Opetusmahdollisuuksia tutkinto-opetuksen ulkopuolella
Opetusmahdollisuuksia tutkinto-opetuksen ulkopuolella

Galleria - Maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelma
Galleria esittelee maisema-arkkitehtuurin kursseilla syntyneitä kurssitöitä sekä valmistuneita ja palkittuja diplomitöitä. Sivustolla näytetään millaisia aihepiirejä opinnoissa käsitellään harjoitustehtävien kautta, ja miten opiskelijoiden taidot karttuvat vuosikurssilta toiselle siirryttäessä.

Sukupolvia yhdistävää kuvataidekasvatusta EMMAssa
Aallon Kuvataidekasvatuksen opiskelijat etsivät omaa opettajuuttaan Taideloma-museoprojektissa.

Ura Aallossa
Olemme monitieteinen yliopisto, jossa tiede ja taide kohtaavat teknologian ja liiketalouden.
Aalto työnantajana
Olemme kansainvälinen yhteisö, joka työskentelee huippututkimuksen, taiteen ja koulutuksen parissa.
Tutkimusmahdollisuudet Aallossa
Aalto-yliopisto tarjoaa korkealaatuiset tilat ja mahdollisuudet tutkimukselle, opetukselle ja innovaatioille.
Itsensä kehittäminen Aallossa
Osaavat ja motivoituneet ihmiset muodostavat Aallon menestyksen perustan.
Etuja ja hyvinvointia työntekijöille
Aalto-yliopisto tarjoaa inspiroivan ja kannustavan työympäristön sekä monimuotoisen ammatillisen yhteisön.

Töissä Aallossa
Aalto-yliopistossa tieteen, taiteen, tekniikan ja liiketoiminnan vahva yhdistelmä tuo lahjakkuudet yhteen.

Aallon rekrytointiperiaatteet
Uskomme, että eri taustoista tulevat ihmiset saavuttavat parhaat tulokset.

Aallon rekrytointiprosessit
Pyrimme laadukkaaseen, tehokkaaseen ja hyvään hakijakokemukseen pohjautuvaan rekrytointiprosessiin, joka ottaa huomioon tasa-arvon, monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden – rekrytointimme perusarvot.

Rekrytointi Aallossa
Tavoitteenamme Aallossa on löytää jokaiseen tehtävään sopivin henkilö. Etsimme muutoksentekijöitä, jotka haluavat olla mukana rakentamassa kestävää tulevaisuutta.
ARTS portfoliouudistuksen infotilaisuudet ja klinikat
ARTS portfoliouudistuksen infotilaisuudet ja klinikat.

HowUTeach itsearviointityökalua pilotoidaan Aallossa
HowUTeach on tutkimuspohjainen itsearviointityökalu pääasiassa opetushenkilökunnalle. Tarkoituksena on lisätä opettajien tietoisuutta opettamisesta ja edistää työhön ja hyvinvointiin liittyvää itsereflektiota. HowUTeach:ia pilotoidaan Aallossa lukuvuonna 2022-23.
Rauhoittavia hetkiä sinulle: mindfulnessharjoituksia käyttöösi!
Mindfulness voi olla erinomainen väline arjen hallintaan.

Haluatko tietää lisää aiemmista opintoprojekteista?
Täältä löydät uutisia erilaisista tosielämän haasteista, joita opiskelijat ovat ratkoneet yritysten ja yhteisöjen kanssa.

Aalto International Talent -ohjelma mentoreille
Tiesitkö, että 30 % maisteriopiskelijoistamme ja yli 40 % tohtoriopiskelijoistamme ovat kansainvälisiä? Tavoita heidät ohjelmamme kautta ja auta meitä yhdistämään heidät suomalaiseen työelämään!

Aalto International Talent -ohjelma opiskelijoille
Oletko ensimmäisen vuoden kansainvälinen maisteriopiskelija tai tohtoriopiskelija Aalto-yliopistossa? Haluatko rakentaa uraa Suomessa valmistumisesi jälkeen? Jos vastasit kyllä, hae mukaan Aalto International Talent -ohjelmaan!

Raspberry Pi mediatoistimen ohjeet
Takeout tarjoaa Raspberry Pi-laitteita video- ja äänitiedostojen luupattuun toistamiseen esimerkiksi näyttelykäytössä.