Aallossa on tarjolla myös kansainvälisiä kaksoistutkinto-ohjelmia, jotka ovat kaksivuotisia maisteriohjelmia. Aalto-yliopisto järjestää näitä yhteistyössä kahden tai useamman ulkomaisen korkeakoulun kanssa, Kauppakorkeakoulun partneriyliopistoja ovat esimerkiksi huippuyliopistot University of Queensland ja University of South Carolina. Yhteistutkinto-ohjelmissa opiskellaan kaksi vuotta täysipäiväisesti vähintään kahdessa eri yliopistossa ja vähintään kahdessa eri maassa ja suoritetaan tutkinto kussakin yliopistossa ohjelman opetussuunnitelman mukaisesti.
Erinomaiset valmiudet kansainvälisiin työtehtäviin
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu tarjoaa opiskelijoilleen erinomaiset mahdollisuudet kansainvälistymiseen. Kauppakorkeakoulun kansainvälisten asioiden päällikkö Saila Kurtbay korostaa, että opiskelijamme ymmärtävät hyvin kansainvälisen kokemuksen tärkeyden tulevaisuuden uralleen.
”Työskentely monikulttuurisissa projektiryhmissä tarjoaa erinomaiset valmiudet kansainvälisiin työtehtäviin. Organisaatiot arvostavat rekrytointipäätöksiä tehdessään kansainvälistä kokemusta ja kykyä toimia monikulttuurisessa ympäristössä. Kuitenkin suurin hyöty opiskelijalle vaihtojaksosta ja monikulttuurisissa tiimeissä työskentelystä on kansainvälisen identiteetin kehittyminen. Näissä yhteyksissä opiskelijan kyky reflektoida omia arvojaan ja tarkastella maailmaa eri näkökulmista kasvaa huomattavasti."
Yliopistoyhteistyöverkoston kehittämisestä Kauppakorkeakoulussa vastaa Saila Kurtbay ja opiskelijaliikkuvuustiimiin muodostavat Sanna Krigsholm, Sanna Huovinen-Kiuru, Jutta Lankinen ja Joni-Petteri Hytönen. Mikkelin International Business -ohjelman opiskelijaliikkuvuudesta vastaa Annamari Vahvaselkä.
***
Lukuvuonna 2024–2025 opiskelijoita ollut eri kohteissa seuraavasti: eniten lähtijöitä on Eurooppaan (50 %), sitten Aasiaan (26 %) ja Pohjois-Amerikkaan (11 %). Seitsemän suosituinta maata, joihin Kauppakorkeakoulun opiskelijat ovat hakeneet ensisijaisen hakutoiveen mukaan, ovat Singapore (49), Italia (45), USA (41), Portugali (40), Australia (39), Espanja (25) ja Japani (23). Kymmenen suosituinta yliopistoa ovat National University of Singapore (38), Universidade de Nova Lisboa (27), Bocconi University (24), LUISS Guido Carli University (21), Keio University (16), Universidad Torcuato di Tella (15), Chulalongkorn University (14), London School of Economics (13), WU Vienna (11) ja University of Melbourne (11).
Aalto-yliopistoon tulleista vaihto-opiskelijoista 51 % tuli Euroopasta, 31 % Aasiasta, 10 % Pohjois-Amerikasta, 4 % Oseaniasta, 3 % Latinalaisesta Amerikasta ja 1 % Afrikasta. Eniten opiskelijoita tuli Singaporesta, Kiinasta, Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Portugalista ja Yhdysvalloista.