91

Uutiset

Virtuaalinen vaihto-opiskelu tarjoaa kansainvälistä kokemusta eurooppalaisille opiskelijoille

Mitä jos voisit lähteä opiskeluvaihtoon virtuaalisesti? Tämä voi olla mahdollista, jos kahden Aalto-yliopiston opiskelijan ideat ja suunnitelmat toteutuvat.
a person holding a pad

Kesällä 2020 Jenna Järvenpää ja Paulina Szymaszek tarkastelivat Virtual Mobility 4 all -projektissa opiskelijoiden liikkuvuutta tukevia prosesseja ja palveluita. Projekti oli osa EU:n rahoittamaa UNITE! (University Network for Innovation, Technology and Engineering) -yhteistyötä.

”Eurooppalaiset korkeakouluverkostot tähtäävät yhä yhtenäisemmän eurooppalaisen koulutusalueen kehittämiseen. Tavoitteena on kehittää tulevaisuuden yliopistoja ja korkeakouluja yhdessä opiskelijoiden ja koko henkilökunnan kanssa. Aalto-yliopisto johtaa UNITE-verkoston keskeisimpiä tavoitteita, joita ovat yhteiseurooppalaisen virtuaalikampuksen luominen ja hyvien pedagogisten käytänteiden kehittäminen ja jakaminen. Näin tuemme syvällistä oppimista sekä digitalisissa ympäristöissä että kontaktiopetuksessa. Tarkoituksena on myös kehittää selkeämpiä ja yhtenäisempiä yhteisiä opetuksen, tutkimuksen ja hallinnon palveluja,” toteaa Kemian tekniikan korkeakoulun professori Katrina Nordström, joka tällä hetkellä koordinoi UNITE-yhteistyöverkostoa Aallossa.

”Etätyön ja -opiskelun jatkuessa virtuaaliset liikkuvuushankkeet ovat ajankohtaisempia kuin olisimme voineet kuvitella UNITEn toiminnan käynnistyessä alkuvuonna 2020. Digitaalinen liikkuvuus ja virtuaalivaihdot ovat erittäin keskeisiä UNITE-toiminnassa kun suunnittelemme uusia mahdollisuuksia suorittaa virtuaalikursseja ja yhteisohjelmia eurooppalaisessa partneriverkostossamme,” Nordström kertoo.

Saavutettavuus paranee

Liikkuvuusohjelmat, kuten perinteinen Erasmus+, eivät ole yhdenvertaisesti kaikkien opiskelijoiden saatavilla. Erityisesti vammaiset opiskelijat ja erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat voivat kohdata merkittäviä haasteita. Kampuksilla voi olla vaikea liikkua tai tukea ei ole tarjolla opintojen suunnitteluun.

Saavutettavuuden ja osallistavuuden parantaminen on koko UNITE-verkoston yhteinen tavoite. Kaikkien opiskelijoiden liikkuvuuden helpottamiseksi Advanced Energy Solutions maisteriohjelman opiskelija Jenna Järvenpää ja Data Science kaksoistutkinto-ohjelman maisteriopiskelija Paulina Szymaszek ehdottavat seuraavaa:

  1. luodaan yhtenäinen verkkoalusta UNITE-opiskelijoiden yhdistämiseksi. Verkkoalustaan tulisi sisältyä helposti löydettävä ilmoittautumisportaali, virtuaalinen opiskelijatila, virtuaalinen opiskelutila ja urakeskus.
  2. suunnitellaan monipuolinen kokoelma virtuaalikursseja, joita opiskelijat voivat vapaasti valita maasta tai yliopistostaan riippumatta. Opiskelijoiden olisi mahdollista saada virtuaalista mentorointia ja vertaistukea muilta opiskelijoista, joilla on aiempaa kokemusta kurssista, ohjelmasta tai opintopolusta.
  3. käynnistetään virtuaalinen opiskelijaverkosto sosiaalisen toiminnan järjestämistä varten ja vertaistuen tarjoamiseksi.

Virtuaalinen liikkuvuusalusta tarjoaisi yhdenvertaisen, helppokäyttöisen ja osallistavan verkkoympäristön kaikille UNITE-opiskelijoille. Se voisi olla erinomainen vaihtoehto erityisesti opiskelijoille, jotka eivät voi osallistua fyysisiin vaihto-ohjelmiin kokeakseen kansainvälistä opiskelijaelämää. Virtuaalinen alusta antaisi kaikille mahdollisuuden tulla osaksi opiskelijayhteisöjä kaikkialla Euroopassa.

Opiskelijaystävällisiä ratkaisuja liikkuvuuden lisäämiseen

Opiskelijaliikkuvuuden edistäminen on UNITE-ohjelman keskeisiä periaatteita. Tavoitteena on saada 50 prosenttia UNITE-opiskelijoista liikkuvuuden vai vaihto-ohjelmien pariin opiskelun tai uran aikana. Tämä tarkoittaa yli 84 000 opiskelijaa ja 18 000 valmistunutta. Opiskelijat voivat osallistua vaihtoihin esimerkiksi yhteisten kesäkoulujen, lyhyiden liikkuvuusohjelmien, kansainvälisten harjoittelujen ja virtuaalisen liikkuvuuden kautta.

"Tavoitteenamme oli tunnistaa liikkuvuuteen liittyviä ongelmia ja luoda käytännöllisiä, opiskelijaystävällisiä ratkaisuja", kertoo Virtual Mibility 4 all-raportin toinen tekijä Jenna Järvenpää.

Virtuaalinen liikkuvuus on vaihtoehto pitkäaikaiselle vaihto-ohjelmalle, mutta ei sen vastine, sillä se vaatii opiskelijalta kurinalaisuutta ja itsenäisyyttä. Virtuaaliliikkuvuus voi kuitenkin tarjota uusia tapoja tarjota vaihtokokemuksia korkeakouluopiskelijoille ja henkilökunnalle. Se voisi parantaa opiskelijoiden ja henkilöstön osallisuutta, palvelujen ja opintojen saavutettavuutta, yhdenvertaisuutta, yhteenkuuluvuutta sekä aktiivista kansalaisuutta.

UNITE! on EU:n rahoittama yliopistoverkosto, jonka yhteistyökumppaneita on seitsemässä maassa ja joka perustettiin vuonna 2019. Kohderyhmänä ovat UNITE-kumppanien opiskelijat, henkilökunta ja hallinto. UNITE! kattaa teknologian, tekniikan, liiketalouden ja taiteen alat.

Lue lisää:

/en/services/erasmus-programme

/en/study-at-aalto

äپٴᲹ:

Johanna Kaila, UNITE! planning officer, johanna.kaila@aalto.fi tai

Katrina Nordström, professori, katrina.nordstrom@aalto.fi

Tavoitteenamme oli tunnistaa liikkuvuuteen liittyviä ongelmia ja luoda käytännöllisiä, opiskelijaystävällisiä ratkaisuja

Jenna Järvenpää
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.