91ÇàÇà²Ý

Sähkötekniikan korkeakoulu

Sähkötekniikan korkeakoulusta valmistuneet työelämässä

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulusta valmistuneet työllistyvät hyvin koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Tältä sivulta löydät tietoa valmistuneidemme työllistymisestä sekä urakehityksestä.
Unto Rautio

Sähkötekniikan korkeakoulu 

Sähkötekniikan korkeakoulussa etsitään ratkaisuja esimerkiksi kestävään kehitykseen ja ihmisten hyvinvointiin liittyviin kysymyksiin. Sähkötekniikan korkeakoulusta valmistuneet työskentelevät yhteiskunnan keskeisimmillä aloilla esimerkiksi automaation, ohjelmistosuunnittelun, terveysteknologian, hallinnon, avaruustekniikan ja energiaratkaisuiden parissa. Tutustu Sähkötekniikan korkeakoulun tarjoamiin opiskelumahdollisuuksiin korkeakoulun sivuilla.

Uraseurantakysely

Uraseurantakysely toteutetaan osana valtakunnallista akateemisten uraseurantaa, jota koordinoi yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden verkosto Aarresaari. Aarresaareen kuuluu 13 suomalaista yliopistoa. Kyselyt toteutetaan yhtenäisellä kyselyllä ja samanaikaisesti viisi vuotta sitten valmistuneille. Tällä sivulla esitetyt tulokset perustuvat vuonna 2024 toteutetusta vuonna 2019 valmistuneille kohdistetusta kyselystä saatuun dataan. 

Uraseurantojen valtakunnalliset tulokset ovat julkisesti saatavilla Opetus- ja kulttuuriministeriön  PowerBI-raporttina. löytyy myös muuta tietoa tutkinnon suorittaneiden työllistymisestä. Aalto-yliopistosta valmistuneiden työuria tutkii myös Tekniikan akateemiset TEK, jonka toteuttamaan vastavalmistuneiden kyselyyn opinnoista ja työelämästä voit tutustua . 

Tyytyväisyys tutkintoon ja työllistyminen 

Sähkötekniikan korkeakoulusta valmistuneet arvostavat itse ja kokevat myös työnantajien arvostavan tutkintoaan. Vastaajista 93 % oli tyytyväisiä tutkintoonsa suhteessa omaan uraansa, 98 % koki työnantajien arvostavan vastaajan tutkintoa ja 97 % suosittelisi suorittamaansa tutkintoa toisille. 

Sähkötekniikan korkeakoulusta vuonna 2019 valmistuneiden työmarkkinatilanne on uraseurantakyselyn tulosten perusteella erittäin hyvä. Vastaajista 96 % oli joko töissä tai yrittäjänä. Viisi vuotta valmistumisen jälkeen vastaajien mediaanipalkka on 5000 euroa kuussa.

Viisi vuotta valmistumisen jälkeen vastaajien mediaanipalkka on 5000 euroa kuussa.
Vastaajista 96 % oli joko töissä tai yrittäjänä.

Eniten sähkötekniikan osaajia työllistävät suuret (yli 250 työntekijää) yritykset ja organisaatiot. Vastaajista 56 % työskentelee suurissa yrityksissä, 24 % pienissä tai keskisuurissa yrityksissä, 8 % yliopistoissa, 6 % valtiolla ja 3 % toimii yrittäjinä. 

Nykyiseksi työnantajakseen vastaajat nimesivät muun muassa seuraavat yritykset: Aalto-yliopisto, ABB, Canatu, Fingrid, Fortum, Helsingin yliopisto, Murata, Nokia, Planmeca, Puolustusvoimat, RELEX Solutions, Sweco ja Vaisala. 

Yleisimmistä työnimikkeistä esimerkkejä ovat akustiikkasuunnittelija, energia-asiantuntija, sähköautomaatioasiantuntija, ohjelmistosuunnittelija, projektipäällikkö, testausinsinööri, tuotekehitysinsinööri, tekninen konsultti, tietoturvakonsultti ja väitöskirjatutkija. 

Eniten sähkötekniikan osaajia työllistävät suuret (yli 250 työntekijää) yritykset ja organisaatiot. Vastaajista 56 % työskentelee suurissa yrityksissä, 24 % pienissä tai keskisuurissa yrityksissä, 8 % yliopistoissa, 6 % valtiolla ja 3 % toimii yrittäjinä. 
Nykyiseksi työnantajakseen vastaajat nimesivät muun muassa seuraavat yritykset: Aalto-yliopisto, ABB, Canatu, Fingrid, Fortum, Helsingin yliopisto, Murata, Nokia, Planmeca, Puolustusvoimat, RELEX Solutions, Sweco ja Vaisala.

Tärkeimpinä nykyisessä työssään vaadittavina taitoina vastaajat pitävät kykyä oppia ja omaksua uutta, ongelmanratkaisutaitoja, tiedonhankintataitoja, analyyttisen ja systemaattisen ajattelun taitoja sekä itseohjautuvuutta tai oma-aloitteisuutta. 

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Katso myös

Photo: Unto Rautio

Aalto-yliopistosta valmistuneet työelämässä

Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut seuraa alumniensa sijoittumista työelämään ja heidän urakehitystään.

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö
OrangeCDL

Career Design Lab

Uramuotoilu on luova tapa rakentaa omaa urapolkua ja työn tulevaisuutta.

Sähköinsinöörikillan lakkienjako/ Aalto-yliopisto / kuva: Essi Jukkala

Opiskele sähkötekniikkaa

Sähköä on kaikkialla, eikä yhteiskuntamme toimisi ilman sitä. Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijana pääset etsimään ratkaisuja esimerkiksi kestävään kehitykseen ja ihmisten hyvinvointiin liittyviin kysymyksiin. Tältä sivulla löydät tietoa kandidaatti-, maisteri- sekä tohtoriopinnoistamme.

Sähkötekniikan korkeakoulu
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu