheessa”, Stephanie Jones sanoo.
Ilmoniemi pitää etäkonferenssin järjestämistä mielenkiintoisena oppimistilaisuutena ja kokemuksena.
”Netin kautta on mahdollista tehdä hyviä esityksiä, joten aiomme myös koronakriisin jälkeen hyödyntää etäkokouksia.”
Aino Tervo oppi konferenssin aikana eniten juontamisesta ja keskustelun moderoinnista, ja Jaakko Nieminen puolestaan viestinnän taitoja, ennen kaikkea sosiaalisen median hyödyntämistä.

Konferenssilähetys kesti kahden päivän aikana yhteensä 20 tuntia, josta 4,5 tuntia oli live-keskusteluja. Pitkiin konferenssipäiviin oli varattu kaksi kevennystä.
”Meillä oli studiolla konferenssin logolla koristeltu kakku, ja haastoimme osallistujia jakamaan kakkukuvia aivostimulaatioteemalla”, kertoo Jaakko Nieminen.
”Tilasimme lisäksi personal trainerin vetämään kaksi taukojumppaa”, Aino Tervo lisää.
Konferenssissa jaettiin myös kolme Aalto Health Platformin rahoittamaa nuoren tutkijan palkintoa parhaista esityksistä.
Taukojumpat
”Hyvin toiminut etäkonferenssi antoi Aalto-yliopistolle erittäin positiivista julkisuutta. Tästä kuuluu suuri kiitos Aino Tervolle, Jaakko Niemiselle ja muille järjestäjille”, sanoo Risto Ilmoniemi.
BrainSTIM-konferenssisarjan organisoija, professori Vincent Clark New Mexicon yliopistosta Yhdysvalloista on luvannut, että nyt peruuntunut perinteinen konferenssi voidaan järjestää Otaniemessä fyysisesti kesällä 2021. Näin Aalto-yliopisto saa kaksinkertaisen määrän näkyvyyttä.
äپٴDz:
Esitelmät ovat nähtävissä
Posterihalli
Lue lisää uutisia

Ilmoittaudu hyvissä ajoin Aalto Walk & Run -liikuntatapahtumaan 20.9.2025
Tule mukaan koko Aalto-yhteisön ilmaiseen liikuntatapahtumaan.
Tutkijat: Näin maailman onnellisin maa saa maailman parhaan työelämän
Työhyvinvoinnin parantaminen vaatii laaja-alaista yhteistyötä, korostaa joukko eturivin tutkijoita ja asiantuntijoita tuoreessa manifestissaan.
Vuoden 2025 AllWell?-kyselyyn vastasi 41 prosenttia kohderyhmästä
Kysely lähetettiin Aalto-yliopiston toisen vuoden kandiopiskelijoille ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille. AllWell? kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita!