Fiskars ja Aalto-yliopisto muotoilun tutkimusmatkalla

”Haluamme avartaa ajattelua erityisesti perusmateriaaleihin, kuten lasiin ja keramiikkaan, liittyen. Toteutimme Aalto-yliopiston kanssa neljä hanketta, joissa oli mukana neljä Fiskarsin Scandinavian Living ‑liiketoimintaan kuuluvaa brändiä: Iittala, Arabia, Rörstrand ja Royal Copenhagen. Kokeellinen työskentely opiskelijoiden kanssa avarsi ajattelua siitä, mikä kaikki on mahdollista”, sanoo Fiskars Scandinavian Living ‑liiketoiminta-alueen luova johtaja Jeremiah Tesolin.
Fiskarsin ja Aalto-yliopiston yhteistyön rakentaminen aloitettiin vuonna 2017 määrittelemällä yhteiset pitkän aikavälin kiinnostuksen kohteet. Ensimmäiset konkreettiset hankkeet aloitettiin 2018.
”Haluamme hyödyntää innovatiivisia ratkaisuja liiketoimintamme kehittämisessä, käyttää uusia menetelmiä ja tekniikoita, jotta voimme tehdä kuluttajien arjesta parempaa ja ainutkertaista. Koemme, että tämän yhteistyön kautta pysyttelemme ajan hengessä mukana ja voimme hyödyntää uusia kehitysideoita”, kertoo Fiskars Scandinavian Living liiketoiminta-alueen VP Leni Valsta.

Jeremiah Tesolin, luova johtaja, Fiskars Scandinavian Living BusinessTyöskentely opiskelijoiden kanssa avarsi ajattelua siitä, mikä kaikki on mahdollista.
Miksi tehdä yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa?
”Työskentelymme muotoilijoiden ja luovien toimistojen kanssa suuntautuu tulevaisuuteen. Opiskelijoiden kanssa työskentely on kuitenkin eri tavalla antoisaa. He pystyvät kehittelemään suuren määrän uusia ideoita aihepiiriin ja materiaaleihin perehtyneen opettajan opastuksella. Eikä pidä unohtaa Otaniemen kampuksen uusia tiloja ja laitteistoja, joita työskentelyssä hyödynnettiin”, Tesolin sanoo.
Fiskarsille tehtiinkonkreettinen ehdotus siitä, miten lasia materiaalina voitaisiin tarkastella kokeellisesti. Kurssia veti luennoitsija, muotoilija Anna van der Lei.
Opiskelijoille yritysyhteistyö on erityisen hyödyllistä, sillä he saavat palautetta suoraan alan ammattilaisilta.
”۳ٱٲön ansiosta olemme myös saaneet uudenlaisia resursseja, esimerkiksi päässeet työskentelemään lasityöpajaan ammattimaisten lasinpuhaltajien kanssa,” Van der Lei kertoo. Hän valmistelee kolmesta yhteistyöhankkeesta koostuvaa näyttelyä, joka tulee esille Arabian muotoilukeskukseen ja Amos Rexissä sijaitsevaan Iittalan myymälään vuoden 2019 Helsinki Design Weekin aikana.
۳ٱٲö on ylittänyt odotukset
Tesolin on tyytyväinen kurssien lopputulokseen. Fiskars on päättänyt jatkokehittää kolmea opiskelijoiden Experimental Glass ‑kurssin aikana tekemää prototyyppiä sekä kahta väri‑ ja materiaalisuunnittelun kurssin aikana syntynyttä hanketta.
”Kurssien tulokset ylittivät odotuksemme, ja jatkamme teosten kehittämistä edelleen muotoilun opiskelijoiden kanssa. ۳ٱٲö osoittautui erinomaiseksi tavaksi avartaa ajattelua, kehittää brändejä eteenpäin sekä luoda Fiskarsin sisällä kiinnostusta ja tekemistä innovaatioiden ja kokeellisen muotoilun ympärille.”
”Fiskars on fantastinen yritys, jossa ymmärretään yliopiston ja opiskelijayhteistyön tuoma lisäarvo”, sanoo Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun avainasiakaspäällikkö Pirita Posti. Hän on ollut aktiivisesti mukana määrittelemässä yritysyhteistyön perustaa.
”Nämä hankkeet osoittavat yrityksen puolelta arvostusta ja kunnioitusta opiskelijoita sekä akateemista osaamista kohtaan.”
Teksti: Tiina Toivola
Teoskuva: Muotoilun maisteriopiskelija Sushant Passin tekemä materiaalikokeilu. Valokuvaaja: Eeva Suorlahti
äپٴᲹ:
Pirita Posti
päällikkö, yrityssuhteet, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
050 364 6381
pirita.posti@aalto.fi

Lue lisää uutisia

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa
Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Opiskelija Niklas Hamberg edusti Aaltoa ja Unite! vuoden 2025 European Student Assemblyssa Strasbourgissa
Yli 250 eurooppalaista yliopisto-opiskelijaa kokoontui toukokuussa Euroopan parlamenttiin Strasbourgiin osallistuakseen vuoden 2025 European Student Assemblyyn (ESA).
Haku FITech-verkostoyliopiston syksyn kursseille on käynnissä
Etsitkö opiskeltavaa syksyksi? Hae FITechin maksuttomille kursseille ja kehitä osaamistasi monipuolisten teemojen parissa!