91

Uutiset

Väitös: Tiimiyrittäjyyskokemukset kehittävät opiskelijoiden osaamista nähdä ja hyödyntää erilaisia työelämän mahdollisuuksia

Ymmärrys ja kunnioitus toisia kohtaan kasvoi tiimityöskentelyn myötä, selviää väitöstutkimuksessa.
Laskuvarjohyppääjiä muodostelmassa taivaalla

KTM Riitta-Liisa Arpiainen tarkastelee väitöstutkimuksessaan yrittäjyyden opiskelijoiden kokemuksia yrittäjyyskasvatuksesta ja yrittäjämäisestä oppimisesta erityisesti kehittyvissä maissa, kun yrittäjyyttä opiskellaan ja opitaan tiimeissä kokemuksellisen toimintaoppimisen kontekstissa. Yrittäjämäisessä oppimisessa korostuvat riskin ottamisen oppiminen ja epävarmuuden sietäminen. Väitöstutkimus tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa 29. maaliskuuta.

Euroopan komissio sekä useat tutkijat nostavat esiin, että maailmanlaajuisen kilpailun kiristyessä myös opiskelijoiden tulee oppia ajattelemaan ja toimimaan yrittäjämäisesti, kun pyritään saavuttamaan yhteiskunnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Tutkijoiden mukaan yrittäjämäistä toimintatapaa edellytetään niin globaalisti, yhteiskunnallisesti, organisatorisesti kuin yksilöllisesti, koska epävarmuus ja toimintaympäristöjen monimutkaisuus tuovat erilaisia haasteita. Koulutuksella varmistetaan kansalaisten valmius tulevaisuuden haasteiden kohtaamiseen.  

Arpiainen keräsi korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia Suomesta ja Namibiasta vuosina 2009-2014, kuunteli ja seurasi opiskelijoita useamman vuoden ajan ja pyrki näin selvittämään koulutuksen aikana syntyneitä merkityksellisiä kokemuksia.

Tiimi ja siinä vertaisoppiminen opiskelijoille erityisen merkityksellisiä

Riitta-Liisa Arpiaisen mukaan yrittäjyyden opiskelijoille merkityksellisimmiksi kokemuksiksi nousivat riskin ottamisen oppiminen ja epävarmuuden sietäminen, tiimissä ja tiimin kautta oppiminen sekä oppimisprosessin aikana syntyneiden tunteiden tunnistaminen ja hyödyntäminen oppimisessa.

”Tiimissä toimiminen herätti myös runsaasti sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita, mutta prosessin kuluessa tiimissä toimiminen auttoi opiskelijoita ymmärtämään entistä paremmin toisiaan ja eri kulttuureita ja tapoja. Oppimisprosessin aikana syntynyt keskinäinen luottamus ja kunnioitus rakensivat vahvan ja toimivan tiimin.”

”Tärkeäksi ja keskeiseksi tekijäksi opiskelijoiden oppimisprosessissa nousi myös monissa projekteissa koettujen ja tehtyjen asioiden säännöllinen reflektoiminen yhdessä muiden tiimiläisten kanssa sekä sen kautta opittujen asioiden hyödyntäminen uusissa projekteissa. Tiimiläisiltä saatu tuki riskin ottamisen oppimisessa ja epävarmuuden sietämisessä koettiin myös erittäin merkittäväksi.”

Toiminta, kokemukset ja reflektio yrittäjyyskasvatuksen peruskäsitteitä

Useiden tutkijoiden mukaan toimintaa, kokemuksia ja reflektiota pidetään tämänhetkisen yrittäjyyskasvatuksen peruskäsitteinä, jotka ovat toisiinsa sidoksissa ja joista yksikään ei toisista erillään tuota oppimista. Niitä tulisikin käsitellä oppimistilanteissa aina yhdessä.

”Tiimiyrittäjyyskokemukset kehittivät opiskelijoiden osaamista nähdä ja hyödyntää erilaisia työelämän mahdollisuuksia ja rakentaa kontaktiverkostoa työelämän toimijoiden kanssa. Toisten tiimiläisten erilaisuuden sekä toisten kulttuurien hyväksyminen ja ymmärtäminen kehittyivät voimakkaasti tiimioppimisprosessin aikana. Tätä havaintoa olisi mahdollista hyödyntää esimerkiksi monissa erilaisissa työelämän monikulttuurisissa ryhmissä. Opiskelijoiden asenteissa ja syvissä oppimiseen liittyvissä uskomuksissa tapahtui muutoksia; oppiminen syventyi ja kehittyi syväoppimiseksi aikaansaaden todellista muutosta opiskelijoiden yrittäjämäisissä ajattelu- ja toimintatavoissa”, Arpiainen kertoo.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa

Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.