91

Uutiset

Vuoden odotus ohi – Suomi 100 -satelliitti laukaistiin avaruuteen

Aalto-yliopistossa rakennettu juhlavuoden satelliitti lähti avaruusmatkalleen Falcon 9 -kantoraketin kyydissä. Laukaisu tapahtui Kaliforniasta klo 20.32 Suomen aikaa.
Suomi 100 -satelliitti

Havainnekuva Suomi 100 -satelliitista avaruudessa. Kuva: Aalto-yliopisto

Satavuotiasta Suomea juhlistavan, yli vuoden lähtövalmiina odottaneen Suomi 100 -satelliitin odotus on viimein ohi. Avaruusyhtiö SpaceX:n kantoraketti Falcon 9 laukaistiin onnistuneesti Kaliforniasta 3. joulukuuta klo 20.32 Suomen aikaa kyydissään Suomi 100 ja 63 muuta piensatelliittia.

”Olen todella iloinen, että satelliittimme on saatu viimein matkaan”, toteaa hanketta Aalto-yliopistossa vetävä professori Esa Kallio.

”Avaruushankkeissa viivytykset ovat tyypillisiä. Tätä hetkeä on kuitenkin kannattanut odottaa, sillä pääsemme toivottavasti pian tekemään tutkimusta satelliitilla ja myös ottamaan kuvia 101-vuotiaasta Suomesta."

Suomi 100 kiertää maapalloa keskimäärin 575 kilometrin korkeudessa radalla, joka vie sen napa-alueiden päältä joka kierroksella. Siksi satelliitti tulee usein myös Suomen päälle, minkä ansiosta se voi havainnoida hyvin Suomea ja siihen voidaan myös olla suoraan yhteydessä Aalto-yliopiston Otaniemen maa-asemalta.

Satelliitissa on radiotutkimuslaite, jonka avulla tutkijat saavat tietoa maapalloa ympäröivästä varattujen hiukkasten alueesta ja niin sanotusta avaruussäästä. Se vaikuttaa muun muassa geomagneettiseen aktiivisuuteen ja revontulien näkymiseen.

Kameran avulla satelliitti voi ottaa kuvia revontulista ja kuvata Suomea. Lisäksi satelliitin avulla testataan Aalto-yliopistossa kehitettyä uudenlaista 3D-tulostettua muoviosaa, joka kestää avaruuden olosuhteita ja voi auttaa tekemään myöhemmin satelliiteista kevyempiä ja edullisempia.

Rakettien ongelmat viivyttivät lähtöä

Suomi 100 -satelliitti oli tarkoitus lähettää avaruuteen jo yli vuosi sitten. Itse satelliitti oli tuolloin valmis lähtöön, mutta alun perin laukaisijaksi valitulle intialaiselle PSLV-kantoraketille tapahtuneen onnettomuuden vuoksi laukaisua jouduttiin lykkäämään.

Onnettomuuden jälkeen PSLV:n lennot olivat pitkään keskeytyksissä, ja sen jälkeen ne ovat olleet runsaasti myöhässä aiotusta. Siksi Suomi 100 -satelliitin laukaisu päätettiin siirtää yhdysvaltalaisen SpaceX:n Falcon 9 -kantoraketin tehtäväksi.

Marraskuun puoliväliin suunniteltua laukaisua jouduttiin vielä siirtämään useita kertoja raketille tehtyjen tarkistusten ja huonon sään vuoksi.

Suomi 100 -satelliitti on Aalto-yliopiston kolmas satelliitti. Aalto-yliopiston kumppani satelliittihankkeessa on Ilmatieteen laitos, joka osallistui satelliitin tietokoneohjelmiston ja instrumenttien valmistukseen ja on myös mukana tieteellisessä tutkimusohjelmassa.

Projektin rahoituksesta merkittävä osa saatiin Suomi 100 –juhlavuosihankkeelta.

Professori Esa Kallio
p. 050 420 5857
esa.kallio@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa

Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.