Vaalimainonta kampuksella ja ehdokkaana toimiminen
Yliopiston ohjeistus vaalimainontaan ja -kampanjointiin kampuksella.

Aalto-yliopisto kehittää kampustaan ainutlaatuisena ja avoimena yhteistyön keskittymänä. Aalto-yliopisto kannustaa opiskelijoitaan ja henkilökuntaansa osallistumaan aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan. Yliopiston tehtävänä on lain mukaan kasvattaa aktiivisia ja kriittisiä kansalaisia.
Vaalimateriaalien jakaminen ja vaalikampanjointi on rajattu julkisiin ulkotiloihin
- Yliopiston rakennusten välitön läheisyys on pidettävä vapaana, eikä siinä voi jakaa vaaleihin liittyvää materiaalia.
- Yliopiston rakennusten aulatiloissa tai yleisissä sisätiloissa ei saa jakaa poliittista materiaalia. Yliopiston yhteisökäyttöön osoitetuille ilmoitustauluille ei saa kiinnittää vaalimainoksia. Ilmoitustauluille voi kiinnittää vain yliopistoyhteisölle suunnattuja ilmoituksia ja mainoksia ja vastaavia materiaaleja lyhytaikaisesti.
- Ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin liittyvästä tiedottamisesta ja mainonnasta yliopiston tiloissa ohjeistetaan erikseen.
- Vaalimainokset eivät saa vaalilain rajoitusten mukaan näkyä tai kuulua ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle. Harald Herlin –oppimiskeskus (Otaniementie 9) on alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestyspaikka 2.–8.4.2025.
Mainostaminen yliopiston viestintäkanavissa on kielletty
- Aalto-yliopiston viestintäkanavissa voidaan tiedottaa vain sellaisista vaalitilaisuuksista, jotka ovat yliopiston tai ylioppilaskunnan järjestämiä.
- Yliopiston sähköpostia, internet-sivuja tai muita medioita ei saa käyttää vaalimainontaan.
Aalto-yliopiston henkilöstö ja opiskelijat vaaleissa
- Yliopiston henkilöstöön kuuluvat tai Aalto-yliopistossa opiskelevat vaaliehdokkaat voivat luennoida tai esiintyä normaalin tehtävänsä mukaisesti. Vaaleissa ehdolla oleva henkilö voi esiintyä yliopiston medioissa (esimerkiksi verkkosivuilla) työtehtäviinsä, opintoihinsa, tutkimukseensa liittyen.
- Yliopiston edustajana ei voi esiintyä vaalitilaisuudessa ehdokkaana tai muussa roolissa. Aalto-yliopiston eettisten periaatteiden mukaan ”ymmärrämme velvollisuutemme ilmoittaa selkeästi, esiinnymmekö julkisuudessa yksityishenkilönä vai työroolissa”. Jos yliopiston henkilöstöön kuuluvat henkilöt esiintyvät vaalitilaisuudessa, he voivat käyttää nimen yhteydessä nimikettä ja oppiarvoa.