91ÇàÇà²Ý

Opiskelijan opas

Uutiset

Milja Mieskolainen: Euroopan parlamentin Schuman-harjoittelu ylitti odotukseni

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun laskentatoimen maisteriopiskelija Milja Mieskolainen oli jo aiemmin pohtinut hakemista harjoitteluun Euroopan unioniin, mutta oli ajatellut harjoittelupaikan saamisen olevan liian haastavaa. Keväällä 2023 hän kuitenkin huomasi ilmoituksen harjoittelupaikoista ja päätti kokeilla hakemista, sillä avoinna oli kiinnostava paikka talouden hallinnan ja EMUn valvontayksikössä. Hakeminenkaan ei osoittautunut vaikeaksi. Milja haki paikkaa, sai sen ja harjoittelu Euroopan parlamentissa alkoi lokakuussa.
EU parlamentti
Euroopan parlamentin ja Komission harjoittelijat, jotka aloittivat harjoittelun lokakuussa 2023.

Kuka olen

Olen Milja Mieskolainen, viidennen vuoden laskentatoimen maisteriohjelman opiskelija. Sivuaineenani olen opiskellut rahoitusta, yritysjuridiikkaa sekä nyt maisterivaiheessa suorittanut vaihto-opinnot Melbournessa, Australiassa. Suoritan myös valtiotieteen kandidaatin tutkintoa Helsingin yliopistossa. Aiempaa työkokemusta minulle on kertynyt pääomasijoittamisen ja konsultoinnin maailmasta, sekä hieman myös valtionhallinnosta. 

Miksi hain harjoitteluun EU:lle

Keväällä 2023 huomasin ilmoituksen Euroopan parlamentin Schuman-harjoittelupaikoista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun urapalveluiden Instagramista. Olin aiemmin pohtinut EU:lle harjoitteluun hakemista, mutta ajattelin sinne pääsemisen olevan turhan haastavaa. Päätin kuitenkin kokeilla hakemista, sillä huomasin itseäni erityisesti kiinnostavan talouden hallinnan ja EMUn valvontayksikön hakevan harjoittelijaa. Hakemus koostui CV:stä ja hakemuskirjeestä. Sain vahvistuksen harjoittelupaikasta kesäkuun alussa, ja harjoittelu alkoi lokakuun alussa. 

Euroopan unionin harjoitteluohjelmat

Harjoittelun voi suorittaa kaikissa EU:n instituutioissa. Komission Blue Book -ohjelma on näistä suurin, ja sinne rekrytoidaan noin 1 000 harjoittelijaa viideksi kuukaudeksi kerrallaan kahdesti vuodessa (loka-helmikuu, maalis-heinäkuu). Parlamentin Schuman-harjoittelijoita rekrytoidaan noin 400 samoiksi ajanjaksoiksi. Myös Eurooppa-neuvosto rekrytoi harjoittelijoita. 

Harjoitteluun näihin instituutioihin voi hakea kaikista jäsenvaltioista lähes millä tahansa koulutustaustalla, mutta hakijan tulee olla suorittanut kandidaatintutkinto. Harjoitteluohjelmat ovat olleet olemassa todella pitkään, ja koska harjoittelijoita tulee niin suuri määrä, on instituutioiden perehdytysohjelmat ja muu käytännön ohjaaminen hyvin organisoitua.

Harjoitteluni Euroopan parlamentissa, Sisäasioiden pääosastolla, Talous- ja tiedepolitiikka-osastolla, Talouden hallinnan ja EMUn valvontayksikössä

EU:n instituutioita on Brysselissä, Luxemburgissa sekä Strasbourgissa, ja itse suoritin harjoittelun Brysselissä, jonne suurin osa harjoittelijoista sijoitetaan. Oma harjoittelujaksoni sijoittui loka-helmikuun (2023-24) jaksolle, ja ajankohtana se oli erittäin mielenkiintoinen lähenevien eurovaalien vuoksi. 

Yksikkö, jossa suoritin harjoitteluni, työskentelee monien eri teemojen parissa, kuten pankkivalvonta, rahapolitiikan vuoropuhelu ECB:n kanssa sekä palautumistukivälineen (Recovery and Resilience Facility) valvonta. Kyseinen yksikkö on niin kutsuttu tukiyksikkö (support unit), joka tukee parlamentin komiteoita sille kuuluvien teemojen ympärillä. Suurin osa parlamentin harjoittelijoista työskentelee juurikin näissä komiteoissa, ja heidän työnkuvansa erosivat hieman omistani. Koska yksikköni keskittyi tarjoamaan asiantuntemusta tietyissä teemoissa, oma työnkuvani keskittyi tiedonantojen ja selontekojen kirjoittamiseen. 

Aiheet, joita harjoittelija käsittelee määräytyy tämän oman taustan ja mielenkiinnon mukaan, mutta itse keskityin taloustilanteen muutoksia koskevan raportin päivittämiseen, rahapolitiikan tiedonantojen kirjoittamiseen sekä euroalueen suositusten analysoimiseen. 

Työtehtävät olivat minulle aluksi haastavia, sillä en ole opiskellut taloustiedettä ja näin ollen termit olivat uusia, mutta sain paljon tukea muilta tiimin jäseniltä ja opin harjoittelun aikana paljon. En tuntenut EU:n toimintaa kovin tarkasti ennen harjoitteluani, joten sanoisin, että instituutioiden tehtävien hahmottaminen oli yksi suurimmista opeistani. Myös yhteistyötä ja tiedonvaihtoa esimerkiksi Euroopan keskuspankin ja parlamentin välillä oli hyvin mielenkiintoista seurata. EU:n lainsäädäntöprosessi ei ollut työni keskiössä, mutta parlamentin komiteoissa eri lakien edistymisen seuranta on keskeinen tehtävä. Pääsin kuitenkin seuraamaan muutamaa kolmikantaneuvottelua liittyen talouden ohjausjärjestelmään.

Brysselissä oli meille harjoittelijoille paljon ohjelmaa

Harjoittelijat järjestävät ja heille järjestetään paljon ohjelmaa harjoittelun aikana. Koska kaupunkiin saapuu paljon samassa tilanteessa olevia nuoria, on helppo tutustua uusiin ihmisiin. Kansainvälisyys on Brysselissä omaa luokkaansa, ja harjoittelu olikin ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua monista eri maista tuleviin harjoittelijoihin. Kaikki Schuman-harjoittelijat pääsevät käymään Strasbourgissa parlamentin täysistunnossa kerran harjoittelunsa aikana. Meidän vierailulla kävimme myös tutustumassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen sekä Eurooppa-neuvostoon. 

Harjoittelu oli ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua monista eri Euroopan maista tuleviin harjoittelijoihin.

Kauppakorkeakoulun opiskelija Milja Mieskolainen

Mitä opin harjoitteluni aikana

Sanoisin, että harjoittelu ylitti odotukseni. Parasta minulle oli uusiin ihmisiin tutustuminen ja kansainvälisen kokemuksen kerryttäminen. Opin todella paljon niin EU:n toiminnasta kuin muista Euroopan maista sekä niiden kulttuureista. Unionin toiminnan näkeminen läheltä myös kirkasti sen tavoitteita ja strategisia kulmakiviä. Vaikka parlamentti on kokonaisuutena poliittinen elin, Schuman-harjoittelijoiden tehtävät eivät ole poliittisia, vaan kaikki yksiköt pyrkivät tuottamaan tietoa parlamentin jäsenille neutraalista näkökulmasta ja tukemaan päätöksentekoa.

Vinkkini muille Euroopan unionista harjoittelupaikkaa hakeville opiskelijoille

Haku Schuman-harjoitteluun on vuosittain loppukeväästä ja -syksystä. Harjoittelupaikkoja tarjotaan ainakin seuraavilla aloilla: viestintä, työllisyys, talous ja rahoitus, infrastruktuuri ja logistiikka, lainsäädäntö, kansainväliset suhteet, EU:n sisäpolitiikka, hallinto, IT, monikielisyys. Harjoitteluun voi hakea monesta eri taustasta, ja tärkeintä on osoittaa mielenkiintoa EU-asioita kohtaan. Myös komission ja EU-neuvoston harjoitteluhaut ovat samoihin aikoihin kuin parlamentin, ja etenkin komissiolla on todella laaja kattaus erilaisia paikkoja. 

***

Lisätietoa harjoittelusta tai työskentelystä Euroopan unionissa

Katso myös

Aalto University School of Business offers wide range of career services for our students

Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut opiskelijoille

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut tarjoavat monipuolisia palveluita opiskelijoillemme.

Kauppakorkeakoulu
Student guide illustration, internship

BIZ harjoittelu ulkomailla

Tietoa kansainvälisestä harjoittelusta ja apurahoista Kauppakorkeakoulun opiskelijoille.

Muut opinnot
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto student, Niklas Hamberg (front row, left hand side) outside European parliament.
Yliopisto Julkaistu:

Opiskelija Niklas Hamberg edusti Aaltoa ja Unite! vuoden 2025 European Student Assemblyssa Strasbourgissa

Yli 250 eurooppalaista yliopisto-opiskelijaa kokoontui toukokuussa Euroopan parlamenttiin Strasbourgiin osallistuakseen vuoden 2025 European Student Assemblyyn (ESA).
Pieni ruskea ja kermanvärinen tunturisopuli kurkistaa vihreän kasvillisuuden läpi metsässä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Alan parhailta asiantuntijoilta kokonaisvaltainen katsaus kestävyysmurrokseen – avoin luentosarja ja tohtorikurssi syksyllä

Kestävä kehitys on aikamme välttämättömyys. Kestävyysmurros-tohtoripilotti (SusTra) tarjoaa kaikille mahdollisuuden osallistua avoimille Studia Generalia -luennoillemme syksyllä 2025.
Aalto University students discussing in a group and enjoyng a summer sunny day outside Aalto University campus
Opinnot Julkaistu:

Kieliä, kulttuuria ja viestintää

Kielikeskuksessa on tarjolla monipuolisesti kielten, kulttuurin ja viestinnän kursseja.
Ryhmätilanne
Opinnot Julkaistu:

Opiskelukykysi ja -hyvinvointisi tueksi, kesä 2025

Hei opiskelija! Aallossa on tarjolla opiskeluhyvinvointia tukevaa itseopiskelumateriaalia ja ohjausta kesän aikana. Myös YTHS palvelee opiskelijoita kesällä.