91

Uutiset

Emilia Lahden sisututkimus on palkittu vuoden artikkelina

Emilia Lahden muissa väitöskirjan osissa tarkastellaan sisua ultrajuoksun ja systeemiälyn näkökulmista. Hybridimuotoinen väitöstutkimus sisusta on loppusuoralla.
Emilia Lahti archives
Kuva: Emilia Lahti archives.

Tohtorikoulutettava Emilia Lahden ensimmäinen tutkimusartikkeli sisusta julkaistiin vuonna 2019. Se oli samalla ensimmäinen systemaattinen tutkimus sisusta. Nyt on palkinnut tutkimusartikkelin vuoden 2019 parhaana artikkelina.

Kyselytutkimukseen osallistui yli tuhat vastaajaa, ja Lahti oli poikkeuksellisesti artikkelin ainoa kirjoittaja.

”Se oli henkilökohtainen projekti. Tehtävä oli uskomattoman haastava ensimmäisenä artikkelina. Nyt osaan jo päästää itseni helpommalla.”

Lahden väitöskirja on hybridimuotoinen – se koostuu yhdestä julkaistusta ja kolmesta muusta esseemuotoisesta artikkelista. Lahden sisuväitöskirjan muissa artikkeleissa käsitellään hänen Uuden-Seelannin juoksuaan kokeellisena sisukokemuksena ja toisaalta luodaan professori Esa Saarisen ja professori Raimo P. Hämäläisen systeemiälyn pohjalta teoreettista viitekehystä sisulle.

Uuden-Seelannin 2400 kilometrin ultrajuoksua koskeva syväluotaava fenomenologinen tutkimus koskee Lahden omia kokemuksia, havaintoja ja reflektioita.

Palkitusta laadullisesta kyselytutkimuksesta löytyi ajatus, että kaikki sisu ei ole rakentavaa ja positiivista, vaan se voi olla myös epärakentavaa ja jopa haitallista. Saarisen ja Hämäläisen kehittämän systeemiälyn viitekehyksen kautta on mahdollista lähteä kehittämään nimenomaan rakentavaa sisua.

”Meillä kaikilla on luontaisesti kyky niin systeemiälyyn kuin sisuun, joka on sisältä kumpuavaa voimaa. Mielen rakenne kannattelee systeemiälyä ja sisua, ja siksi niitä pystytään muokkaamaan ajattelun kautta. Tässä on olennaista itsereflektio eli kyky ajatella omaa ajatteluamme.”

Sisu usein jää sattumanvaraiseksi vastoinkäymisten keskellä. Sen käyttöönotto on todennäköisempää, jos se ymmärretään systeemiälyn kautta. Systeemiälyn viitekehyksen osatekijöinä ovat muun muassa havainnointi, virittäytyminen, asenne, viisas toiminta ja oikein ajoitettu kyky toimia.

Kuva: Tomi Kosonen/ Ilkka/Pohjalainen -lehti
Kuva: Tomi Kosonen/ Ilkka/Pohjalainen -lehti.

”Virittäytyminen tarkoittaa sitä, että avataan ovi sisäiseen voimaan ja luovutaan sisun jääräpäisyydestä. Se on samalla kutsu syvempään itsetuntemukseen ja oman ajattelun parempaan ymmärtämiseen.”

Systeemiäly tarkasteleekin ihmisten toimintaa ja ajattelua suhteessa toisiimme.

”Esimerkiksi koronatilanteessa voi ihmisiltä hätääntymisen vuoksi kadota kyky käyttää kognitiivista kapasiteettiaan tasapainoisesti. Systeemiäly ja sisu ovat kuitenkin aina olemassa, niitä ei tarvitse hankkia tai löytää jostakin. Sisu on ytimellistä voimaa, joka tulee ihan ensimmäiseksi tunnistaa ja tunnustaa. Ihan samalla tavalla kuin siemen kurottautuu kohti valoa, kurottautuu ihminenkin oikeissa olosuhteissa luontaisesti kohti sitä, missä hän toimii optimaalisella tavalla. Osa näistä olosuhteista muodostuu siitä, miten ajattelemme asioista ja orientoidumme toisiimme.”

äپٴDz:

Emilia Lahti
väitöskirjatutkija, Aalto-yliopisto, tuotantotalouden laitos
emilia.lahti(a)aalto.fi
www.emilialahti.com

Artikkeli vuodelta 2019:

Aikaisempi lehdistötiedote: Pioneeritutkimus selvitti sisun merkityksiä

Sisusta ja psykologisesta turvallisuudesta

Videolla Emilia Lahti kertoo sisusta ja psykologisesta turvallisuudesta, se on osa hänen Aallon hyvinvointiviikon luentoaan syksyllä 2019.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2023 Heikki Holmberg kuvattuna Otaniemessä Micronovan tiloissa Okmeticin piikiekko-laatikko käsissään. Holmberg pääsi seuraamaan jo opiskeluaikoina puolijohdealalle merkittävän Micronovan rakentamista. Kuva: Niina Norjamäki / Aalto-yliopisto
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Ehdota Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2025 alumnia!

Jätä ehdotuksesi verkkolomakkeella 31.8.2025 mennessä.
Kaksi miestä, joilla on kukkakimput, seisovat terassilla. Toinen pukeutunut mustaan pukuun ja toinen raidalliseen paitaan.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla

Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu: