91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Koodarit valtaavat Dipolin Junction 2018 -tapahtumassa

Aalto-yliopiston päärakennus on Euroopan suurimman hackathon-tapahtuman näyttämönä 23.–25. marraskuuta, kun koodarit eri puolilta maailmaa saapuvat ratkomaan yritysten asettamia haasteita.
Dipolin sisäänkäynti Junction 2017 -tapahtumassa. Kuva: Mikko Raskinen.

Hackathon-tapahtuma Junction järjestetään nyt neljättä kertaa. Se on alallaan Euroopan suurin: tänä vuonna tapahtumaan oli yli 7 000 hakijaa, joista mukaan valittiin 1 300.

Tapahtumapaikkana on toista kertaa Dipoli Espoon Otaniemessä, ja paikalle saapuu koodareita, suunnittelijoita ja digikehittäjiä, jotka edustavat 105:ttä eri kansallisuutta.

Osallistujat muodostavat enintään viiden hengen joukkueita ja ratkovat yritysten ja organisaatioiden esittämiä ohjelmointialan haasteita. Yritykset tarjoavat myös tehtävissä tarvittavan datan ja teknologiat.

Tehtäville on aikaa yhteensä 48 tuntia. Ovet avautuvat perjantaina kello 16, ja työskentely päättyy sunnuntaiaamuna kello 10. Voittajat selviävät sunnuntaina iltapäivällä alkavassa palkintoseremoniassa, ja 20 000 euron pääpalkinnon saaja julkistetaan kello 17.30.

Haasteita on tarjolla 11 teemasta, esimerkiksi tekoälyn, kaupunkisuunnittelun ja liikennepalveluiden aloilta sekä lohkoketjuista, teollisesta internetistä ja digitaalisesta liiketoiminnasta. Myös terveysteknologia ja peliteollisuus ovat edustettuina.

Aalto-yliopisto on yksi Junction 2018:n kumppaneista ja haastaa koodarit yhdessä kauppakeskus A Blocin kanssa kehittämään kampusalueen palveluita.

Tehtävään osallistuvat saavat käyttöönsä Otaniemen alueen langattomasta verkosta johdettua dataa, joka osoittaa missä, miten ja milloin ihmisvirrat kampuksella liikkuvat.  

Jotta tiimit voivat visualisoida ja esitellä ratkaisujaan, ne saavat käyttöönsä Cityscope-kaupunkisuunnittelutyökalun. Se liittyy MIT Media Labin ja Aalto-yliopiston yhteistyöprojektiin City Science Lab @ Aalto.

Ihmisvirtojen tietoja analysoimalla halutaan parantaa palveluiden suunnittelua, tilojen vuokrausta, kaupan alan myyntiä ja asiakastyytyväisyyttä kampuksella.

Aalto-yliopisto on mukana myös toisessa haasteessa, jossa yhteistyökumppanina on Helsingin kaupunki.

Tehtävänä on tarkastella suurten infrastruktuurien rakentamisprojekteja. Tavoitteena on löytää keinoja työmaiden tehokkuuden parantamiseksi, töiden nopeampaan loppuunsaattamiseen ja työskentelyn sujuvoittamiseen työmailla. Helsingin kaupunkia tehtävässä edustavat Kymp ja Stara.

Junction 2018 -tapahtuman järjestämisestä vastaa vapaaehtoisten opiskelijoiden kansainvälinen yhteisö. Se on saanut alkunsa Aalto Entrepreneurship Societysta, joka tunnetaan myös Slushista ja Kiuas-kiihdyttämöohjelmasta.

Yrityksille hackathon tarjoaa tilaisuuden löytää taitavia ja luovia työntekijöitä sekä saamaan ratkaisuja oikeisiin ongelmiin. Opiskelijat taas pääsevät näyttämään osaamisensa mahdollisille työnantajille.

Myös elämyksellinen tapahtumapaikka tekee Junction 2018 -hackathonista erityisen. Dipoli ja sen piha-alue stailataan kierrätysteeman mukaisesti, ja tämäkin tehtävä hoidetaan talkoilla.

Tänä vuonna konsepti on laajentunut myös ulkomaille. Junctionx-tapahtumia on järjestetty vapaaehtoisvoimin Kiinassa, Japanissa, Saudi-Arabiassa, Vietnamissa ja Unkarissa.

Dipoli toimi Junctionin tapahtumapaikkana myös marraskuussa 2017. Kuva: Iida Nenonen/ HackJunction
Dipoli toimi Junctionin tapahtumapaikkana myös marraskuussa 2017. Kuva: Iida Nenonen / hackjunction.com

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

  • Anna Brchisky
    Junction
    anna.brchisky@hackjunction.com
    puh. 041 545 8441 
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.