91

Uutiset

Miljoonan euron raja rikki

Kauppatieteisiin on kohdennettu lahjoituksina miljoona euroa osana Aalto-yliopiston varainhankintaa.
ylabanneri400x700_fi.jpg

Liiketoiminnan uudistuminen vaatii tuoretta tutkimustietoa ja osaamista ─ molemmat asioita, joita yliopistomme tuottaa. Valtion osuus yliopistojen rahoittamisessa kuitenkin pienenee, ja lahjoituksia kerätään nyt tulevien opiskelijasukupolvien tueksi.

Osana käynnissä olevaa Aalto-yliopiston varainhankintakampanjaa kauppatieteille korvamerkittyjä lahjoituksia on kertynyt miljoona euroa.

Mukaan on lähtenyt useita eri säätiöitä ja yrityksiä. Kauppakorkeakoulussa iloitaan myös yksittäisten alumnien lahjoituksista, joiden takana on tyytyväisyys omaan koulutukseen ja halu tukea nykyopiskelijoita ja -tutkijoita. ”Tämä on osoitus siitä, että alumnimme haluavat antaa takaisin. Olemme kiitollisia joka ikisestä lahjoituksesta, pienestä tai suuresta”, dekaani Ingmar Björkman sanoo.

Lahjoitus tulevaisuudelle

Yksi lahjoittajista on Kauppakorkeakoulun kasvatti Päivi Heikinheimo. Hän valmistui vuonna 1976.

”Oppimisen into ja ilo kasvoivat vuosi vuodelta opiskeluvuosinani”, Heikinheimo muistelee. ”Haluan omalta osaltani tukea sitä, että uudet opiskelijasukupolvet saavat kokea saman.”

Hänen mukaansa korkeatasoinen opetus auttaa jokaista rakentamaan tulevaisuudestaan hyvän paitsi itselle, myös yhteiskunnalle hyödylliseksi. Hän kokee tämän myös suurimmaksi asiaksi, jonka sai itse Kauppiksesta.

”Nuoruus on aikaa, jolloin maailmankuva muodostuu, näkökulmat hahmottuvat ja ajattelun pohja saa muodon. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että opiskelu on monipuolista ja laaja-alaista”, Heikinheimo perustelee haluaan lahjoittaa.

Tuki kansainvälistymiselle

Miina Tikkanen valmistui Kauppakorkeakoulusta reilu vuosi sitten ja halusi myös osallistua varainhankintakampanjaan. ”Kauppisvuodet olivat ehdottomasti elämäni parasta aikaa! En olisi sama ihminen ilman Kauppista”, Tikkanen perustelee lahjoitustaan.

Hän listaa opiskeluaikansa parhaiksi puoliksi muun muassa ulkomaille suuntautuneet opintomatkat ja vaihto-opinnot. Lisäksi työuraa tukeva tieto ja korkeakoulun suojissa syntyneet verkostot ovat hänen mukaansa Kauppiksen ehdottomia vahvuuksia.

”Haluan, että tulevatkin sukupolvet voivat hankkia kansainvälistä kokemusta maailmalta ja opiskella inspiroivien luennoitsijoiden johdolla sellaisissa puitteissa, jotka tukevat oppimista.” 

Aalto-yliopiston varainhankintakampanjan kokonaistavoite on kerätä 20 miljoonaa euroa kesäkuun loppuun 2017 mennessä. Tällä hetkellä koossa on lähes 12 miljoonaa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.