91

Uutiset

Vahva sijoitus tekoälyyn – Suomeen perustetaan ELLIS-instituutti tehostamaan tutkimusta ja houkuttelemaan osaajia

Suomalainen tekoälytutkimus on saanut merkittävän tuen hallitukselta ja lahjoittajalta.
Valaistu moottoritie, merta, rakennuksia ja taivasta
Kuva: Julius Jansson, Unsplash

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee suomalaisten yliopistojen yhteistä hanketta valtakunnallisen ELLIS-instituutin perustamiseksi 40 miljoonalla eurolla seuraavan sopimuskauden aikana (2025–2028). Lisäksi Silo AI:n toimitusjohtajan Peter Sarlinin Foundation PS-säätiö lahjoittaa 10 miljoonaa euroa ELLIS-instituutin professuureihin. Suomen ELLIS-instituutti tulee olemaan merkittävä tutkimuskeskittymä -verkostossa, joka edustaa eurooppalaista tekoälyn ja koneoppimisen huippututkimusta.

Julkisen ja yksityisen rahoituksen yhteispanostus osoittaa, että Suomi investoi vahvasti tekoälyyn kasvun mahdollistajana ja houkuttelee kansainvälisiä osaajia. ELLIS-instituutin professuurit voivat sijoittua mihin tahansa Suomen yliopistoista, ja .

Suomen ELLIS-instituutista tulee huippuosaajien, yritysten ja sijoitusten keskittymä, joka vauhdittaa tki-toimintaa ja yhteistyötä hyödyntäen Euroopan tehokkainta supertietokonetta LUMIa. Instituutin ydintoiminta perustuu koneoppimisen perustutkimukseen, joka rakentuu eurooppalaiselle osaamiselle ja arvoille.

“Eurooppalainen tekoäly-yhteisö on vaatinut, että hallitukset vastaavat kansainväliseen tekoälykilpailuun ja sen yhteiskunnalle tuomiin haasteisiin. Suomen päätös perustaa ELLIS-instituutti julkisen ja yksityisen rahoituksen yhteisponnistuksella on kauaskatseinen todiste siitä, että viesti on mennyt perille”, toteaa Bernhard Schölkopf, Tübingenin ELLIS-instituutin tieteellinen johtaja ja ELLIS-yhdistyksen puheenjohtaja.

Suomen ELLIS-instituutista tulee ELLIS-verkoston toinen instituutti. Ensimmäinen instituutti perustettiin Saksan Tübingeniin vuonna 2023. Aalto-yliopisto koordinoi Suomen ELLIS-instituuttia, jossa ovat mukana kaikki Suomen yliopistot. Instituutin työ jatkaa Suomen tekoälykeskus FCAI:n uraauurtavaa koneoppimistutkimusta. FCAI isännöi ELLIS-verkoston paikallista yksikköä (), joka laajentuu nyt instituutiksi. Aalto-yliopiston professori Samuel Kaski on sekä FCAI:n että ELLIS Unit Helsingin johtaja.

“Suomi on ollut edelläkävijä tekoälyssä, ja ELLIS-instituutti nostaa toimintamme ja vetovoimamme aivan uudelle tasolle. Tekoälyn hyötyjen leviäminen laajasti yrityksille ja koko yhteiskunnalle vaatii juuri näitä osaajia ja terävintä tutkimusta”, sanoo professori Kaski. “Vaikutusten skaalaaminen edellyttää myös merkittäviä yksityisiä sijoituksia, ja tässä Peter Sarlin toimii visionäärisenä esimerkkinä nykyisille ja tuleville kumppaneillemme.”

ELLIS Institute Finlandin logo, yläpuolella raidallinen Euroopan kartta ja alla moniväriset kirjaimet 'ellis'.

Suomen ELLIS-instituutti on merkittävä tutkimuskeskittymä European Laboratory for Learning and Intelligent Systems-verkostossa, joka edustaa eurooppalaista tekoälyn ja koneoppimisen huippututkimusta.

Undergraduate centre / Photo by Tuomas Uusheimo

Peter Sarlin tekee mittavan lahjoituksen Suomen tekoälytutkimuksen vahvistamiseksi – 13 uutta professuuria suomalaisiin yliopistoihin ja ELLIS-instituuttiin

Mittava lahjoitus tukee tekoälytutkimusta kolmessatoista yliopistossa: Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lapin yliopisto, Maanpuolustuskorkeakoulu, Oulun yliopisto, Svenska Handelshögskolan, Taideyliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Lahjoitus tukee kansainvälisen ELLIS-instituutin toimintaa.

Uutiset
FCAI

Suomen tekoälykeskus FCAI on osaamiskeskittymä, jonka ovat käynnistäneet Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. FCAI:n tavoitteena on kehittää uudenlaista tekoälyä, joka voi toimia ihmisen kanssa monimutkaisessa ympäristössä ja auttaa uudistamaan suomalaista teollisuutta. FCAI on yksi Suomen Akatemian lippulaivoista.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi kuulokkeita käyttävää henkilöä istuu työpöydän ääressä ison näytön edessä hämärässä toimistossa.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Networking Hub käynnistyy – vaihda parhaita käytäntöjä ja opi kollegoilta eri puolilta Eurooppaa

Unite! Networking Hub järjestetään verkossa joka kuukauden kolmantena tiistaina, ja se on suunnattu Unite!-yliopistojen akateemiselle ja hallintohenkilöstölle.
Vasemmassa kuvassa immuniteetti on paikallinen, kun oikeassa kuvassa se on satunnainen. Kuva: Jari Saramäen tutkimusryhmä, Aalto-yliopisto.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tuore tutkimus osoittaa: Pandemioissa laumaimmuniteetti ei jakaudu tasaisesti

Pandemioiden torjunnassa ihmisten välisten sosiaalisten verkostojen ymmärtäminen on yhtä tärkeää kuin tietää, kuinka moni on immuuni.
Metsä, jossa vihreä sammalpeitto ja ohuita puita, neliönmuotoinen mittakehä sammalen päällä.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Satelliittikuvat paljastavat ennallistamisen vaikutukset turvemailla

Yli 20 vuotta kattava satelliittiaineisto osoittaa, että ennallistettujen turvemaiden lämpötila ja heijastavuus alkavat muistuttaa luonnontilaisia soita noin vuosikymmenessä.
Hehkuva kaksosprosessori pimeällä emolevyllä, futuristisia valotehosteita ja yksityiskohtaista piirikaavassa.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kvanttiennätys: kubitti pysyi koherenttina millisekunnin ajan

Kvanttilaskennan tehokkuusloikkaa ennakoivan tuloksen tekijät kannustavat muita tutkimusryhmiä toisintamaan kokeen.