Erinomaisia kandiopiskelijoitamme palkittiin Ilkka Kontulan säätiön apurahoilla

Vuonna 2012 kuollut OTK, ekonomi Ilkka Kontula opiskeli sekä Helsingin kauppakorkeakoulussa että Helsingin yliopistossa. Hän halusi testamenttilahjoituksellaan helpottaa opiskelijoiden arkea. Näin ollen Ilkka Kontulan säätiö jakaa kannustusapurahoja vuosittain sekä Kauppakorkeakoulun että Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille.
Säätiö myöntää kannustusapurahoja kurssien arvosanojen keskiarvon perusteella parhaille kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa suorittaville opiskelijoillemme. Palkittavilta opiskelijoilta edellytetään myös vähintään 80 suoritettua opintopistettä kolmen ensimmäisen läsnäololukukauden aikana.
Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman päätti myöntää vuoden 2019 Ilkka Kontulan säätiön 1 000 euron kannustusapurahat ja diplomit seuraaville Kauppatieteiden kandidaattiohjelmassa kandidaatin tutkintoa suorittaville 42 opiskelijalle:
- Ahlroos, Juuso Henrik
- Ahti, Robin Arvo
- Asikainen, Eemeli Kalle Oskari
- Eräkangas, Lotta Maria
- Haavisto, Arttu Veikko Evert
- Hakala, Iiro Henrikki
- Heikkala, Valtteri Väinämö Janinpoika
- Helenius, Mikko Yrjö Oskar
- Hermanson, Aksel Eero Mikael
- Hämäläinen, Jesse Jaime Tapani
- Jalonen, Antti Jaakko Olavi
- Jokelainen, Antto Joel Ilmari
- Järnefelt, Ellen Maria Aleksandra
- Kaikkonen, Eero Timo Aleksanteri
- Kangas, Reni Eeti Juhani
- Kankare, Leena Susanna
- Karppinen, Rasmus Alvar Iisakki
- Kasi, Mikko Jaakko Aleksanteri
- Kataja, Risto Ilari
- Keto, Juuso Eemeli
- Khary Ali, Omar
- Kilpi, Aleksi Olavi
- Kiviranta, Juuso Matias
- Kivistö, Jaakko Johannes
- Koskinen, Jani Reima Johannes
- Malmi, Eeva Elisabet
- Mäenpää, Niklas Max Matias
- Mänty, Joonas Mikael Oliver
- Peltola, Niko Pekka
- Perttunen, Kristian Mikael
- Pousi, Matias Eemeli
- Pättikangas, Suvi Elina
- Rissanen, Olli Henrik Eemeli
- Saikkonen, Totti Daniel
- Soini, Henna Julia Katariina
- Suorsa, Anne Pauliina
- Taylor, Samuel Onni
- Tervo, Tuukka Herman
- Tirronen, Miska Benjami
- Tuovinen, Eeli Antti Santeri
- Vasama, Julia Rebecca Lydia
- Vikelä, Janne Hermanni
Apurahan saivat myös seuraavat International Business -kandidaattiohjelmassa Mikkelissä kandidaatin tutkintoa suorittavat 13 opiskelijaa:
- Hirvonen, Jessika Emilia
- Honkanen, Sara Pauliina
- Kämäräinen, Juulia Merituuli
- Le, Nguyen Doan Quynh
- Le, Kim Khoa
- Lohiniva, Tuomas Aleksi
- Lötjönen, Matti Johannes
- Ngo, Thi An Khanh
- Nguyen, Tran Truc Quan
- Nguyen, Thi Gia Han
- Spiess, Philipp
- Tran, Xuan Thang
Parhaat onnittelut palkituille!
Palkitsemistilaisuuden järjestelyistä vastasi sihteeri Emmi Toivio.
Lue lisää uutisia

Ehdota Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2025 alumnia!
Jätä ehdotuksesi verkkolomakkeella 31.8.2025 mennessä.
AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla
Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla
Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.