91

Uutiset

Vuoden tietotekniikkavaikuttaja Janne Viskari: ”Diplomi-insinöörin tutkinto antaa valmiuksia lähes mihin tahansa työhön”

Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskari kiinnostui johtamisesta ja projektinhallinnasta opiskelijatoiminnan tehtävissä.
Aalto University / Janne Viskari / photo: Linda Koskinen

Sähkö- ja tietoliikennetekniikan diplomi-insinööri Janne Viskari ymmärsi opintojensa aikana, että syvällisten asiantuntijatehtävien sijaan häntä kiinnosti asioiden koordinointi. Viskari onkin toiminut koko työuransa erilaisissa johtotehtävissä: aluksi projektien vetäjänä ja myöhemmin esimiestehtävissä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

”Ammensin johtamisoppeja opiskeluaikana killan, ylioppilaskunnan ja yhdistysten johtotehtävistä. Vapaaehtoisia ei voi käskeä tai komentaa, vaan heitä pitää motivoida muilla tavoin. Myös palkattujen työntekijöiden johtaminen voi olla samanlaista: ihmiset pitää saada nauttimaan siitä, mitä he tekevät”, hän sanoo.

Viskari on saanut tunnustusta johtamistaidoistaan: tietotekniikan ammattilaislehti Tivi valitsi hänet Vuoden 2018 Tivi-vaikuttajaksi ja brittiläinen Apolitical-verkkopalvelu sijoitti hänet viime vuonna sadan maailman merkittävimmän digihallinnon vaikuttajan joukkoon.

Valtion it-uudistus Viskarin uran suurin projekti

Suurin Viskarin vetämä projekti päättyi vuoden 2017 lopulla. Hän johti Väestörekisterikeskuksen (VRK) yksikköä, jonka tehtävänä oli toteuttaa valtion it-uudistus: kansallinen palveluarkkitehtuuri (KaPa). Sen tavoitteena oli luoda kansallinen digitaalisten palvelujen infrastruktuuri organisaatioiden ja palveluiden välisen yhteentoimivuuden helpottamiseksi. Huolimatta budjetinleikkauksista, KaPa-ohjelma valmistui ajallaan ja alitti budjetin. Kansalaisille uudistus näyttäytyy Suomi.fi-palveluina.

Tällä hetkellä Viskari työskentelee Väestörekisterikeskuksen (VRK) ylijohtajana. Hän valmistelee parhaillaan eduskunnassa vireillä olevaa, hallituksen esityksen mukaista VRK:n ja maistraattien yhdistymistä uudeksi keskusvirastoksi, jonka tehtävänä on edistää yhteiskunnan digitalisaatiota.

”Kaikki projektit ovat erilaisia. Vireillä olevan VRK:n ja maistraattien fuusion tapauksessa puhutaan monen toimijan yhdistymisestä, jolloin haasteena on se, miten saada organisaatiokäytännöt leviämään yhdenmukaisina”, Viskari sanoo.

Vaikka Viskari onkin toiminut koko työuransa projektien vetämisen parissa, ei hänellekään ollut opiskelupaikkaa hakiessa selvää, mitä hän haluaisi työkseen tehdä.

”Hain silloiselle Sähköosastolle opiskelemaan, koska se tarjosi paljon eri vaihtoehtoja osaston sisällä. Nyt tiedän, ettei opiskeluala määritä sitä, mitä työtä sen pohjalta voi tehdä. Olen itse tehnyt vain vähän varsinaisia insinöörin tehtäviä urani aikana, mutta diplomi-insinööri-pohja on kattava ja antaa valmiuksia lähes mihin tahansa työhön”, hän toteaa.

Teksti ja kuva: Linda Koskinen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto Creatives Call for Applications image autumn 2025
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa syyskuussa 2025

Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen keskiviikkona 27.8.2025. Tapahtumassa esitellään esihautomo-ohjelma sekä kuullaan ohjelmaan osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoita. Ohjelmasta kiinnostuneilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja tavata Aalto Creatives -tiimi.
Kaksi kuulokkeita käyttävää henkilöä istuu työpöydän ääressä ison näytön edessä hämärässä toimistossa.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Networking Hub käynnistyy – vaihda parhaita käytäntöjä ja opi kollegoilta eri puolilta Eurooppaa

Unite! Networking Hub järjestetään verkossa joka kuukauden kolmantena tiistaina, ja se on suunnattu Unite!-yliopistojen akateemiselle ja hallintohenkilöstölle.
Ryhmä ihmisiä istuu portailla, ympärillä suuria oransseja säkkituoleja.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Erasmus+ henkilöstökoulutuksessa pureuduttiin kansainvälisiin yhteisopintoihin ja vaihto-opiskelijan polkuun

Kaksikymmentäviisi osallistujaa eri puolilta Eurooppaa kokoontui kesäkuussa Aalto-yliopistoon Erasmus+ Staff Training Week -tapahtumaan, joka keskittyi kansainvälisiin yhteisopintojaksoihin ja opiskelijaliikkuvuuteen.
Miguel Caro
Nimitykset Julkaistu:

Miguel Caro on nimitetty määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään Kemian ja materiaalitieteen laitokselle

Tohtori Miguel Caro on nimitetty Aalto-yliopiston kemian ja materiaalitieteen laitokselle tenure track -urapolulle neljän vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin (2. kausi) tehtävään 1.7.2025 alkaen.