Maisteriopintoihin hyväksyttiin 1 244 uutta opiskelijaa

Aalto-yliopiston maisteriohjelmien hakuaika päättyi 3. tammikuuta, ja valinnan tulokset on julkaistu 30. maaliskuuta. Maisteriopintoihin hyväksyttiin 1 244 uutta opiskelijaa.
Tämä haku ei sisältänyt Aalto-yliopiston omista kandidaattiohjelmista maisteritasolle siirtyviä opiskelijoita.
Maisteriohjelmiin hakijoista noin kolmanneksella oli suomalainen korkeakoulututkinto. Ulkomaisella korkeakoulututkinnolla hakeneita oli aiempien vuosien tapaan eniten Kiinasta, Intiasta, Pakistanista, Isosta-Britanniasta ja Iranista. Hakijoista puolet on suorittanut korkeakoulututkinnon EU/ETA-alueen ulkopuolella. Kaiken kaikkiaan hakemuksia saapui kaikkiaan 105 eri maasta.
Kauppatieteiden alalla suosituimmat hakukohteet olivat Yritysjuridiikka sekä Management and international business. Taiteiden alalla suosituimpina hakukohteina jatkoivat viime vuoden tapaan Collaborative and industrial design ja Visual communication design. Tekniikan alalla suosituimmiksi hakukohteiksi nousivat Computer, communication and information sciences -ohjelman hakukohde Machine learning, data mining and artificial intelligence, Arkkitehtuuri sekä Automation and Electrical Engineering.
Kansainvälisten yhteistutkinto-ohjelmien hakijamäärät eivät sisälly näihin lukuihin.
Onnittelut kaikille valituille ja nähdään ensi syksynä!
Lue lisää:
Tietoa koronaviruksen vaikutuksista opiskelijavalintoihin Aalto-yliopistossa
Lue lisää uutisia

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa
Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
Kesämuistio tohtoriopiskelijoille
Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita
Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!