Uutisia Perustieteiden korkeakoululta
2135
hakutulosta
Uutinen, Yhdenvertaisuus, tasa-arvo, diversiteetti ja inklusiivisuus Perustieteiden korkeakoulussa, Perustieteiden korkeakoulun johtaminen, Perustieteiden korkeakoulu
Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla
Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.

Koneoppiminen tuo vallankumouksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen – uuden tekoälyinstituutin johtajalle merkittävä EU-rahoitus
Samuel Kaski on saanut ERC:n rahoituksen uudenlaisen koneoppimisen kehittämiseen.

Rehtorin kirje 17.6.2025 – Muista kiittää itseäsi ja kollegojasi
"Kaikkien onnistumistemme takana on aaltolaisten omistautunut työ", Ilkka Niemelä sanoo.

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina
Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.

Hallitus hyväksyi taloussuunnitelman 2026–2029
Aalto-yliopiston hallitus kokoontui 10.–11. kesäkuuta 2025

Läpileikkaavien lähestymistapojen tutkimusrahoitushaku avoinna koulujen ja tieteenalojen rajat ylittävälle tutkimusyhteistyölle
Aalto-yliopiston sisäinen CCA-tutkimusrahoitus tukee innovatiivisia ja monitieteisiä tutkimusaloitteita. Etsimme ennakkoluulotonta ajattelua ja merkittävää vaikutusta tulevaisuuden yhteiskuntaan. Rahoitushaku on auki 14. lokakuuta 2025 asti.

Opiskelijoiden jättimäinen Mama-teos kuvastaa äitien ja naisten usein näkymättömiä rooleja
SÄIKEISTYKSIÄ-näyttely avautuu 10. kesäkuuta Heurekassa. Se esittelee Aalto-yliopiston matematiikkaa ja taiteita yhdistävän kurssin opiskelijatöitä. Yksi kuudesta opiskelijaryhmästä loi näyttelyyn kohtua muistuttavan Mama-teoksen, joka edustaa äitiyttä, naiseutta ja tasapainoa.

Vinkkejä materiaalipankin käyttöön: vapaa kuvan rajaus, galleria-näkymä
Voit rajata kuvan vapaasti materiaalipankissa ennen kuin lataat sen. Kuvakansioiden sisältöä voit nyt katsella myös galleria-näkymässä.

James Webb -teleskoopin huikeita galaksikuvia nyt kaikkien saatavilla
COSMOS Web -hanke on kartoittanut osan syvästä avaruudesta tarkemmin kuin koskaan aiemmin.

Tekoäly vauhdittaa materiaalitutkimusta – diplomityö toi Betolarin kehitystyöhön uusia näkökulmia
Aalto-yliopiston opiskelija Edvard Ohlström tutki diplomityössään Betolarin uutta tekoälypohjaista lähestymistapaa sivuvirtojen analysointiin.

Maarit Korpi-Lagg sai rahoituksen auringon magneettikentän mallintamiseen älykkäämmällä tavalla
Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi professori Korpi-Laggin työryhmälle 295 000 euron avustuksen.

Coaching työhyvinvointisi tueksi - vielä ehdit varata ajan 19.6. asti!
Ratkaisukeskeinen coaching työhyvinvointisi tueksi

Kirjesampo-verkkopalvelu julkaisi tiedot 1,3 miljoonasta kirjeestä ja 120 000 kirjeenvaihtajasta Suomen suuriruhtinaskunnan ajalta 1809–1917
Kirjesampo on uusi linkitetyn avoimen datan palvelu ja siihen perustuva semanttinen portaali.
Suomeen perustettu ELLIS-instituutti rakentaa tekoälyn uusia perusteita
Tekoälyä ja koneoppimista vauhdittamaan TKI-toimintaa, parantamaan ihmisten ja koneiden välistä yhteistyötä sekä luomaan uusia tieteellisiä avauksia.

Eettisten periaatteiden uudistettu verkkokurssi nyt saatavilla – Opi tekemään oikeita valintoja
Käytännönläheinen kurssi on osa kolmen kaikille pakollisen kurssin kokonaisuutta.

Kaupunkien ja yliopistojen uusi tiedeyhteistyö tuo tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi
Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijat tutkivat Kaupunkivaikutus-yhteistyön ensimmäisissä hankkeissa kaupunkiluontoa ilmastosopeutumisen keinona, peruskoulun painotettua opetusta ja tarveperusteista rahoitusta, raideliikenteen vaikutuksia ihmisiin ja yrityksiin, sekä liikennehäiriöitä.

Aalto-yliopiston suurin näyttely tulee taas – esillä rohkeita ratkaisuja sieniarkkitehtuurista sementin haastajaan
Designs for a Cooler Planet valtaa Otaniemen 5. syyskuuta alkaen.
Uusi ominaisuus ja ilmoitusvirhe Neo-järjestelmässä
Neo-järjestelmässä on otettu käyttöön uusi muistutusominaisuus. Konfigurointivirheen vuoksi osa käyttäjistä sai kuitenkin virheellisiä ilmoituksia 19.5.2025.

Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 27.5.2025
Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 27.5.2025 klo 10-15.
