91

Uutiset

Kaikki uutiset, jotka liittyvät Aalto Networking Platform -yhteistyöalustaan.

1166 hakutulosta Uutinen, Taiteet ja suunnittelu, Digitalisaatio ja tekoäly, Energiaratkaisut, Liiketoiminta muuttuvassa kansainvälisessä ympäristössä, Terveys ja hyvinvointi, Elinympäristöt, Materiaalit ja luonnonvarat, ۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide

Tutkimus paljastaa ihmisten sokean luottamuksen tekoälyyn

Pelkkä usko tekoälyn apuun saa ihmiset suoriutumaan tehtävistä paremmin. Vaikutus ei katoa edes silloin, kun kuvitteellisen tekoälyn kerrotaan heikentävän suoritusta.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
tekoälyohjelma käynnistyy

Immersiiviset laajennetun todellisuuden kokemukset apuna aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämisessä

Aalto-yliopiston taiteen ja median laitos koordinoi Euroopan-laajuista hanketta, jonka tavoitteena on paitsi tallentaa aineetonta kulttuuriperintöä myös hyödyntää sitä yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa. Apuna ovat immersiiviset laajennetun todellisuuden (XR) ympäristöt.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Tutkijoita Dipolin edustalla lumisessa maisemassa Otaniemessä

Luksusta luonnosta – aaltolaiskolmikko tähtää hohtavilla puukristalleilla suoraan muodin huipulle

Noora Yau, Anna Semi ja Konrad Klockars taikovat puusta säihkettä, joka ei vahingoita ihmistä eikä ympäristöä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Puukristalleja printattuna mustalle kankaalle

Wood Programin 30-vuotisjuhlaprojekti nousee Kuhmon torille

Aalto-yliopiston puuarkkitehtuuriin erikoistuvat opiskelijat toteuttavat joka vuosi Wood Program -projektin. Opintokokonaisuuden 30-vuotisjuhlavuonna yhteistyökumppanina toimii Kuhmon kaupunki. Toteuttava kohde on Kuhmon torille nouseva torilava.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Havainnekuva puisesta lavarakenteesta torimaisemassa

Pehmeitä taitoja kannattaa vahvistaa – ne ovat kovaa valuuttaa työmarkkinoilla

Kauppakorkeakoulu antaa valmiudet toimia niin ekstroverteille kuin introverteille sopivissa tehtävissä.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Women in Finance -tilaisuus, Annukka Paloheimo

IoT Paja Säätiö lahjoittaa miljoona euroa Insinööritieteiden korkeakoululle

Lahjoitus on kohdennettu teollisen internetin ja digitaalisten kaksosten tutkimukseen ja opetukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Metallikuutio, jota kädet koskettaa

Aaltolaisten muotoilua esillä Milanon huonekalumessuilla

Italialaisen muotoilijan ja japanilaisen arkkitehdin suomalaisesta kulttuurista inspiroitunutta yhteistyötä nähdään Salone del Mobile -messuilla Milanossa huhtikuussa. INTERDEPENDENCE-näyttelyssä on esillä myös muita projekteja Aallosta.
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Kaksi tummiin pukeutunutta miestä istuu suunnittelemiensa huonekalujen keskellä

FinnCERES ja yhteispohjoismainen älytekstiilien tutkimushanke ovat esillä maailman kiertotalousfoorumissa Brysselissä

Messutapahtumassa nähdään uudenlaisia biotaloustuotteita sekä prototyyppejä lämpötilaan ja valoon reagoivista tekstiileistä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kaksi perhosen muotoon taivutettua neuletekstiilinäytettä rinnakkain: toinen on harmaanruskea, toinen sähköisen vihreä.

Metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi

Metsäbiotalouden tiedepaneelin ensimmäisen selvityshankkeen tulokset on julkaistu. Laskelmien mukaan metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi ilman lisähakkuita: selvityksen mukaan vuonna 2035 Suomen metsistä voitaisiin saavuttaa jopa 15,6 miljardin euron arvonlisä, mikä tarkoittaa 80 % kasvua verrattuna vuoden 2019 tasoon.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Biomateriaaleja

Suomen kaksivuotisen esiopetuskokeilun toteutus voi toimia mallina maailmalle

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu on erinomainen esimerkki siitä, miten hallitukset voivat ennakoida ja testata politiikkaansa ennen sen laajamittaista käyttöönottoa. Suomi on kokeiluille mitä otollisin paikka.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kuvituskuva, jossa kirkkain värein piirretty tyttö katsoo graafista kuviota.

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kunniamaininta – Professori Riikka Puurunen edistää esimerkillään kestävää avointa tiedettä

Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kunniamaininnan saanutta professori Riikka Puurusta.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Professor Riikka Puurunen, Catalysis Research group, Aalto Open Science Award, Honorary mention

Risto Ilmoniemi: Tärkeintä on luottamus siihen, että muut tiimissä ovat tukena ja auttavat tarvittaessa

"Olen monta kertaa ajatellut, että nyt minä kyllä lopetan koko homman: tästä ei tule mitään. Mutta toivun nopeasti: usein jo seuraavana päivänä optimismi saa vallan."
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Risto Ilmoniemi, kuva: Hayley Le

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kolmas sija – Älykkään robotiikan ryhmän Robotic Manipulation of Deformable Objects -projekti

Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kolmannen sijan saavuttaneita Älykkään robotiikan ryhmän jäseniä.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Two of the awardees and their robotic arm all holding colorful mugs. Aalto Open Science Award, Honorary mention.

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät

Opiskelijaprojektissa analysoitiin KPMG:n asemaa Suomen nopeasti kasvavilla konsultointimarkkinoilla

Tutkimuksen mukaan konsultointimarkkinat ovat kasvaneet poikkeuksellisen paljon viimeisten viiden vuoden aikana. Teknologiakonsultointi on viitoittanut kasvua ja se muodostaa suurimman osan markkinoista.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
KPMG:n räätälöity projekti, tiimi koolla

Monilla suomalaisilla yrityksillä olisi paljon opittavaa japanilaisesta palvelukulttuurista

Tuoreessa tietokirjassa ”Omotenashi – Mitä voimme oppia japanilaisesta vieraanvaraisuudesta?” kerrotaan, millä tavoin luodaan ylivoimainen asiakaskokemus arkisissakin kohtaamisissa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kolme iloista ihmistä verkostoitumassa.

Käsikirja johdattaa keramiikan maailmaan

Keramiikan käsikirja johdattaa lukijan kaikkiin saven kanssa työskentelyyn liittyviin aiheisiin tekstien, kuvien, kuvituksien, animaatioiden ja videoiden avulla.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Pöydällä kipsimallin tekovälineitä

Opiskelijat auttoivat Hiltiä ymmärtämään sen asiakkaiden taloudellista päätöksentekoa

Hilti (Suomi) Oy ja Kauppakorkeakoulu yhdistivät voimansa selvittääkseen Hiltin työkalupalvelun taloudellisia vaikutuksia sekä kehittääkseen palvelun myyntiprosessia asiakasyritysten talousjohdon kanssa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Räätälöity opiskelijaprojekti Hiltille, projektiryhmä päätöstapaamisessa

Vuosikatselmus loi katsauksen viime vuoteen

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatselmuksessa 13. maaliskuuta peilattiin edellisen vuoden tapahtumia ja kohokohtia. Tilaisuudessa jaettiin myös tunnustuksia vuoden tekijöille ja nimettiin Vuoden alumni.
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Aalto ARTSin vuosikatselmuksen aluksi nähtiin Radical Creatives dokumenttielokuva

Taloustieteilijä: Vesivoiman luonnonvaravero toisi tuloja ja parantaisi ympäristön tilaa

Luonnonvaravero olisi keino ohjata ympäristönsuojelusta aiheutuvia kuluja niin, etteivät ne koituisi yksin sähkönkuluttajien kontolle.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kuvassa näkyy Kauppakorkeakoulun työelämäprofessori Iivo Vehviläinen ulkona metsässä.