91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Jotain uutta ja jotain vanhaa Kestävän kampuksen sankareiksi

Kampuksen kestävän kehityksen sankarit 2023 valittiin lokakuussa järjestetyssä ACRE-päivässä. Sankareiksi valittiin tänä vuonna kaksi erilaista ehdotusta.
Campus Sustainability Champion logo

Kestävä kampus -tiimi valitsi tänä vuonna Kestävän kampuksen sankareiksi The Test Site -konseptin, joka on saanut samaisen maininnan myös vuonna 2019, sekä kampuksen uuden hyvinvointireitin. Teemana kilpailussa oli yhteisöllisyys. 

Voittajien valinnassa perusteluilla on iso rooli. Yleensä samaa tahoa ei valita sankariksi kahta kertaa, mutta tänä vuonna The Test Site nousi voimakkaasti esille yhteisöstä tulleiden ehdotusten joukosta ja perustelut sen valinnalle olivat kattavat. The Test Site on jatkuva projekti, joka käytännönläheisyydellään tuo sekä ekologisen että sosiaalisen kestävän kehityksen yhteiseksi asiaksi. Se yhdistää opiskelijoita, ja rohkaisee uusiin kokeiluihin. Yhteisöllisyyttä voi The Test Siten ympäristössä luoda paitsi ihmisten, myös muiden eliölajien välillä.

Toinen kestävän kampuksen sankariksi valittu asia vuonna 2023 on kampuksen hyvinvointireitti. Reitti toi yhteen eri tahoja Aallossa jo sen suunnitteluvaiheessa. Reitti on suunniteltu tukemaan kaikkien kampuksen käyttäjien hyvinvointia matalalla kynnyksellä; sen voi kiertää omaan tahtiin tai vaikka muutaman työkaverin kanssa, jos tarvitsee työpäivänsä lomaan pientä taukoa ja raitista ilmaa. Reitin varrella on viisi pientä tehtävää, jotka virkistävät sekä kehoa ja mieltä.

Kestävän kampuksen sankarit 2023

Palkinnot jaettiin lokakuussa pidetyn ACRE-päivän yhteydssä. Palkinnon The Test Siten puolesta noutivat Aalto-yliopiston opiskelijat Adela Navratilova ja Gabriela Farias. Hyvinvointireitin puolesta palkinnon nouti Aalto-yliopiston opintopsykologi Sanni Saarimäki.

Aalto Lush Greenery

Kestävä kampus -tiimi

Aalto-yhteisön eri toimintojen edustajista koostuvan Kestävä kampus -tiimin päätehtävänä on edistää kampuksen kestävää kehitystä niin ekologisen, sosiaalisen kuin taloudellisen vastuun näkökulmista.

Kestävä kehitys
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Aalto student, Niklas Hamberg (front row, left hand side) outside European parliament.
Yliopisto Julkaistu:

Opiskelija Niklas Hamberg edusti Aaltoa ja Unite! vuoden 2025 European Student Assemblyssa Strasbourgissa

Yli 250 eurooppalaista yliopisto-opiskelijaa kokoontui toukokuussa Euroopan parlamenttiin Strasbourgiin osallistuakseen vuoden 2025 European Student Assemblyyn (ESA).
Kirjan 'Arkkitehtuurimme Vuosituhannet' etu- ja takakansi, kirjoittajina Panu Savolainen ja Aleks Talve.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Panu Savolaiselle ja Aleks Talvelle tiedonjulkistamisen valtionpalkinto

Vuoden 2025 tiedonjulkistamisen valtionpalkinto on myönnetty Panu Savolaiselle ja Aleks Talvelle teoksesta Arkkitehtuurimme vuosituhannet. Suomen arkkitehtuurin historia.