91

Uutiset

HUS ja Aalto-yliopisto perustivat yhteisen professuurin

Yhteinen professuuri on uusi avaus pitkässä ja antoisassa yhteistyössä.
Kuva: Juha Montonen.
Kuva: Juha Montonen.

HUS ja Aalto-yliopisto ovat perustaneet yhteisen translationaalisen neurokuvantamisen professuurin. Loppuvuodesta 2019 HUSin toimitusjohtaja ja Aallon rehtori allekirjoittivat ٱ𾱲ٲöDZ辱ܰ​, jolla haluttiin syventää yhteistyötä tutkimuksen ja innovaatioiden eteen. ۳ٱ𾱲ٲötä eri muodossa ovat HUSin ja Aallon edeltäjäorganisaatiot tehneet käytännössä yhtäjaksoisesti 1970-luvulta alkaen. Alkuvuodesta 2020 HUS ja Aalto vahvistivat yhteistyötään ja tekivät sopimuksen yhteisestä professuurista.

Professuuri on tulossa hakuun lähiaikoina. Aallon ja HUSin edustajat uskovat yhteisen professuurin vahvistavan Aalto-yliopiston ja HUSin tiedeyhteistyötä ja tuottavan uusia kliinisiä sovelluksia.

”Tämä yhteisprofessuuri luo omalta osaltaan entistä parempia edellytyksiä laajasti hyödyttävälle tutkimukselle ja korkeatasoiselle potilashoidolle”, sanoo ylilääkäri ja kliinisen neurofysiologian vastuualuejohtaja Erika Haaksiluoto HUSista.

”Teknologian merkitys korostuu esimerkiksi silloin, kun kehitetään aivosairauksien diagnosointimenetelmiä. Kun teknologinen ja kliininen tutkimus ovat lähellä toisiaan, uudet teknologiat voidaan ottaa nopeammin käyttöön”, sanoo Perustieteiden korkeakoulun dekaani Jouko Lampinen Aalto-yliopistosta.

Uusi professori on työsuhteessa sekä HUSiin että Aalto-yliopistoon. Professori tekee kumpaakin osapuolta hyödyttävää tieteellistä työtä, opettaa Aallossa ja johtaa BioMag-laboratoriota HUSin Meilahden sairaalassa. BioMagissa tutkitaan aivojen toimintaa mittaamalla aivojen tuottamia magneettikenttiä magnetoenkefalografian avulla sekä aivokuoren magneettistimulaatiolla. Hallinnollisesti BioMag on osa kliinistä neurofysiologiaa. Aallossa professorin toimipiste on Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitoksella Otaniemessä.​

äپٴDz:

Alkuperäinen uutinen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa

Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
Kaksi miestä, joilla on kukkakimput, seisovat terassilla. Toinen pukeutunut mustaan pukuun ja toinen raidalliseen paitaan.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla

Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.