Emilia Hernesniemen Hei hei Torniolle parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinto

Vuoden 2021 elokuvien parhaimmistoa juhlittiin ja palkittiin perjantaina 6. toukokuuta. Eniten Jusseja keräsi kansainvälistä menestystäkin niittänyt, Juho Kuosmasen ohjaama ja Jussi Rantamäen tuottama Hytti nro 6. Se voitti peräti kahdeksan palkintoa: parhaan elokuvan, ohjauksen, naispääosan, käsikirjoituksen, kuvauksen, leikkauksen, lavastussuunnittelun ja maskeeraussuunnittelun Jussit.
Elokuvat Guled & Nasra sekä Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia voittivat molemmat kaksi Jussia. Muita palkittuja elokuvia olivat muun muassa Hanna-Leena Haurun ohjaama Fucking with Nobody ja 70 on vain numero sekä parhaana dokumenttielokuvana palkittu Invisible Demons – Tuhon merkit.
Parhaana lyhytelokuvana palkittiin poikkeuksellisesti opiskelija Emilia Hernesniemen debyyttielokuva Hei hei Tornio, joka on hänen kandityönsä Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselle. Hernesniemi opiskelee dokumenttielokuvan ohjausta.
”Kaikki meistä haluaa kuulua johonkin, ihan mihin vaan. Ja voi kestää, että se paikka löytyy”, Hernesniemi sanoi kiitospuheessaan.
Hei hei Tornio on lyhyt dokumenttielokuva nuoruudesta, lähtemisestä ja jäämisestä. Päähenkilö Vilma on 18-vuotias torniolainen ylioppilas, joka haaveilee muuttamisesta Helsinkiin. Vilma valmistuu lukiosta, juhlii viimeisiä iltoja kotikaupungissaan ja kuuntelee ei-toivottuja neuvoja tunteikkailta aikuisilta. Elokuva kertoo niistä hetkistä, kun asiat muuttuvat pysyvästi.
”Kiitos Aalto-yliopisto, että sain vapautta tehdä sellaisen elokuvan, että se tuntui sielussa hyvältä. Ilman luottamusta sellaista olisi vaikea tehdä”, Hernesniemi totesi.
Elokuvan käsikirjoitus on Emilia Hernesniemen, elokuvan on tuottanut Eveliina Mauno, kuvannut Iiris Sjöblad, leikannut Maija Karhula, äänisuunnittelusta vastaa Saku Anttila ja musiikin on säveltänyt Rolf Gustavson. Elokuva on kaikkien taiteellisesti vastaavien kandityö Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselle.
Hei hei Tornio voitti myös syksyllä 2021 Rakkautta ja Anarkiaa -filmifestivaalien pääpalkinnon sekä uudelle lupaukselle myönnettävän Uusi aalto -palkinnon.
Onnea ja menestystä kaikille!
Lue lisää uutisia

Ehdota Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2025 alumnia!
Jätä ehdotuksesi verkkolomakkeella 31.8.2025 mennessä.
Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa
Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla
Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.