Aino Kuusi ja Nikolai Argatoff voittivat nuorten teknologiapalkinnon veden puhdistukseen liittyvällä työllään

Kolmatta kertaa järjestetyssä Millennium Youth Prize -kilpailussa 5 000 euron suuruisen pääpalkinnon voittivat Aino Kuusi ja Nikolai Argatoff. Aino Kuusi opiskelee Aalto-yliopistossa bioinformaatioteknologiaa ja Nikolai Argatoff aloittaa syksyllä lääketieteen opinnot.
Heidän työnsä aiheena oli raskasmetallien puhdistus järvistä bakteerien ja levien avulla käyttäen magnetosomien geenisiirtoa. Työ vastasi haasteeseen: Mitä erilaisia luonnosta löytyviä ominaisuuksia voisimme siirtää geenitekniikan avulla hyödyttämään maailmaa?
Tuomariston mukaan korkeatasoisen finaalin voittajatyön erityisansiona on sen mielikuvituksellisuus ja innovatiivisuus. Se osoittaa kykyä ajatella laatikon ulkopuolella. Työ etenee rohkeasti konkreettiseen toteutukseen tai ainakin sen ideointiin asti.
Toiselle palkintosijalle (3 000 euroa) tuli Adam Yousfi ja kolmannelle, jaetulle sijalle (2 000 euroa) Antti Jokiniemen ja Rasmus Ruusun ³Ù¾±¾±³¾¾±²õ±ð°ìä Eevi Uitin, Elias Pietilän ja Anne-Marie Niemelän tiimi.
Kilpailussa nuoret etsivät ratkaisuja kolmeen AalÂto-yliopisÂton proÂfesÂsorien antamaan globaaliin kestävän kehityksen haasteeseen. Kilpailutyön sai toteuttaa kirÂjalÂliseÂna selviÂtyksenä, videona tai proÂtoÂtyyppinä.
AalÂto-yliopisÂton ja TekniÂikan Akatemia TAF:n järjestämän Millennium Youth Prizen voittajat julkistettiin verkkolähetyksenä toteutetussa finaalissa 19.5.2021. Voittajat valÂitÂsi AalÂto-yliopisÂton ja TAF:n koostÂaÂma tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimi Aalto-yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Ossi Naukkarinen. KilÂpailutöiden arvioinÂtikriÂteereÂinä olivat tieteelÂlisyys, mielikuÂviÂtukÂselÂlisuÂus, luovuÂus, innoÂvatiÂiviÂsuÂus ja toteutÂtamiskelpoisuÂus.
Millennium Youth Prize -kilpailu etsii plaÂneetÂtamme elämää paranÂtavia innoÂvaaÂtioiÂta ja innosÂtaa nuoÂria teknoloÂgian ja innoÂvaaÂtioiden pariÂin. Kilpailun esikuvana on kanÂsainÂväÂliÂnen MilÂlenniÂum-teknoloÂgiaÂpalkÂinÂto.
Voittajatiimien ratkaisut:
Aino Kuusi ja Nikolai Argatoff: Raskasmetallien puhdistus järvistä bakteerien ja levien avulla käyttäen magnetosomien geenisiirtoa
Ratkaisuehdotuksemme on siirtää geenitekniikalla magnetotaktisten bakteerien magnetosomeja toisiin eliöihin. Geenimuunneltuja eliöitä hyödynnettäisin vesistöjen puhdistamiseen raskasmetalleista biosorption avulla. Geenisiirto tehtäisiin vesistöjen endeemisiin lajeihin, jotta ekosysteemi ei häiriintyisi. Biosorption jälkeen biomassa kerättäisiin magneettisia ja mekaanisia keinoja hyödyntäen.
Adam Yousfi: hTERT-geenin poisto CRISPR Cas9 -menetelmällä täsmälääkkeenä syöpään
Teoreettisessa tutkimuksessani olen kehittänyt tavan, jossa Crispr Cas9 -menetelmällä voidaan periytyvästi inhiboida telomeraasin tuotantoa syöpäsoluissa. Koska telomeraasi ylläpitää syöpäsolujen huomattavan lyhyitä telomeereja teoriassa koko isännän eliniän, tieteellinen konsensus on, että toimiva telomeraasin inhibiittori olisi myös toimiva lähestymistapa syövän hoitoon. Jos telomeraasin tuotanto lakkautetaan, syöpäsolun lyhyet telomeerit pitävät sen elossa vain muutaman jakautumiskerran ajan. Olemassa olevissa inhibiittoreissa seuraava syöpäsolusukupolvi kuitenkin voi uudelleen muodostaa kasvaimen, sillä inhibiittori ei aikaansaa geneettistä muutosta perimään.
Menetelmässäni tuhoan Crispr Cas9 -menetelmällä telomeraasin avainkomponentin TERTin geenin solujen perimästä. TERT on käytössä vain syöpäsoluilla, alkion soluilla ja sukusolujen kantasoluilla, joten TERT-geenin poisto ei tule ilmentämään haittavaikutuksia toisin kuin olemassa olevat inhibiittorit, jotka voivat sitoutua vääriin kohtiin. Muutos syöpäsolussa on geneettinen, joten seuraava syöpäsolusukupolvi ei saa telomeraasia käyttöönsä. Ehdottamani menetelmä on myös teoriassa massatuotantoon soveltuva.
Antti Jokiniemi ja Rasmus Ruusu: Tietojenkäsittely ratkaisuna ruokahävikkiin
Kauppojen inventaariojärjestelmien parannuksilla ja siihen liittyvän hinnoittelun muuttamisella voitaisiin päivittäistavarakaupoissa syntyneen ruokahävikin määrästä leikata merkittävä osa. Hinnoittelun muuntaminen dynaamiseksi mahdollistaisi hintojen automaattisen muuttamisen, jonka avulla olisi mahdollista luoda sopiva hintaero, joka houkuttelisi kuluttajan ostamaan aikaisemmin pilaantuvan tuotteen. Digitaaliset hintalaput ja puhelinsovellus antaisivat tietoa alennetuista hinnoista ja pilaantuvista tuotteista. Monet järjestelmän osat ovat jo toimineet ratkaisuina omilla aloillaan, esimerkiksi lento- ja elektroniikkateollisuudessa ne ovat laskeneet kustannuksia ja päästöjä.
Eevi Uitti, Elias Pietilä ja Anne-Marie Niemelä: Suolaantuminen kasveissa
Ratkaisumme on luoda suolankestäviä viljelykasveja geenisiirron avulla. Kasvien suolansietokykyä parannetaan lisäämällä akvaporiini- ja NHX-antiportti-proteiinien tuotantoa. Akvaproiniinit kykenevät vähentämään suolan sisäänottoa maaperästä, ja NHX-antiportit kykenevät varastoimaan suolan soluissa haitattomasti. Ratkaisu pyrkii kasvattamaan peltoalueiden käyttöikää mahdollistamalla viljelyn suolaantuneilla pelloilla, joiden määrä uhkaa lisääntyä tulevaisuudessa.
Lue lisää:
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:
Veli-Matti Ikävalko, koordinaattori, FT, DI
Aalto-yliopisto Junior
veli-matti.ikavalko@aalto.fi, puh. 050 3511103
Lue lisää uutisia

Ehdota Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2025 alumnia!
Jätä ehdotuksesi verkkolomakkeella 31.8.2025 mennessä.
AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla
Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla
Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.