91

Uutiset

Yaolin Xu kehittää tulevaisuuden akkuja yhdistelemällä fysiikkaa ja kemiaa

Vastikään nimitetty apulaisprofessori Yaolin Xu kehittää teknillisen fysiikan laitoksella parempia akkuja, jotta energiavarastointi olisi tulevaisuudessa nykyistä ympäristöystävällisempää.
Photo of prof. Yaolin Xu by Mikko Raskinen/Aalto University.
Kuva: Mikko Raskinen/Aalto-yliopisto.

Kaikki kännyköistä autoihin ja maailmankaupasta teollisuuteen perustuu akkujen toimintaan. Fyysikoiden, kemistien ja insinöörien tehtävä on saavuttaa paras energiatehokkuus pienimmällä mahdollisella ympäristövaikutuksella. 

Fysiikan professori Yaolin Xu on tutkinut akkuja vuonna 2012 valmistuneesta maisterintutkielmastaan lähtien. Hänen työssään, joka keskittyy litiumin kaltaisten akkumateriaalien parempaan ymmärtämiseen, yhdistyvät materiaalitiede ja energiatutkimus sekä fysiikka ja kemia.

Xu, joka vastikään aloitti apulaisprofessorina Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksella työskentelee parhaiten eri alojen risteyksessä.

 “Työssäni keskityn akkumateriaalien perustavanlaatuiseen fysikaaliseen kemiaan. Tarkoitukseni on ymmärtää miten eri materiaalit käyttäytyvät elektrokemiallisissa prosesseissa. Tämän takia en koskaan keskity vain yhteen akkumateriaaliin”, Xu sanoo.

Xun lähestymistapa materiaalitieteeseen poikkeaa hieman totutusta. Yleensä materiaalitieteessä syntetisoidaan eli luodaan uusia materiaaleja yhdistelemällä vanhoja.

 “Olen materiaalitieteilijä, mutta en syntetisoi materiaaleja. Sen sijaan yritän ymmärtää niitä entistä paremmin.”

Teknillisen fysiikan laitoksella Xun tutkimus limittyy kahteen laitoksen erikoisalaan: kehittyneisiin energiaratkaisuihin ja materiaalifysiikkaan.

Maailmalta Aaltoon

Xu suoritti fysiikan kandidaatintutkintonsa Kiinassa. Sen jälkeen hänen isänsä kannusti häntä suorittamaan maisterintutkintonsa ulkomailla. Xu päätyi ensin Alankomaihin ja sitten Saksaan.

 “Valmistuin maisteriksi ja tohtoriksi Alankomaissa, missä Advanced Energy Materials Lab -niminen tutkimuslaitos rahoitti tohtorinopintoni. Tuona aikana tutustuin myös akkuteollisuuteen jonkin verran. Sitten siirryin postdociksi Helmholtz-tutkimuslaitokseen.

Xu työskenteli eri projektien parissa, ja yksi vei hänet vuodeksi MIT-yliopistoon Yhdysvaltoihin. Palattuaan Saksaan vuonna 2022, hän päätti hakea vakituista työtä.

“Pidän tutkimustyöstä. Koska olen suurimman osan ajasta töistä eikä minua kiinnostanut mennä yksityiselle puolelle, etsin sopivaa paikkaa eri yliopistoista ja Aalto vaikutti heti erittäin kiinnostavalta.”

Tärkeintä vapaus ja tutkimusinfra

Aallossa oli kaikkea mitä Xu nuorena, tehokkaana ja innovatiivisena tutkijana halusikin.

 “Täällä olen täysin akateemisesti itsenäinen, mikä on minulle kaikista tärkein kriteeri. Myös kampuksella sijaitseva Nanomikroskopiakeskuksen erinomainen tutkimusinfrastruktuuri on tärkeä tekijä.”

Xu oli ollut keskeisessä roolissa kehittämässä Helmholtz-laitoksen laboratorioita ja hankkimassa uutta tutkimuslaitteistoa. Hän aikoo tehdä saman Aallossa. Juuri nyt Xu palkkaa uusia jäseniä tutkimusryhmäänsä ja hankkii lisää tutkimuslaitteistoa.

“Seuraavan parin vuoden aikana tarkoitus on rakentaa laboratorio ja tutkimusryhmä valmiiksi. Minulla on myös paljon eri rahoitushakemuksia työn alla.”

Yliopistoprofessorin rooli kuitenkin poikkeaa hieman tutkimuslaitoksessa työskentelystä.

 “Olin aiemmin opettanut hieman, mutta se on vielä aika uusi juttu minulle. Olen kuitenkin innokas oppimaan lisää ja päästä tutustumaan paremmin opiskelijoihin ja henkilökuntaan. Olisi mahtavaa jos pystyisin inspiroimaan opiskelijoita tulemaan tekemään töitä akkututkimuksemme parissa.”

Yaolin Xu

Yaolin Xu

Assistant Professor
Department of Applied Physics
""

Teknillisen fysiikan laitos

Teknillisen fysiikan laitos tekee uraauurtavaa tutkimusta fysiikan alalla ja luo korkean teknologiapotentiaalin teollisia sovelluksia.

Aalto yliopisto piisirulla

OtaNano

Otaniemen mikro- ja nanoteknologioiden infrastruktuuri OtaNano on kansallinen tutkimusinfrastruktuuri kilpailukykyisen tutkimuksen harjoittamiseen nanotieteiden ja -teknologian sekä kvanttiteknologioiden alalla.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

GloWater
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miten veden kestävä ja oikeudenmukainen käyttö turvataan kriisien ajassa?

Monitieteinen GloWater-projekti kehittää ratkaisuja, joiden avulla valtiot ja yritykset voivat hallita vesiriskejään ja vahvistaa vesivastuullisuuttaan kansalaisyhteiskunnan näkökulmat huomioiden. Projekti tuottaa myös uusia näkökulmia vesivarojen kestävyyteen huomioimalla veden roolin koko maapallon tilan säätelyssä.
Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Ihmisiä mustissa akateemisissa kaavuissa ja sinisissä hatuissa seremoniassa. Osa seisoo, toiset taputtavat istuen.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootiota 2025 vietettiin juhlavissa merkeissä

Kaikkiaan 59 maisteria ja 41 tohtoria promovoitiin. Yhteensä osallistujia oli 225, ja promootioviikkoa vietettiin juhlavissa ja iloisissa tunnelmissa.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.