91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Vaikuttavuussäätiö tukee kolmea Aallon tutkijoiden ja startup-yritysten yhteistyöhanketta

Säätiön ensimmäisellä rahoituskierroksella tuetaan Aallon kvanttitietokoneen, puolijohdekomponenttien ja säteilyantureiden tutkimusta.
Kuva: Lasse Lecklin.
Kuva: Lasse Lecklin.

Vaikuttavuussäätiö tukee ensimmäisellä rahoituskierroksellaan yhteensä 2 miljoonalla eurolla tieteen ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Tästä Aallon yhteistyöhankkeiden osuus on yhteensä 560 000 euroa. Kuhunkin projektiin palkataan tutkijatohtori, joka tulee työskentelemään sekä Aallossa että yritysyhteistyökumppaneiden luona.

Professori Mikko Möttösen hankkeessa edistetään kvanttitietokoneen kehitystyötä ja Aallon ja IQM-yrityksen yhteistyötä. Projektin ensimmäisenä tavoitteena on kubittien eli kvanttibittien välisten loogisten operaatioiden toteutus niin suurella tarkkuudella, että niitä voidaan käyttää kvanttitietokoneissa. Toisena tavoitteena on selvittää kryogeenisilla mikroaaltomittauksilla minkälainen kubittityyppi voisi toimia parhaiten toimia kvanttitietokoneessa. Kvanttitietokoneiden on ennustettu mullistavan tietojenkäsittelyn. Projekti auttaa kasvavaa kvanttiekosysteemiä luomaan merkittäviä innovaatioita kohti käytännön kannalta hyödyllistä kvanttitietokonetta.

Akatemiatutkija Jani Oksasen projektissa tutkitaan hallitun oksidoinnin eli hapettamisen vaikutusta puolijohteiden pintatiloihin, joilla on merkittävä rooli lähes kaikkien puolijohdekomponenttien toiminnassa. Hankkeen yrityskumppani on Comptek Solutions Oy, joka kehittää menetelmiä hallitun oksidoinnin hyödyntämiseen puolijohdekomponenttien pintojen passivoinnissa.  Projektissa tutkitaan erityisesti pintojen passivoinnin vaikutusta Aalto-yliopistossa kehitettävien GaAs-pohjaisten termofotonisten jäähdytinprototyyppien toimintaan. Samalla yhteistyö mahdollistaa hallitun oksidoinnin vaikutusten tutkimisen viimeisintä tekniikkaa edustavissa puolijohderakenteissa, ja parhaimmillaan se johtaa yhden optisten puolijohdejäähdytinten kehitystä olennaisesti hidastavan haasteen ratkaisemisen.

Professori Hele Savinin johtamassa projektissa kehitetään uudentyyppisiä säteilyantureita. Projektissa hyödynnetään Aalto-yliopistossa aiemmin kehitettyä sensoriteknologiaa, joka liittyy niin kutsuttuun mustan piihin, jolla on sekä optisesti että sähköisesti erittäin hyviä ominaisuuksia. Musta pii soveltuu vain lähellä näkyvää valoa oleville aallonpituuksille, joten projektissa on tarkoitus kehittää teknologiaa soveltumaan myös muille taajuuksille. Teknologian kaupallista potentiaalia on tarkoitus tutkia hyödyntämällä mukanaolevan yrityspartnerin ElFys Oy:n osaamista, tuotantolinjaa ja tietämystä loppukäyttäjien vaatimuksista, ja sen käyttömahdollisuuksia tutkitaan muun muassa lääketieteellisissä välineissä, tiedonsiirrossa ja turvallisuussovelluksissa.

Vaikuttavuussäätiö on Valtioneuvoston keväällä 2019 perustama tutkimusrahoitustoimija, jolle valtio lahjoitti 60 miljoonan euron peruspääoman. Säätiön tavoitteeksi on asetettu edistää suomalaisen huippututkimuksen vaikuttavuutta tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyötä vahvistamalla.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.