91

Uutiset

Aalto-yliopiston sijoitustoiminnalla rahoitetaan tänä vuonna tutkimusta ja opetusta 28 miljoonalla eurolla

Aalto-yliopiston pitkäjänteiseen kehittämiseen annetut lahjoitukset kartuttavat yliopiston sijoitusvarallisuutta. Parhaillaan käynnissä olevan valtion vastinrahakampanjan tuomat vastinrahat lisäävät vaikuttavuutta entisestään.
Students doing research
Kuva: Unto Rautio

Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana Aalto-yliopiston sijoitustoiminnan tuotto oli 10,9 %. Kesäkuun 2021 lopussa keskimääräinen vuosituotto sijoitustoiminnan alusta lukien oli 5,7 %. Sijoitussalkun markkina-arvo kesäkuun lopussa oli 1 293 miljoonaa euroa.

Aalto-yliopiston sijoitussalkun tuotosta käytetään vuoden 2021 aikana 28 miljoonaa euroa yliopiston toiminnan rahoittamiseen. Tämä kattaa osittain opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusleikkaukset viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Nämä leikkaukset ovat pienentäneet yliopiston valtionrahoitusta vuositasolla noin 50 miljoonaa euroa verrattaessa vuoden 2021 rahoitusta vuoden 2011 rahoitukseen.

”Tutkimuksessa ja opetuksessa 28 miljoonalla eurolla on merkittävä vaikuttavuus. Summa vastaa kahdeksaa prosenttia koko yliopiston toiminnan vuosibudjetista. Sillä voitaisiin kustantaa esimerkiksi 164 professorin toiminta vuodessa, 176 tohtorintutkintoa tai 1330 tieteellistä julkaisua”,sanoo talousjohtaja Marianna Bom.

Lahjoitusvaroja käytetään sekä yliopiston pitkäaikaiseen kehittämiseen että välittömän toiminnan tarpeisiin. Lahjoituksen voi halutessaan myös kohdentaa, esimerkiksi tiettyyn tieteenalaan tai professuuriin.

Valtio lisäpääomittaa yliopistoja vastinrahalla

Kaikki Aalto-yliopistolle yleisesti osoitetut lahjoitukset ovat vastinrahakelpoisia riippumatta lahjoituksen koosta. Koulutusalalle kohdennetun lahjoituksen on oltava vähintään 10 000 euroa, jotta voimme hakea sille valtion vastinrahaa. Vastinrahalla Suomen valtio lisäpääomittaa yliopistoja niiden keräämien yksityisten lahjoitusten suhteessa.

Aalto-yliopistolle lahjoitetut varat voivat olla pääomittavia tai tulouttavia. Pääomittavat lahjoitukset ja valtion vastinraha kartuttavat yliopiston sijoitusvarallisuutta.

”Pääomittavien rahastojen tuotto käytetään yliopiston pitkäjänteiseen kehittämiseen. Tuotoista käytetään opetukseen ja tutkimukseen vain reaalituotto, jolloin lahjoitusten arvo säilyy yli ajan”, kertoo Bom.

Tulouttavien rahastojen varat käytetään yliopiston lyhyen aikavälin tarpeisiin lahjoittajien kanssa sovitulla tavalla. Hybridirahastojen lahjoitukset ja niistä kertynyt tuotto käytetään rahoittamaan professuureja pitkän mutta rajallisen ajan. Lahjoituksella voidaan esimerkiksi perustaa 20-vuotinen tenure track -professuuri.

”Pyrimme jatkuvasti kehittämään erilaisia mahdollisuuksia, joilla lahjoittajat pääsevät osallistumaan yliopiston kehittämiseen. Tänä vuonna avautuu mahdollisuus lahjoittaa yliopistolle säännöllisesti esimerkiksi kuukausittain, minkä uskomme kiinnostavan alumneja ja muita Aallon ystäviä”, kertoo kumppanuuksista ja yritysyhteistyöstä vastaava johtaja Teppo Heiskanen.

äپٴDz:

Marianna Bom

Marianna Bom

Talousjohtaja
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Aalto student, Niklas Hamberg (front row, left hand side) outside European parliament.
Yliopisto Julkaistu:

Opiskelija Niklas Hamberg edusti Aaltoa ja Unite! vuoden 2025 European Student Assemblyssa Strasbourgissa

Yli 250 eurooppalaista yliopisto-opiskelijaa kokoontui toukokuussa Euroopan parlamenttiin Strasbourgiin osallistuakseen vuoden 2025 European Student Assemblyyn (ESA).
Kaksi hymyilevää henkilöä, joista toinen kuuntelee seisten ja toinen istuu kynä kädessä ja puhuu.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Haku FITech-verkostoyliopiston syksyn kursseille on käynnissä

Etsitkö opiskeltavaa syksyksi? Hae FITechin maksuttomille kursseille ja kehitä osaamistasi monipuolisten teemojen parissa!