91

Uutiset

Uusi pikalatausasema lataa jopa neljä sähköautoa kerralla

Suomen ensimmäinen merkkiriippumaton pikalatauskenttä on käytössä Tuusulan asuntomessualueella.
latauasema

Aalto-lähtöisen teknologiayrityksen, Unified Chargersin innovaatioon pohjautuva latauskenttä palvelee kaikkia sähköautoja merkistä riippumatta. Lataus ja maksaminen onnistuvat helpon ja avoimen mobiilisovelluksen avulla.

“Asiakkailta saamamme palaute on ollut pääosin positiivista, sillä uudella asemalla ei tarvitse jonottaa”, kertoo Jukka Anttonen, Unified Chargersin toimitusjohtaja.

“Usein ajatellaan, että latausaseman pitäisi olla nopeampi, mutta tosiasiassa pullonkaula löytyy yleensä autosta. Jos pikalatausasemalla on vain yksi auto, se saa käyttöönsä koko kentän kapasiteetin. Useimmat autot pystyvät vastaanottamaan isoja lataustehoja vain hetken, jonka jälkeen useimmat autot pystyvät vastaanottamaan sähköä vain 30–40 kilowatin teholla”, hän lisää. “Meillä on mahdollisuus rakentaa jopa 20:n auton pikalatauskenttiä”.

Käytettävissä oleva 60kW:n kokonaisteho jakautuu älykkäästi latauksessa olevien autojen kesken. Sovellus optimoi latausajan ja huomioi samalla autojen latauksen vastaanottokyvyn. Kun yhden auton akku tulee täyteen, vapautunut latausteho siirtyy automaattisesti muiden lataajien käyttöön. Näin kentän teho pysyy vakiona riippumatta latauksessa olevien autojen määrästä. Kenttä tukee molempia pikalatausstandardeja; CCS ja CHAdeMO.

Unified Chargesin tulevaisuuden näkymät ovat valoisat, sillä tekniikka on patentoitu jo Kiinassa, Intiassa ja USA:ssa. Markkinoita lähdetään valtaamaan kuitenkin ensin Suomesta ja Pohjoismaista. Seuraava pikalatausasema avataan syksyllä Pohjois-Suomeen.

Pikalatausasemilla on kysyntää erityisesti taajamissa, kaupunkien ulosmenoteillä sekä yrityskeskittymissä.

“Ajomatka Helsingistä kokoukseen Tampereelle tyhjentää jo monen sähköauton akun. Nopea lataaminen palaverin aikana on kätevää ja sujuvoittaa liikkumista pidemmillä matkoilla”, Anttonen toteaa.

Tuusulan pikalatausasema sijaitsee vähäpäästöisellä Nesteen tulevaisuuden liikenneasemalla. Kentän on pystyttänyt Leppäkosken Energia.

Unified Chargers on Aallon opiskelijoiden ideasta syntynyt yritys, joka haluaa tarjota parasta mahdollista latausteknologiaa kaikille sähköautoilijoille. Sen ydinosaamiseen kuuluvat sähköisen liikenteen pikalatausasemat ja palvelualustat. https://www.unifiedchargers.fi/
/fi/uutiset/unified-chargers-antaa-virtaa-sahkoautojen-vallankumoukseen

on Suomen ensimmäinen vähäpäästöinen asema, jolla on yli 30 % pienempi hiilijalanjälki verrattuna perinteiseen huoltoasemaan. Jakeluaseman rakentamisessa, käytössä ja tuotevalikoimassa on käytetty mahdollisimman vähän ilmastoa kuormittavia ratkaisuja. Tulevaisuuden liikenneasema -projektissa ovat olleet mukana Unified Chargers, Leppäkosken Energia, Neste Oyj, Posti, Suomen Kaasuenergia Oy ja Tuusulan Asuntomessut.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.
Juha tekemässä vapaaehtoistyötä.
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikka vei mennessään – alumnin tarina Otaniemestä työelämään

Kemian tekniikan korkeakoulusta valmistunut alumni Juha Malinen kertoo lämpimästi opiskeluvuosistaan Otaniemessä, opinnoista, jotka tukivat työelämään siirtymistä ja auttoivat löytämään oman paikan kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa.