91

Uutiset

Vivian Phan - Kvanttiteknologia uravalintana

Vivian Phan on ensimmäisiä Aalto-yliopiston kvanttiteknologian opinnoista valmistuneita. Phan kertoo, millaista on rakentaa uraa alalla, joka on vielä uusi, ja jonka vaikutukset tullaan tuntemaan todennäköisesti vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä.
Vivian Phan leaning on a grey wall

Edelläkävijyys vetonaulana

Kvanttitieteiden kehitys on ollut huimaa viimeisen parin vuosikymmenen aikana, ja kvanttialasta povataan merkittävää tulevaisuuden muutosvoimaa. Nykyään puhutaankin ”kvanttivallankumouksesta”. Alaan liittyy paljon ylimitoitettuja lupauksia, mutta sen ytimen muodostavat omistautuneet ja kekseliäät tieteentekijät. Suomi on ollut mukana kvanttimurroksen aallonharjalla jo vuosien ajan. Vuonna 2019 Aalto oli yksi ensimmäisiä suomalaisia kvanttiopintoja tarjoavia yliopistoja. Vivian Phan opiskeli tuolloin tietotekniikkaa, mutta kiinnostui kvanttiteknologiasta, ja päätös hakea opiskelemaan syntyi nopeasti.

“Kvanttiteknologian vetonaula oli sen uutuus ja kuinka vähän ihmisiä työskenteli sen parissa verrattuna moneen muuhun alaan. Siitä puhuttiin seuraavana isona juttuna, joten halusin olla mukana ajoissa”, Phan sanoo.

Tavallisesti kvanttiteknologian opinnon Aallolla koostuvat teorialuennoista ja labratyöskentelystä. Vuonna 2019 opintonsa aloittaneet siirtyivät koronapandemian myötä etäopetukseen kuten monet muutkin. Vivian Phanille tämä ei ollut ongelma.

“Kaikki oli etänä ja laboratoriokokeet tehtiin assistentin avulla. Hän kävi tekemässä kokeen ja kertoi meille tuloksen, minkä jälkeen analysoimme sitä etänä.”

Kvanttifysiikka ei ole helppoa, mutta ei myöskään mahdotonta. Kuka tahansa pystyy siihen kunhan jaksaa yrittää

Vivian Phan

Oma juttu oli alusta asti selvä

Kvanttiteknologian opiskelijat saivat valita mihin kvanttiteknologian alaan he halusivat erikoistua. Kvanttiteknologia on erittäin laaja kokonaisuus, jossa tutkitaan esimerkiksi optiikkaa, suprajohtimia ja kryptografiaa. Vivian Phanille valinta oli alusta asti selvä – kvanttitietokoneet. Ne ovat eräänlaisia tulevaisuuden supertietokoneita, jotka lupaavat tavanomaisia tietokoneita paljon suurempaa laskentatehoa. Tällä hetkellä tutkijat sekä rakentavat näitä koneita että kehittävät niille ohjelmistoja ja algoritmeja.

“Tiesin jo alusta saakka, että tietotekninen puoli on minun juttuni. Opetusohjelma oli rakennettu niin, että pystyin valitsemaan minua kiinnostavia kursseja”, Phan sanoo.

Kvanttiteknologia urana

IQM, Bluefors ja Algorithmiq ovat esimerkkejä kvanttiteknologian ympärille kehittyvistä kaupallisista mahdollisuuksista. Tutkimus- ja kehitystyötä on yhä paljon edessä ja tiede voi edetä odottamattomiin suuntiin. Vivian Phanille tämä on kaksiteräinen miekka.

“Näin uudella ja nopeasti kehittyvällä alalla siinä on riskinsä, että on varhain mukana. Minun täytyy siis vain olla rohkea ja etsiä sopivia tilaisuuksia urani kannalta. Epävarmuutta on paljon, mutta opinnot antoivat minulle myös erittäin hyvän fysiikan ja matematiikan osaamisen”, Phan sanoo.

Aalto University Quantum Explorations Exhibition. Photo: Mikko Raskinen.
Kvanttiteknologia on laaja tieteenala, ja sen suurimmat vaikutukset koetaan todennäköisesti vasta vuosien päästä. Kuva: Aalto-yliopisto/Mikko Raskinen.

Kvanttiteknologian kandidaatintutkinnon jälkeen Vivian Phan keskittyy tietotekniikan maisteriopintojensa loppuunsaattamiseen ja työhönsä Aallon mikro- ja kvanttijärjestelmien tutkimusryhmässä.

“Työssäni tutkin vaihtelevia algoritmeja kvanttitietokoneissa, joissa esiintyy paljon niin sanottua melua eli häiritseviä signaaleja. Tämä on elintärkeää, sillä täysin virheetöntä ja melusta vapaata kvanttitietokonetta ei ole olemassa. Tarkoitus on selvittää mihin meiltä nykyisin löytyvät koneet pystyvät rajatuilla resursseilla. Työstämme eräänlaista hybridialogritmia, joka on puoliksi tavallista tietokonelaskentaa ja puoliksi kvanttia.”

Vaivan arvoista

Vivian Phan myöntää, että hänen polkunsa on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Kvanttitieteeseen liittyy tiettyjä odotuksia, ja Vivianin mukaan ihmiset ovat usein hämillään, kun hän kertoo mitä tekee työkseen. Hänen mukaansa tärkeintä on luottaa itseensä.

“Ole sisukas ja luota opintojesi etenemiseen. Kvanttifysiikka ei ole helppoa, mutta ei myöskään mahdotonta. Kuka tahansa pystyy siihen kunhan jaksaa yrittää, ja lopulta se on vaivan arvoista. Itse työ on palkitsevaa.”

Aalto tarjoaa kvanttiteknologian opintoja kandi-, maisteri- ja tohtoritasolla. Yliopiston kvanttitoimintaa koordinoi Suomen kvantti-instituutti InstituteQ. 

InstituteQ. Photo: Jorden Senior.

InstituteQ – kansallinen kvantti-instituutti

Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n InstituteQ-yhteistyö kokoaa kansallisen kvanttiteknologian tutkimuksen, koulutuksen ja yrityskentän.

Tutkimus ja taide
Aalto yliopisto piisirulla

OtaNano

Otaniemen mikro- ja nanoteknologioiden infrastruktuuri OtaNano on kansallinen tutkimusinfrastruktuuri kilpailukykyisen tutkimuksen harjoittamiseen nanotieteiden ja -teknologian sekä kvanttiteknologioiden alalla.

Aalto University / two students working together in a co-working space / photography Aino Huovio

Quantum Technology, Bachelor of Science and Master of Science (Technology)

Sukella syvälle kvanttiteknologiaan, ja opi uusia laskenta-, viestintä- ja anturiparadigmoja, jotka määrittävät tekniikan tulevaisuuden.

Koulutustarjonta
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö istuu suureen seinään muuratun ympyrän sisällä. Hänellä on musta paita, harmaat housut ja valkoinen hattu.
Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Sarah Asfar yhdistää arjessaan opinnot ja huippu-urheilun

Kilpatasolla sulkapalloa pelaava Sarah Asfar opiskelee Aallossa energia- ja konetekniikkaa. Alassa häntä kiinnostaa erityisesti sen merkitys tulevaisuudelle sekä opintojen käytännönläheisyys. Opintojen joustavuus on mahdollistanut Sarahille huippu-urheilun ja osa-aikatyöt opintojen ohelle.
Vaahtera kampuksella
Kampus Julkaistu:

Luonto keskiössä Aallon kampussuunnitelmassa

Otaniemen kartanoalueen puut olivat Alvar Aallolle merkityksellisiä.
Kuvassa näkyy viisi opiskelijaa aurinkolasit päässä. Opiskelijat seisovat kehässä, ja kuva on otettu sen keskeltä alhaalta päin.
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 053 uutta opiskelijaa

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 053 uutta opiskelijaa. Uusia kandidaattiopiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kaksi ihmistä istuu bussipysäkillä, jossa kyltti ohjaa Aalto-yliopistoon.
Opinnot Julkaistu:

Valmistuitko Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta maisteriksi? Opintosi voivat jatkua alumniopiskelijana!

Aalto ARTS tarjoaa nyt valmistuneille taiteen maistereille, arkkitehdeille ja maisema-arkkitehdeille ainutlaatuisen mahdollisuuden syventää osaamistaan myös tutkinnon jälkeen. Alumniopiskeluoikeuden avulla voit jatkaa opintoja, täydentää taitojasi ja hyödyntää yliopiston palveluita joustavasti — juuri silloin, kun sinulle sopii.