91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Tutkimus paljastaa ihmisten sokean luottamuksen tekoälyyn

Pelkkä usko tekoälyn apuun saa ihmiset suoriutumaan tehtävistä paremmin. Vaikutus ei katoa edes silloin, kun kuvitteellisen tekoälyn kerrotaan heikentävän suoritusta.
tekoälyohjelma käynnistyy
Tutkimukseen osallistuville väitettiin, että heitä avustaa tehtävässä hyväksi tai huonoksi todettu tekoäly. Kuva: Otso Haavisto

Uusi tutkimus osoittaa, että ihmiset suoriutuvat tehtävistä paremmin, jos he uskovat tekoälyn auttavan heitä. Tämä niin kutsuttu plasebo-vaikutus ei yllättäen katoa edes silloin, kun tekoälyjärjestelmän kerrotaan olevan epäluotettava ja jopa suoritukselle haitallinen.

Tutkijat laittoivat kaksi osallistujaryhmää tekemään yksinkertaisen tehtävän, jossa näyttöruudulle ilmestyi vaihtelevalla nopeudella kirjaimia ja nämä tuli yhdistellä pareiksi. Toiselle ryhmälle kerrottiin, että heitä avustaa tehtävässä hyväksi todettu tekoäly. Toiselle puolestaan kerrottiin taustalla pyörivästä epäluotettavasta tekoälyohjelmasta, joka heikentäisi heidän suoritustaan. Molemmat ryhmät tekivät tehtävän myös ilman tekoälyn apua.

"Kumpaakaan tekoälyjärjestelmää ei todellisuudessa ollut olemassa, vaan osallistujille vain uskoteltiin, että tekoäly auttoi heitä", kertoo väitöskirjatutkija Agnes Kloft Aalto-yliopistosta.

Tutkijoiden hämmästykseksi molemmat ryhmät suorittivat harjoituksen paremmin– eli nopeammin ja tarkkaavaisemmin – kun he uskoivat tekoälyn myötävaikuttavan suoritukseen. 

"Huomasimme, että ihmisillä on erittäin korkeat odotukset näitä järjestelmiä kohtaan. Emme pysty muuttamaan heidän odotuksiaan vain kertomalla heille, että ohjelma ei toimi", sanoo apulaisprofessori Robin Welsch.

Alkuperäisten kokeiden jälkeen tutkijat vielä toistivat kokeen verkossa ja pyysivät samalla osallistujia kuvaamaan odotuksiaan ja asenteitaan tekoälyä kohtaan. Useimmat suhtautuivat tekoälyyn myönteisesti, ja yllättäen jopa muulla tavoin skeptisillä ihmisillä oli myönteisiä odotuksia tekoälyn suorituskyvystä.

Valtava haaste uusien ohjelmien todellisten hyötyjen arvioimiselle

Tulokset osoittavat, miten vaikeaa on oikeasti arvioida uusia tekoälyjärjestelmiä. 

“Tämä on tutkimuksestamme kumpuava suuri oivallus: plasebo-vaikutuksen vuoksi on valtavan haastavaa arvioida, auttavatko tekoälyohjelmat meitä oikeasti", Welsch sanoo.

Vaikka suurten kielimallien kaltaiset tehokkaat teknologiat epäilemättä kykenevät parantamaan tiettyjä suorituksia, ainakin ohjelmien eri versioiden väliset vähäiset erot saattavat näyttää kokoaan suuremmilta lumevaikutuksen vuoksi. Tätä myös hyödynnetään tehokkaasti markkinoinnissa.

Tulokset valaisevat myös merkittävää haastetta ihmisen ja tietokoneen välisen vuorovaikutuksen tutkimukselle. Johtopäätösten tekeminen ilman lumevaikutuksen kontrollointia voi johtaa pahasti harhaan.

"Tutkimuksemme viittaa siihen, että monet alan tutkimukset ovat saattaneet olla vinoutuneita tekoälyjärjestelmien hyväksi", Welsch toteaa.

Tutkijat esittelevät tuloksensa maineikkaassa CHI-konferenssissa toukokuun 14. päivä. Tutkimus on luettavissa .

Illustration of a white-to-light-blue side profile of a human face with network nodes pointing out against a blue background

Tutkimus: Sokea usko uusien teknologioiden tehoon johtaa riskialttiimpaan käytökseen

Ihmiset luottavat uusiin teknologioiden tehoon, vaikka ne olisivat huijausta.

Uutiset
FCAI

Suomen tekoälykeskus FCAI on osaamiskeskittymä, jonka ovat käynnistäneet Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. FCAI:n tavoitteena on kehittää uudenlaista tekoälyä, joka voi toimia ihmisen kanssa monimutkaisessa ympäristössä ja auttaa uudistamaan suomalaista teollisuutta. FCAI on yksi Suomen Akatemian lippulaivoista.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

GloWater
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miten veden kestävä ja oikeudenmukainen käyttö turvataan kriisien ajassa?

Monitieteinen GloWater-projekti kehittää ratkaisuja, joiden avulla valtiot ja yritykset voivat hallita vesiriskejään ja vahvistaa vesivastuullisuuttaan kansalaisyhteiskunnan näkökulmat huomioiden. Projekti tuottaa myös uusia näkökulmia vesivarojen kestävyyteen huomioimalla veden roolin koko maapallon tilan säätelyssä.
Ihmisiä mustissa akateemisissa kaavuissa ja sinisissä hatuissa seremoniassa. Osa seisoo, toiset taputtavat istuen.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootiota 2025 vietettiin juhlavissa merkeissä

Kaikkiaan 59 maisteria ja 41 tohtoria promovoitiin. Yhteensä osallistujia oli 225, ja promootioviikkoa vietettiin juhlavissa ja iloisissa tunnelmissa.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Mies puvussa seisoo suuren vihreän metallisen oven vieressä maanalaisessa bunkkerissa.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Väitöstutkimus: Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti poikkeuksellisen kattava – kuumenevat kesät voivat kuitenkin haastaa sen toimivuutta

Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kattava. Se antaa kohtuullisilla kustannuksilla suojan lähes koko väestölle kustannuksilla. Kuumenevat kesät saattavat kuitenkin haastaa järjestelmän toimivuutta.