91

Uutiset

Immersiiviset laajennetun todellisuuden kokemukset apuna aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämisessä

Aalto-yliopiston taiteen ja median laitos koordinoi Euroopan-laajuista hanketta, jonka tavoitteena on paitsi tallentaa aineetonta kulttuuriperintöä myös hyödyntää sitä yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa. Apuna ovat immersiiviset laajennetun todellisuuden (XR) ympäristöt.
Tutkijoita Dipolin edustalla lumisessa maisemassa Otaniemessä
Tutkijoita Dipolin edustalla hankkeen käynnistyspalaverissa tammikuussa 2024. Kuva: Patrizia Hongisto

Horisontti Eurooppa -ohjelman rahoittama Aineeton kulttuuriperintö, menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden yhdistäjä (Intangible Cultural Heritage, Bridging the Past, Present, and Future, INT-ACT) -hanke käynnistyi Espoossa vuoden 2024 alussa. Kymmenen konsortion tutkijaa sekä muutama etäosallistuja kokoontuivat lumisena tammikuun päivänä Aalto-yliopiston kampuksella Espoon Otaniemessä asettamaan askelmerkkejä eurooppalaisten akateemisten ja tutkimuslaitosten yhteistyölle.

Hanke pyrkii kehittämään ja edistämään keinoja aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämiseksi kulttuuriperintökohteissa eri puolilla Eurooppaa. Hankkeessa tutkitaan elintärkeää aineetonta kulttuuriperintöä, johon kuuluu sellaisia perinteitä, tarinoita, käytäntöjä ja tietoa, jotka paitsi muokkaavat kulttuurista identiteettiämme, myös rakentavat yhteenkuuluvuuden tunnetta – siltaa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välille.

INT-ACT-hankkeessa luodaan immersiivisiä laajennetun todellisuuden (XR) kokemuksia kävijöille neljässä kulttuuriperintökohteessa eri puolilla Eurooppaa: Portugalissa, Skotlannissa, Suomessa ja Kreikassa. Hankkeen tavoitteena on tarjota uusia näkökulmia yhteiskuntien muuttumiseen sekä nykypäivän yhteiskunnallisiin haasteisiin historiallisten, maailmanlaajuisten muutosten aikana.

"Tärkeää tässä on se, että kokeilemme ja luomme uusia tapoja kutsua sekä paikalliset asukkaat että vierailijat vuorovaikutukseen hankkeeseen valikoitujen paikkojen kanssa, kokemaan ja käsittämään niiden merkityksen – paitsi säilyttämisen arvoisena aineellisena kulttuuriperintönä, myös yhteisten inhimillisten kokemustemme, tarinoidemme, historiamme, perinteidemme ja aineettoman kulttuuriperintömme lähteinä. Immersiiviset XR-ympäristöt voivat auttaa tallentamaan ja jakamaan laajemmalle näitä aineettoman kulttuuriperintömme erilaisia puolia", sanoo INT-ACT-hankkeen tieteellinen johtaja, Aalto-yliopiston professori Masood Masoodian.

Yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaamassa

Hankkeessa on määrä kehittää neljä XR-pohjaista eli lisätyn todellisuuden esitystä tai sovellusta, yksi kuhunkin kohteeseen. Nämä ”demonstraattorit” mahdollistavat immersiivisen kokemuksen paikkaan liittyvästä aineettomasta kulttuuriperinnöstä, tavalla, joka tuo yhteen erilaisia tarinoita ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia haasteita. XR-esitysten kautta kehitetään uusia toimintamalleja, joissa yhdistyvät paikalliset tarinat ja yhteisöt, ja joissa kulttuuriperinnön kautta käsitellään yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten kulttuurimatkailua, ikääntyviä yhteiskuntia, katoavia yhteisöjä sekä maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta.

Takaapäin kuvattu tutkijaryhmä kävelemässä kesäisessä maisemassa Portugalissa
Tutkijaryhmä tutustui tutkimuskohteeseen Portugalissa huhtikuussa 2024. Kuva: Masood Masoodian

Huhtikuussa professori Masoodian ja tutkijatohtori, antropologi Inkeri Aula Aalto Visual Communication Design (AVCD) -tutkimusryhmästä vierailivat kivikautisilla muinaiskohteilla Portugalin Alentejon alueella. Aula järjesti tarinatyöpajan ja etnografisia haastatteluja megaliiteiksi kutsuttuihin kivikehiin liittyvistä kokemuksista paikallisten kanssa. 

Seuraavien kahden vuoden aikana samanlaista kenttätutkimusta tehdään myös muissa kohteissa, kuten Calanaisissa Skotlannissa, Kolin kansallispuistossa Suomessa ja Kavalan kunnassa Kreikassa. Aineiston pohjalta luodaan tarinoita ja visuaalista sisältöä INT-ACT-hankkeen ”demonstraattorien” muotoiluun.

INT-ACT-hanketta koordinoi Aalto-yliopisto, josta mukana ovat AVCD sekä Aalto Studios tutkija Antti Ruotoistenmäen johdolla. Konsortioon kuuluvat myös Edinburghin yliopisto (Iso-Britannia), Évoran yliopisto (Portugali), ITML (Kreikka) ja URBASOFIA (Romania). Lisäksi Kavalan kunta Kreikasta ja XR-yritys ARILYN Suomesta tuovat projektiin asiantuntemustaan. Hanke kestää kolme vuotta (2024–2026), ja sen budjetti on lähes 2,7 miljoonaa euroa.

äپٴDz:

Professori Masood Masoodian, masood.masoodian@aalto.fi

Tutkijatohtori Inkeri Aula, inkeri.aula@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

GloWater
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miten veden kestävä ja oikeudenmukainen käyttö turvataan kriisien ajassa?

Monitieteinen GloWater-projekti kehittää ratkaisuja, joiden avulla valtiot ja yritykset voivat hallita vesiriskejään ja vahvistaa vesivastuullisuuttaan kansalaisyhteiskunnan näkökulmat huomioiden. Projekti tuottaa myös uusia näkökulmia vesivarojen kestävyyteen huomioimalla veden roolin koko maapallon tilan säätelyssä.
Ihmisiä mustissa akateemisissa kaavuissa ja sinisissä hatuissa seremoniassa. Osa seisoo, toiset taputtavat istuen.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootiota 2025 vietettiin juhlavissa merkeissä

Kaikkiaan 59 maisteria ja 41 tohtoria promovoitiin. Yhteensä osallistujia oli 225, ja promootioviikkoa vietettiin juhlavissa ja iloisissa tunnelmissa.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Aalto student, Niklas Hamberg (front row, left hand side) outside European parliament.
Yliopisto Julkaistu:

Opiskelija Niklas Hamberg edusti Aaltoa ja Unite! vuoden 2025 European Student Assemblyssa Strasbourgissa

Yli 250 eurooppalaista yliopisto-opiskelijaa kokoontui toukokuussa Euroopan parlamenttiin Strasbourgiin osallistuakseen vuoden 2025 European Student Assemblyyn (ESA).