91ÇàÇà²Ý

Palvelut

Ohjeita uutisen kirjoittamiseen

Kirjoitatko uutista, tiedotetta tai muuta ajankohtaissisältöä Aallon verkkosivuille? Alla on yleisiä ohjeita hyvään kirjoittamiseen. Lue myös määritelmät ja yksilöidyt ohjeet usein toistuvista juttutyypeistä – ja kirjoita entistäkin paremmin!

Mieti ensin, kenelle kirjoitat

  • Muista huomioida yleisösi. Lukijoiden joukossa on monenlaisia kohderyhmiä - esimerkiksi alumneja, yhteistyökumppaneita, opiskelijoita, henkilöstöä ja potentiaalisia opiskelijoita. Myös tiedotusvälineet seuraavat Aallon uutisvirtaa.
  • Metatietojen avulla määrittelet uutisen näkyvyyden ja vaikutat sen löydettävyyteen. Tee se siis huolella.

Otsikko 

  • Hyvä otsikko avaa jutun aiheen kiinnostavasti ja perustelee lukijalle, miksi juttuun kannattaa tarttua.
  • Otsikossa on hyvä olla verbi (aktiivimuodossa).
  • Vältä otsikossa lyhenteitä sekä pitkiä, vieraskielisiä, tai vierasperäisiä sanoja.
  • Ajatusviivan käyttö on otsikossa mahdollista.
  • Koska uutinen julkaistaan aalto.fi-sivustolla, yliopiston nimeä ei usein ole tarpeen sanoa otsikossa.

Ingressi 

  • Uutiset sisältävät aina ingressin (lead text ja summary). Ingressi täydentää otsikkoa ja tarjoaa lisätietoa. Vältä saman asian toistamista sekä otsikossa että ingressissä.
  • Koska uutinen julkaistaan aalto.fi-sivustolla, yliopiston nimeä ei usein ole tarpeen sanoa ingressissä.
  • Ingressin pituus on enintään kaksi virkettä (englannissa vain yksi). Ingressi päättyy suomen kielessä pisteeseen.
  • Huomaa, että jos otsikko ja ingressi ovat kovin pitkiä, ne näkyvät rajoitetummin uutisnostoissa.

³¢±ð¾±±èä³Ù±ð°ì²õ³Ù¾±&²Ô²ú²õ±è;

  • Uutisen leipäteksti on oma itsenäinen kokonaisuutensa, eli se ei ole suoraa jatkoa ingressille.
  • Drupalissa leipäteksti tehdään (useimmiten) lisäämällä text paragraph -komponentti lead text -komponentin jälkeen.
  • Käytä leipätekstissä ymmärrettäviä, yleistajuisia sanoja ja sujuvaa yleiskieltä. Suosi lyhyitä lauseita ja virkkeitä. Älä jätä tekstiin pitkiä, monimutkaisia ja useista sivulauseista koostuvia virkkeitä. 

Oikeinkirjoitusohjeita

  • Käytä yliopistosta tekstissä ensimmäisen kerran virallista nimeä Aalto-yliopisto (ei pelkkä Aalto), jonka jälkeen voit viitata siihen sanoilla yliopisto tai Aalto.
  • Kirjoita laitosten nimet suomessa pienellä alkukirjaimella. Korkeakoulun nimi kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, jos sitä edeltää määre Aalto-yliopiston.
    • Esim. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
  • Korkeakoulujen nimistä ei käytetä ulkoisissa julkaisuissa lyhenteitä (ARTS, BIZ, ENG, ELEC, CHEM, SCI). Jos lyhennettä jostain syystä käytetään, sen edessä on aina oltava Aalto.
    • Esim. Aalto CHEM
  • Vältä lyhenteitä tekstissä. Kirjoita auki myös tutut ja tavalliset lyhenteet:
    • esim. = esimerkiksi ja mm. = muun muassa / muiden muassa.
  • Jos lyhenne on välttämätön, selitä lyhenne mainitessasi sen ensimmäisen kerran. Kirjoita lyhenteet aina auki, kun mainitset ne tekstissä ensimmäisen kerran:
    • EU = Euroopan unioni.
  • Kirjoita myös numerot 1–9 auki (yksi, kaksi, kolme...). Jos tekstissä on paljon lukuja, esimerkiksi talousuutisessa, myös 1–9 voidaan merkitä numeroina.
  • Vältä tarpeettomia vieraskielisiä sanoja ja lyhenteitä kuten VR (virtual reality = virtuaalitodellisuus) ja niiden taivuttamista suomen sijamuodoissa. Käytä vieraskielisten sanojen sijaan aina suomenkielisiä, jos mahdollista.
  • Jos tieteellisten termien merkitys ei käy ilmi asiayhteydestä, ne tulee avata tekstissä.
  • Henkilön nimi lihavoidaan, kun se mainitaan leipätekstissä ensimmäisen kerran, vaikka nimi olisi jo kerrottu otsikossa tai ingressissä.
  • Kun henkilöön viitataan tekstissä ensimmäisen kerran, kerrotaan koko nimi ja yleensä myös titteli, tarvittaessa kaksikin. Uutisessa (julkisessa tai sisäisessä) ei koskaan viitata henkilöihin pelkällä etunimellä.
  • Kun on tarpeen toistaa henkilön titteli nimen yhteydessä, käytä koko nimeä, vaikka olisit maininnut nimen aikaisemmin.
    • tekniikan tohtori Mikko Mallikas, EI: tohtori Mallikas
  • Kirjoita tutkintonimikkeet auki aina, kun se on mahdollista ja luontevaa.
    • TkT tai tekn. toht. = tekniikan tohtori
  • Alumni kirjoitetaan englanniksi yksikössä alum ja monikossa alumni.
  • Suomen kielessä tittelit, arvonimet ja oppiarvot kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Ilmaise vieraskieliset tittelit suomeksi, mikäli mahdollista.
  • Vieraskielisiä teosten tai tapahtumien nimiä ei merkitä lainausmerkeillä, yksinkertaisilla lainausmerkeillä eikä kursiivilla. Kursiivia voi kuitenkin käyttää, jos ymmärtäminen muuten on vaikeaa.
  • Haastateltavien suorat sitaatit kirjoitetaan pääsääntöisesti omaan kappaleeseensa ja ne merkitään lainausmerkeillä (älä käytä sitaatti- eli ajatusviivaa lainauksen edessä). Lainausmerkki on erilainen kuin tuuman merkki, ja lainausmerkit ovat erilaiset suomessa ja englannissa.
  • Ajatusviiva merkitään pitkällä viivalla, yhdysmerkki lyhyellä. Miinusmerkkinä käytetään ajatusviivaa. 

³Õä±ô¾±´Ç³Ù²õ¾±°ì´Ç³Ù&²Ô²ú²õ±è;

  • Uutisissa käytetään väliotsikoita. Väliotsikot rytmittävät tekstiä ja helpottavat silmäilyä. Lukijalle väliotsikot ilmaisevat siirtymää asiasta, teemasta tai näkökulmasta toiseen.
  • Hyvä väliotsikko on tiivis, informatiivinen ja kiinnostava. Käytä yhdessä jutussa suurin piirtein saman pituisia väliotsikoita. Pidä myös väliotsikoiden tyyli samanlaisena läpi jutun.
  • Toisin kuin otsikossa, väliotsikossa ei välttämättä tarvita verbiä.
  • Drupalissa väliotsikko tehdään valitsemalla tyylimäärittelyistä Heading 2, väliotsikkoa ei lihavoida.

Kuvatekstit 

Kuvatekstillä (caption) on uutisessa tärkeä rooli. Silmäilevä lukija saattaa lukea vain sen ja otsikon. Kuvatekstissä voidaan kertoa esimerkiksi: 

  • yksityiskohta tai keskeinen asia uutisesta
  • mitä kuvassa tapahtuu (tutkimuskuva)
  • kuvan henkilöt (mielellään aina, jos kuvassa on tunnistettavia henkilöitä eikä kuva ole ns. kuvituskuva)
  • kuvaajan nimi (Kuva: Aalto-yliopisto / Kaisa Kuvaaja) 

Loppuun lisätietoja

  • Leipätekstin jälkeen lisää tarvittavat linkit ja nostot aiheeseen liittyviin sisältöihin
  • Voit lisätä kontaktihenkilöt esimerkiksi People liftup -komponentilla.

°Õ±ð°ì¾±Âáä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù&²Ô²ú²õ±è;

  • Tekijän nimi kirjoitetaan Drupalin Authors-kenttään tai jutun loppuun, jolloin tekijätiedot kursivoidaan.
    • Teksti: Tommi Toimittaja

Kuvitus ja visualisointi 

  • Uutisessa on hyvä käyttää ainakin yhtä visuaalista elementtiä (valokuva, kuvituselementti tai infografiikka). Jos juttua varten ei ole otettu erikseen kuvia, voit valita kuvituskuvan Aallon omasta materiaalipankista ().
  • Kuvituksessa ei käytetäulkopuolisten kuvapankkien kuvia. Vältämme myös logojen käyttämistä kuvituselementteinä.
  • Huomioi kuvankäytössä myös Aallon kuvaohjeistus.
  • Kirjoita kuvan yhteyteen kuvateksti.

Yksilöityjä ohjeita eri juttutyyppien kirjoittamiseen

Ohjeita kysymys-vastaus-jutun kirjoittamiseen

Tutustu vinkkeihin ja kirjoita koukuttava henkilöhaastattelu.

Kuvituskuvassa kaksi puhelinta, joiden näytöillä kasvot. Kuvitus: Taru Happonen.

Ohjeita johdon nimitysuutisen kirjoittamiseen

Noudattamalla näitä vinkkejä kirjoitat napakan uutisen uudesta johtoryhmän tai hallituksen jäsenestä.

Kuvituskuvassa lamppuja. Kuvittaja: Taru Happonen.

Lisävinkkejä uutisen kirjoittamiseen

Syvennä tietojasi uutisartikkelin kirjoittamisesta – ja kerää kehut lukijoilta.

Kuvituskuva mobiililaitteista. Kuvittaja: Taru Happonen

Ohjeita yhteistyöuutisen kirjoittamiseen

Hyödynnä vinkit ja kirjoita kiinnostava juttu uudesta sopimuksesta tai lahjoituksesta.

Kuvituskuva, jossa kaksi henkilöä "heittää ylävitoset". Kuvitus: Vesa-Matti Juutilainen.
Tätä palvelua tarjoaa:

³Õ¾±±ð²õ³Ù¾±²Ô³Ùä±è²¹±ô±¹±ð±ô³Ü³Ù

Löysitkö tästä tarvitsemasi tiedon? Jos et, ota meihin yhteyttä.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu