Kansainvälinen nuoren tutkijan palkinto paloturvallisuustutkija TkT Topi Sikaselle


Topi Sikanen aloitti työskentelyn VTT:llä vuonna 2008, erikoisalanaan paloturvallisuus. Hän väitteli Aalto-yliopiston rakennustekniikan laitoksella tammikuussa 2018. Nykyisin Sikanen työskentelee paloturvallisuussuunnittelijana Palotekninen insinööritoimisto Markku Kauriala Oy:ssä.
"Tutkimuksessani olen keskittynyt paloilmiöiden numeeriseen simulointiin, etenkin allas- ja suihkupaloihin", Sikanen kertoo.
"Sikanen tulee esittelemään väitöstutkimustaan 19. International Water Mist -konferenssissa lokakuussa", kertoo Bettina McDowell, paloturvallisuusalan asiantuntijajärjestö IWMA:n pääjohtaja.
IWMA Young Talent -palkinto sisältää 1 000 euron palkintorahan lisäksi vuoden IWMA-jäsenyyden. Järjestö kutsuu joka vuosi nuoren tutkijan palkinnon voittajan esittelemään opinnäytetyötään järjestön konferenssiin.
Lue lisää uutisia

AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla
Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla
Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Koneoppiminen tuo vallankumouksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen – uuden tekoälyinstituutin johtajalle merkittävä EU-rahoitus
Samuel Kaski on saanut ERC:n rahoituksen uudenlaisen koneoppimisen kehittämiseen.