91

Uutiset

Dekaani palkitsee Kauppakorkeakoulun opiskelijoita myös muista kuin erinomaisista arvosanoista

EHDOTUKSET 31.10.2023 mennessä. Uudella Dean’s Impact Award -palkinnolla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen tai Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle.
Dean's Impact Award, School of Business
Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki palkitsee perinteisesti vuosittain koulun opiskelijoita, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa tavoiteajassa ja erinomaisilla arvosanoilla. Tämän tunnustuksen (pääsy Dean’s list’ille) saa kolmisenkymmentä edellisen lukuvuoden aikana kandidaatiksi tai maisteriksi valmistunutta opiskelijaa.

Myös moni muu asia kuin menestyminen erinomaisesti opinnoissa on arvokasta, ja niinpä ainakin tänä vuonna dekaani haluaa palkita 1–3 opiskelijaa tai opiskelijatiimiä myös muiden kuin erinomaisten arvosanojen perusteella.

Dean’s Impact Award -palkinnon kriteerit

Dean’s Impact Award -palkinto jaetaan ensimmäistä kertaa loppuvuodesta 2023, ja se on mahdollista saada hyvin monenlaisista ansioista. 

Palkituksi voi tulla opiskelija tai opiskelijatiimi, joka on tehnyt merkittäviä tekoja kestävämmän tulevaisuuden edistämiseksi Aallossa tai laajemmin. Kyseessä voi olla konkreettinen teko, esimerkillinen toiminta tai jokin muu asia, joka kertoo vaikuttavan työn tekemisestä kestävän kehityksen eteen. Kestävä kehitys kattaa tässäkin niin ympäristön, sosiaalisen kuin taloudellisen kestävyyden. Vaihtoehtoisesti palkituksi voi tulla esimerkillisestä Aallon kahden muun läpileikkaavan teeman eli radikaalin luovuuden ja/tai yrittäjähenkisen ajattelutavan edistämisestä. 

Yhtä lailla Aallon arvojen mukaista toimintaa arvostetaan paljon. Jos teoissa näkyy vahvasti vastuullisuus, rohkeus ja/tai yhteistyö, on mahdollista tulla palkituksi Dean’s Impact Awardilla. 

Ehdotukset perusteluineen pyydetään 31.10. mennessä

Ihan kuka tahansa (aaltolainen tai ei-aaltolainen) voi ehdottaa palkittavia opiskelijoita. Ehdotukset perusteluineen tulee lähettää kirjallisesti sähköpostilla dekaanin assistentti Iina Salmelalle osoitteeseen iina.salmela(at)aalto.fi viimeistään 31.10.2023*. Myös liitteitä voi lähettää ehdotuksen tueksi, mikäli tarpeen. Ehdotuksille perusteluineen ei ole erityisiä muotovaatimuksia. äöDzپn otsikkokenttään tulee kirjoittaa lyhenne DIA: ”ja oma otsikko”, jotta ehdotukset erottuvat selkeästi muiden viestien joukosta. (DIA = Dean’s Impact Award)

Lopullisen päätöksen palkinnosta (à 1 000 euroa) tekee dekaani keskusteltuaan asiasta ensin KY:n edustajien kanssa. Palkituista opiskelijoista ja heidän ansioistaan tässä yhteydessä tehdään uutinen Kauppakorkeakoulun viestintäkanaviin vuoden 2023 loppuun mennessä.

*Ehdotuksia pyydettiin alun perin 20.10. mennessä, mutta takarajaa on lykätty lokakuun loppuun. Kiitos jo etukäteen aktiivisuudesta ehdotusten tekemisessä.

Ioncell

Strategiamme

Aalto-yliopiston tulevaisuuden perusta on laadukas tutkimus ja opetus, vaikuttavuus sekä jaetut arvot - vastuullisuus, rohkeus ja yhteistyö. Yliopiston tehtävänä on rakentaa kestävää tulevaisuutta.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi miestä, joilla on kukkakimput, seisovat terassilla. Toinen pukeutunut mustaan pukuun ja toinen raidalliseen paitaan.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla

Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.