91

Uutiset

Ensimmäinen Suomessa: Sähköpyörän akkujen paloturvallinen latauskaappi Aalto-yliopiston metroasemalle

Espoon kaupunki ja LatausPolku Oy lanseeraavat sähköpyörien akkujen latauskaappeja kolmessa liikenteen solmukohdassa Espoossa: Otaniemen A Blocissa, Espoonlahden Pikkulaivassa ja Matinkylän Isossa Omenassa. Suomen ensimmäinen paloturvallinen latauskaappi otettiin käyttöön Espoon Otaniemeen huhtikuussa.
Sähköpyörien latauskaappi, käyttäjä ja pyörä A Blocissa
Kuva: Patrik Pesonen / Espoon kaupunki

Espoon kaupunki on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuonna 2030. Liikenne aiheuttaa noin kolmanneksen Espoon ilmastopäästöistä, joten niiden vähentämiseksi on hyvä ottaa kaikki keinot käyttöön.

Pyöräliikenteen osuuden kasvattaminen osana päivittäistä liikkumista on yksi keskeinen keino, jolla liikenteen hiilineutraaliutta tavoitellaan. Sähköpyörällä matkat kaupungissa sujuvat mukavasti”, luonnehtii projektipäällikkö Mari Päätalo Espoon kaupungilta.

Jätä akku lukolliseen ja paloturvalliseen latauskaappiin säilytettäväksi

Ideana on tarjota palvelu, jonka avulla sähköpyöräilijä voi jättää akun latautumaan vaikka kaupassa käynnin tai työpäivän ajaksi. Vaikka akut suojataan tehtailla hyvin, tulipalon riski on olemassa, kun akku vanhenee tai siihen tulee kolhuja. Nyt lanseerattava sähköpyörien akkujen latauskaappi tunnistaa mahdollisen tulipalon ja sammuttaa sen menetelmällä, jolle on haettu patenttia.

Monissa asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöissä on sähköpyörien akkujen lataaminen sisätiloissa valvomatta kielletty juuri paloturvallisuussyistä”, toteaa LatausPolku Oy:n toimitusjohtaja Mikko Pajamies.

Kokeilun tavoitteena on, että jatkossa sähköpyörien akkujen latauskaappeja tulisi useaan Espoon liikenteen solmukohtaan sekä monelle espoolaiselle työpaikalle. Nyt lanseerattava tuote on tekniikaltaan ainutlaatuinen ja sillä on hyvät kasvunäkymät koko maailmassa liikenteen sähköistymisen takia. Kokeilu vahvistaa myös paikallistaloutta, koska LatausPolku on espoolainen yritys.

Osa Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa ‑h԰ٳٲ

Kokeilu on osa Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamaa 6Aika: Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa ‑h԰ٳٲ. Liikennehubeilla tarkoitetaan liikenteen solmukohtia, joissa on tarjolla erilaisia liikennepalveluita.

Espoon kaupungin lisäksi hankkeessa ovat mukana Business Tampere, Oulun kaupunki, Turun ammattikorkeakoulu ja Turun kaupunki. Espoon kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2030.

Lyhyesti latauskaapista

  • Hyvä paikka säilyttää ja ladata akkua turvallisesti
  • Tunnistaa akkupalot aikaisessa vaiheessa
  • Sammutus- ja jäähdytysmenetelmä toimii vedellä
  • Helppo ja turvallinen sijoittaa esimerkiksi taloyhtiön tai kiinteistön sisätiloihin
  • Suomalainen keksintö, jonka sammutusmenetelmälle on haettu patenttia

Tiedotteen alkuperäinen julkaisija: Espoon kaupunki

äپٴᲹ

Mari Päätalo, projektipäällikkö, Espoon kaupunki
puh. 040 639 4550, mari.paatalo@espoo.fi

Mikko Pajamies, toimitusjohtaja, LatausPolku Oy
puh. 0400 665 560, mikko.pajamies@latauspolku.fi

A Bloc

Otaniementie 12

Lue lisää
A Bloc
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
An aerial image from early autumn of a new building soon to be finished on campus.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen

Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.
Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.