91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Uusi rahoitus laajentaa FITech-verkostoyliopiston puhtaan siirtymän kurssitarjontaa

FITech-verkostoyliopistolle myönnetty uusi rahoitus tuo kurssitarjontaan monipuolisesti puhtaan siirtymän osaamista tukevia kursseja.
Two people are sitting on a bench in an empty hallway. One of them shows the other something from their laptop screen.

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA) on myöntänyt FITech-verkostoyliopistolle 476 000 euron suuruisen rahoituksen puhtaan siirtymän osaamisen jatkokehittämiseen. Hankkeessa opetusta tarjoavat Aalto-yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Åbo Akademi. Aalto-yliopisto koordinoi lisäksi hankkeen FITech-yhteistyötä.

Uusien kurssien aiheina puumateriaalit, puurakentaminen, vesihuolto ja projektijohtaminen

Hankerahoituksen avulla FITech tarjoaa aikuisopiskelijoille vesihuoltojärjestelmiin sekä teollisen puurakentamiseen liittyvää koulutusta. Maksuttomat kurssit lisäävät FITech-tarjontaan ajankohtaista puhtaan siirtymän osaamista liittyen muun muassa puumateriaaliin teknisenä materiaalina makrotasolta molekyylitasolle, puurakenteiden suunnitteluun, rakentamisen liiketoimintamalleihin sekä vesihuoltojärjestelmiin ja vesipalvelujen merkitykseen yhteiskunnalle.

Hankkeen turvin voidaan syventää ja vahvistaa FITech-verkoston jatkuvan oppimisen tarjontaa tekniikan alalla työskenteleville, mikä täydentää olemassa olevaa energiaan, vetytalouteen, tuulivoimaan ja digitalisaation liittyvää kurssitarjontaa Suomen kilpailukyvyn kannalta keskeisillä aloilla.

Kohderyhmänä alalla työskentelevät ja aiheista kiinnostuneet aikuisopiskelijat

Kurssien kohderyhmään kuuluvat henkilöt työskentelevät tai ovat kiinnostuneita työskentelemään asiantuntija- tai johtotehtävissä toimialoilla, joilla jäte- ja vesihuoltoon sekä teolliseen puurakentamiseen liittyviä innovaatioita ja teknologioita voidaan hyödyntää kansallisen viennin edistämiseen. Valikoimassa on sekä suomen- että englanninkielisiä kursseja.

Aikuisopiskelijat voivat valita ja suorittaa hankkeen sisällöistä yhden tai useamman kurssin omien tarpeidensa ja opiskeluun käytettävissä olevan ajan mukaan. Kurssit voi suorittaa pääasiassa joustavasti verkko-opintoina esimerkiksi työn ohessa, mutta joissakin on myös läsnäoloa vaativia osuuksia.

Ensimmäiset kurssit järjestetään tammikuussa 2025 ja koulutusta tarjotaan kevääseen 2026 saakka.

Tutustu kevään kursseihin

Alta löydät puumateriaaleihin ja teolliseen rakentamiseen liittyvät FITech-kurssit, joita Aalto-yliopisto tarjoaa maksuttomasti keväällä 2025.

Mikä on FITech?

FITech (Finnish Institute of Technology) on verkosto, johon kuuluu yhdeksän suomalaista tekniikan alan koulutusta tarjoavaa yliopistoa: Aalto-yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, LUT-yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Åbo Akademi sekä Vaasan yliopisto. FITech-verkoston perustajajäseniä ovat myös Tekniikan akateemiset (TEK) sekä Teknologiateollisuus ry. FITech-verkostoyliopiston toimintaa koordinoi Aalto-yliopisto.

FITech perustettiin lisäämään yhteistyötä tekniikan alalla. Tavoitteena on ohjata tekniikan alan osaajia Suomen kasvualoille ja vastata tekniikan alalla nouseviin osaajatarpeisiin. FITechin toimintaa rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA).

FITech tarjoaa lisäksi esimerkiksi digitalisaatioon ja uusiutuvaan energiaan liittyviä maksuttomia kursseja.

Kolme ihmistä kävelee vierekkäin alas portaita.

FITech-verkostoyliopisto

Opiskele suomalaisten tekniikan alan yliopistojen kursseja maksutta. Kurssit soveltuvat niin aikuis- kuin tutkinto-opiskelijoillekin.

Opiskelu Aallossa
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.

Hae nyt ensi kevään FITech-kursseille!

Tarjolla on lähes 200 maksutonta kurssia mm. uusiutuvan energian ja digitalisaation teemoista.

Uutiset
Henkilö istuu merinäkoalan edessä kuulokkeet päässä ja selaa tablettia hymyillen

Elämänlaajuinen oppiminen

Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjonta auttaa sinua kehittämään osaamistasi alati muuttuvassa ympäristössä.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.