91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Luonto keksi kiertotalouden – toivon teknologia ottaa mallia

Uusimman Aalto University Magazinen Avauksia-palstalla Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus puhuu toivon teknologiasta, uudenlaisesta ajattelutavasta, jossa otetaan oppia luonnon resurssiviisaudesta.
Dean Kristiina Kruus
Kuva: Kalle Kataila / Aalto-yliopisto.

Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus:

"Olen tutkimusurallani keskittynyt biomassan entsymaattiseen muokkaukseen ja hajottamiseen. Luonnon mikrobit hajottavat kasvibiomassaa kuten puuta sokereiksi, jotka siirtyvät taas korkeampiin eliöihin ravintoketjun kautta. Tässä hienossa kiertotaloudessa kaikki otetaan käyttöön eikä hävikkiä synny, toisin kuin monissa teollisissa prosesseissa. Puhunkin mielelläni toivon teknologiasta, uudenlaisesta ajattelutavasta, jossa otamme oppia luonnon resurssiviisaudesta.

Olen täysin vakuuttunut, että teknologian kehityksestä löytyy ratkaisuja ilmastokriisiin, luontokatoon ja raaka-ainepulaan. Valtava murros on jo käynnissä: liikenne sähköistyy, kertakäyttökulutus vähenee, ja opimme tekemään valintoja kestävyys edellä.

Minulle antaa erityisesti toivoa se, että likaavana ja raskaana teollisuutena aiemmin nähty kemian tekniikka kiinnostaa nyt nuoria, koska tähtäämme uudenlaisiin puhtaisiin ratkaisuihin. Me koulutamme nyt heitä, jotka tekevät ja soveltavat tulevaisuuden toivon teknologioita. Yksi esimerkki on vihreä vety, jota suomalaisella tuulivoimalla tuotettuna voidaan käyttää esimerkiksi lannoitteiden ja kemikaalien valmistamiseen päästöttömästi.

Biotalouden tutkijana on huikeaa nähdä, kuinka uusiutuvilla biomateriaaleilla korvataan nyt fossiilisia pakkauksia eli muovia. Korvaamisen lisäksi kiertotalous, esimerkiksi tekstiilien, kuitujen ja metallien uusiokäyttö, on toinen tärkeä tapa säästää luontoa. Jätteiden synnyn ehkäisy on kuitenkin tehokkain keino – meidän on vähennettävä kulutusta. Teknologialla on tässäkin rooli, sillä tarkoituksenmukaisella ja suunnitelmallisella raaka-aineiden käytöllä ja kestävämmillä tuotteilla vähennämme hävikkiä ja mahdollistamme kierrätyksen.

Vihreä siirtymä alkaa olla totta, ja uskon, että teknologian avulla on mahdollista päästä hiilineutraaliuteen, jota Suomi tavoittelee vuoteen 2035 mennessä."

Kirjoitus on julkaistu Aalto University Magazinen uusimmassa numerossa, joka julkaistiin huhtikuussa 2023. Näköislehti on luettavissa .

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi miestä, joilla on kukkakimput, seisovat terassilla. Toinen pukeutunut mustaan pukuun ja toinen raidalliseen paitaan.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla

Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.